Hellä suudelma valkokangas

Pienen ihmisen puolesta ohjaava brittiläinen Ken Loach on tällä kertaa tarttunut Glasgow’n kaupunkimaisemiin sijoitettuun romeo & julia -tarinaan, jonka kautta yritetään valottaa kulttuurien välisiä ristiriitaisuuksia ja niiden yhteensovittamista. Hellän suudelman aihe on tärkeä ja kiintoisa, mutta valitettavasti Loachin käsittelyssä ei päästä sen pohtimisessa kovin pitkälle.

Hellän suudelman alkua taustoittavat kuvat pakistanilaissyntyisestä kaupanpitäjästä Tariq Khanista (Ahmad Riaz), jonka puodin edustalle valkoihoiset perusbritit antavat koiriensa käydä kusaisemassa. Hänen poikansa, kahteen kulttuuriperintöön ankkuroitunut pakistanilais-skotlantilainen Casim (Atta Yaqub) ja Irlannista muuttanut Roisin (Eva Birthistle) tapaavat katolisessa koulussa. Roisin toimii siellä musiikinopettajana, ja Casim saapuu noutamaan koulua käyvää pikkusiskoaan Taharaa (Shabana Bakhsh), jota isot pojat kiusaavat.

Eipä aikaakaan kun islamin, perhearvojen ja länsimaisen elämäntyylin välissä sukkuloiva Casim ja eronnut, ronskin itsenäinen Roisin rakastuvat. Suhteen kehittymisen tiellä on kuitenkin pulmia: Casim on jo luvattu serkulleen Jasminelle eikä hänen perinteitä kunnioittava perheensä muutenkaan ikinä hyväksyisi valkoista tyttöä miniäkseen. Roisin taas joutuu katolisen papin puhuteltavaksi synnillisen elämäntyylinsä takia ja hänet savustetaan ulos työpaikastaan.

Hellä suudelma on parhaimmillaan herätellessään katsojia miettimään, miten monisyisesti suvaitsemattomuus ilmenee ja miten vaikea kulttuurien välisiä eroja on ryhtyä edes käsittelemään, saati ratkaisemaan.

Elokuvassa ei säästellä ketään; toisaalta kukaan henkilöistä ei myöskään näyttäydy täysin motivoimattomana "pahana". Valkoihoiset britit pilkkaavat pakistanilaissyntyisiä apinoiksi, aasialaissiirtolaiset taas halveksivat länsimaista, maallistunutta elämäntapaa, jossa perheen kunnia ei aja kaiken muun ylitse. Katoliset uskovaiset tuomitsevat Roisinin kaltaiset synnintekijät; Roisinin mielestä katolisia taas vaivaa tekopyhyys. Toisaalta Roisin ei voi myöskään ymmärtää Casimin perhettä, joka kunnioittaa patriarkaalista vallankäyttöä perinteiden nimissä. Casimin mielestä taas on outoa, että Roisin elää yksin ja perheettömänä.

Casimin osa suhteessa on vaikein, sillä hänet on kasvatettu siihen syvään uskoon, että siirtolaisten vaalimat konservatiiviset arvot ovat ainoa asia, joka turvaa heidän identiteettinsä vieraassa maassa. Toisaalta Roisinin edustamat länsimaisen yhteiskunnan positiiviset piirteet – itsenäisyys, omaehtoisuus ja valinnanvapaus – tuntuvat nekin houkuttelevilta. Jos elokuva olisi vienyt johdonmukaisesti loppuun asti tämäntyyppisten teemojen ja ristiriitaisuuksien pohtimisen, se olisi jaksanut pitää myös katsojan mielenkiinnon yllä. Nyt se jää jauhamaan tyhjää henkilökuvauksen tasolle – vaikka Loachin metodi käyttää amatöörinäyttelijöitä ja improvisaatiota osoittaa paikoin tässäkin voimansa.

Hellässä suudelmassa on kuitenkin yksi asia, josta elokuva saatetaan jopa muistaa kymmenen vuoden päästä: irlantilainen näyttelijä Eva Birthistle tekee säkenöivän roolityön tunnevoimaisena Roisinina! Birthistlen mehukkuuden rinnalla korostuu entisestään se, että vastinpari Atta Yaqub ei aina ole roolinsa tasalla. Henkilökuvaukseen nojaavan elokuvan liiankin lukuisista sivuosista löytyy monia hyviä näyttelijäsuorituksia.