Enkelten siivu valkokangas

Kesällä 76 vuotta täyttäneen brittiohjaaja Ken Loachin aktiivisuus elokuvantekijänä on jotain sellaista, josta nuorempien olisi syytä ottaa oppia. Ikätoverinsa Woody Allenin tavoin Loach tekee edelleen vuosittaiseen tahtiin elokuvia, eikä määrä tunnu vaikuttavan edes laatuun. Molempien meriittilistalta löytyy lähes 50 ohjaustyötä, enkä ainakaan itse muista kummaltakaan varsinaisia pohjanoteerauksia. Toki puoleen sataan elokuvaan mahtuu kaikenlaista, eivätkä kaikki elokuvat voi olla mestariteoksia.

Enkelten siivu ei ole Loachin kirkkaimpia helmiä, mutta ohjaajalleen tyypillisellä karhealla realismilla pieni komediallinen draama saavuttaa sellaista arkista koskettavuutta ja aitoutta, mistä useimpien elokuvien kohdalla voi vain haaveilla. Loach on ollut aina parhaimmillaan sosiaalisesti pikkutarkkojen ja uskottavien henkilöhahmojen luojana sekä yhteiskunnallisesti vakavan pohjavireen omaavien humaanien tarinoiden kertojana.

Viimeisen viidentoista vuoden ajan Loach on tehnyt tiivistä yhteistyötä käsikirjoittaja Paul Lavertyn kanssa. Yhteistyö on toiminut hienosti jo elokuvasta Nimeni on Joe (1998) lähtien. Vuodet ovat entisestään hioneet miesten tiimityötä ja tiukasta tekotahdista huolimatta parivaljakko ei viime vuosina ole kertaakaan epäonnistunut.

Enkelten siivu kertoo lämminhenkisellä ymmärryksellä Glasgow'ssa asuvista nuorista aikuisista. Toimettomina ja työttöminä he ovat ajautuneet ajattelemattomiin pikkurikkeisiin, joista tuomioistuin langettaa yhdyskuntapalvelua. Tarinan keskushenkilö on äkkipikaisuutensa takia ongelmakierteeseen ajautunut Robbie (Paul Brannigan), jolle tuomari antaa vielä yhden mahdollisuuden passittaen pian isäksi tulevan nuorenmiehen vankilan sijaan yhdyskuntapalveluun. Tyttöystävä ja lapsi antavat Robbielle motivaation ryhdistäytymiseen, joka arjen vaikeuksien keskellä ei ole kuitenkaan helppoa. Isällistä tukea hän saa yhdyskuntapalveluryhmän ohjaajalta Harrylta (John Henshaw). Harry on laatuviskien harrastaja ja herkkänenäinen Robbie löytää viskien maailmasta mahdollisuuden parempaan huomiseen.

Elokuvan nimi, Enkelten siivu – Angel's Share, viittaa viskitynnyreiden parin prosentin hävikkiin. Nesteen haihtuminen on tavallinen luonnonilmiö, jolle on kehitetty romantisoidumpi selitys: enkelit käyvät siemailemassa jumalaista juomaa. Uskomukseen kietoutuu myös ajatus hyvän jakamisesta. Muutaman prosentin siivu on kokonaisuudessa merkityksetön, mutta tarvitsevalle se voi olla paljon. Hyvästä on jaettavaksi.

Loachin elokuvassa siivun antamisen tematiikka on helppo laajentaa yhteiskunnalliseksi sanomaksi. Hyvää voitaisiin tehdä paljon, mikäli varakkaat jakaisivat vauraudestaan siivuja huonompiosaisille. Koska rikkaiden hyväntahtoisuuteen ei ole luottaminen, Loach tukeutuu robinhoodilaiseen toteutustapaan eli huonompiosaisilla on oman käden oikeus ottaa siivunsa yltäkylläisyydestä, kunhan eivät lankea ahneuteen. Elokuvan sanoma ei voisi olla juuri paremmin läsnä nykyhetkessä.

Loach välttää jälleen kerran taidokkaasti saarnaavuuden ja onnistuu herättämään katsojan omaa ajattelua. Elokuvan ainoat ongelmat lepäävätkin kerronnan rakenteessa ja hieman turhan laveassa henkilögalleriassa. Kestää varsin pitkään ennen kuin tarina löytää uomansa. Lukuisat sivuhahmot, jotka elokuvan edetessä jäävät selkeästi alisteisiksi Robbielle, vievät tavallaan turhaa kerrontatilaa elokuvan alkupuolella. Kaikilla hahmoilla on toki perusteltu paikkansa kokonaisuudessa, mutta fokuksen olisi suonut keskittyvän selkeämmin päähahmoon jo alusta lähtien. Elokuvan edetessä asia menettää vähitellen merkityksensä, sillä fokuksen asetuttua Robbieen ja tarinan löytäessä uomansa, elokuva rullaa mukaansatempaavalla sulavuudella loppuunsa.