Looking for Eric valkokangas

Englantilainen ohjaaja Ken Loach on Suomessa suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi jäänyt pitkän linjan ohjaaja, jonka elokuvat ovat yleensä yhteiskunnallisesti ja poliittisesti kantaa ottavia, jopa sosialistisia, tiukasti työväestöä puolustavia tarinoita. Myös uusin elokuva Looking for Eric käsittelee jälkiteollisen Englannin sosiaalisia ongelmia, tällä kertaa postimies Ericin (Steve Evets) näkökulmasta.

Loachin ensimmäinen pitkä elokuva Intohimoleikki (Poor Cow, 1967) ilmestyi Suomessakin heti tuoreeltaan, mutta sen jälkeen teatterilevitys on ollut sattumanvaraista, ja Loachin elokuvien näyttäminen onkin jäänyt paljolti television ja elokuvakerhojen kontolle. Varsinkin 1990-luvun lama-Suomessa epäkaupallinen Loach jätettiin paitsioon, kuten myös Englannissa Thatcherin kaudella hiilikaivoslakkojen aikaan. Cannesin Kultaisen Palmun voittaneen elokuvan The Wind That Shakes the Barley (2006) olisi suonut silti meillekin päätyvän.

Eric on keski-ikäinen postimies ja kahden teini-ikäisen pojan yksinhuoltaja, jonka taakka on käynyt ylivoimaiseksi. Lisäksi miestä syö nuoruudessa tehty väärä valinta rakkauden suhteen; Eric rakastaa edelleen Lilyä, jonka hylkäsi 30 vuotta sitten, koska ei kestänyt isyyden paineita. Toisen vaimon kadottua jonnekin on elämä suistunut raiteiltaan, ja ainoan lohdun lohduttoman ja tarkoituksettoman arjen keskelle tuovat pojilta näpistetyt jointit ja jalkapallojoukkue Manchester Unitedin legendaarisen hyökkääjän Eric Cantonan palvonta.

Kopeasti kaulukset pystyssä kentällä hallinnut Eric Cantona eli ”Gallian kukko”, Manun faneille Le King, edustaa Ericille ja tuhansille kaltaisilleen voimaa, uskallusta, röyhkeyttä ja itseluottamusta. Idolin tekojen muistelusta Eric ammentaa voimaa tarkoituksettoman ja puuduttavan työn ja rikkinäisen elämän läpiviemiseen. Pössypäissään Eric alkaakin käydä keskusteluja Jumalan eli Cantonan kanssa, joka on tunnettu filosofisista lausahduksistaan. Cantona tarjoaakin Ericille vaihtoehtoisia tapoja tarkastella tämän elämää ja ongelmia.

Apua Ericille tarjoavat myös työkaverit, jotka ovat tietenkin myös Manun kannattajia. Työkavereiden ja jalkapalloseuran kannatuksen kautta Loach tuokin ilmi käsityksensä siitä, että joukkovoimassa, samassa asemassa olevien liittoutumisessa ja keskinäisessä solidaarisuudessa piilee yllättäviä voimia vaikeuksien keskellä. Tällaista talvisodasta tuttua kaveria ei jätetä -henkeä tarvitaankin kipeästi nykyisessä tilanteessa, kun rosvokapitalismi on ajanut länsimaiset yhteiskunnat kuilun partaalle, ja jättänyt fanit stadionin ulkopuolelle rosvoamalla ylihintaa lipuista.

Ericin hajoamispisteessä oleva elämä toimiikin selkeänä allegoriana koko yhteiskunnan kaaokselle ja pahoinvoinnille. Liian moni on uupunut ja uupuu yrittäessään kynsin hampain pitää kiinni elämänsä rippeistä tilanteessa, jossa ei kykene vaikuttamaan kohtaloonsa, ei edes ymmärtämään voimia, jotka venettä keikuttavat. Idoleihin tukeutuminen tai vaikka elokuvissa käyminen tarjoaa hetken hengähdystauon, pakopaikan, jotain tuttua ja turvallista joka on ja pysyy, kuten Cantonan urotyöt.

Elokuvan roistot ovat vertauskuva rosvokapitalismista ja sen limaisista kätyreistä, jotka eivät piittaa tippaakaan aiheuttamastaan kärsimyksestä, vaan ajavat ainoastaan omaa etuaan. Parille bussilastilliselle Eric Cantonan näköisiä, omiaan puolustavia raavaita jalkapallofaneja tai postimiehiä ei pahinkaan roisto voi mitään, kuten eivät voisi työläisiä päähän potkivat optioroistotkaan. Elokuvassa myös näytetään konkreettisesti, että jos haluaa syödä, pitää sen eteen myös tehdä työtä. Loisia ei pidä ruokkia.

Ken Loach on onnistunut tekemään harvinaisen onnistuneen yhteiskunnallisesti kantaaottavan elokuvan, joka ei kuitenkaan ole ryppyotsainen ja osoitteleva, vaan ujuttaa sanomansa hyvin kerrotun tarinan lomaan. Vaikkei elokuva mikään komedia missään nimessä olekaan, Loach käyttää muutamia humoristisia kohtauksia pehmentämään vaikutelmaa, ehkä saadakseen näin elokuvansa laajempaan kaupalliseen levitykseen. On hyvä asia muistuttaa vaikeuksien keskellä, että paistaa se päivä risukasaankin.