Jos ei viina ja terva auta
Kauhugenreen ei olla Suomessa juurikaan teatterilevitykseen päätyneissä tuotannoissa kajottu, kenties hirviörokkari Lordin bändinsä promootioksi luotsaamaa Dark Floorsia lukuun ottamatta. Niinpä on hatunnoston arvoista, että kunnianhimoa puhkuva ohjaajalupaus AJ Annila (Jadesoturi, 2006) on tarttunut härkää sarvista. Vaikka lähtökohtaisesti harva asia kuulostaa kornimmalta kuin itsensä täysin vakavasti ottava synkistely saunasta, on Annila kuitenkin saanut aikaan kohtuullisen onnistuneen teoksen.
Elokuvan tarina sijoittuu 1500-luvun lopulle. Ville Virtasen ja Tommi Erosen esittämät Eerik ja Knut kuuluvat komissioon, jonka tehtävänä on Ruotsi-Suomen ja Venäjän välisen sodan päätyttyä merkitä uusi raja valtioiden välille. Veljekset syyllistyvät matkallaan rikokseen, jonka aiheuttama syyllisyys alkaa saada pelottavia muotoja heidän saapuessaan mystiseen kylään keskellä suota.
Annila lainaa kerronnassaan elementtejä niin psykologisen kuin perinteisemmänkin sätkyttelykauhun klassikoista. Kuitenkin kaiken sijoittaminen suomalaiseen kehykseen saa elokuvan tuntumaan raikkaan uniikilta. Näyttelijöistä etenkin Virtanen on roolissaan vähäeleisen loistava ja teoksen tunnelma säilyy kauttaaltaan kiehtovan tummanpuhuvana.
Saunaa vaivaa kuitenkin se, että huolimatta tarinan taidokkaasta rakentelusta elokuva ei tunnu lopulta päätyvän oikein mihinkään. Vaikka Annilan ilmaisu on vahvaa, vaikuttaa siltä ettei hän teoksen finaalissa ole sittenkään oikein varma, mitä haluaisi katsojalleen kertoa. Kuvat ovat väkeviä ja mahtipontinen musiikki jylisee kuin tuomiopäivänä, mutta kaikesta mystisestä vyörytyksestä jää lopulta jäljelle lievä itsetarkoituksellisuuden maku.
Elokuvan Dvd-julkaisun lisämateriaalin määrä on kenties hieman niukka siihen nähden, että suurin osa siitä on omalla levyllään. Toisaalta ekstrat eivät myöskään juuri sisällä turhaa täytemateriaalia. Making of -kooste on mielenkiintoinen ja tekijöiden haastatteluja olisi mieluusti kuunnellut kauemminkin. Annilan kommenttiraidallaan mainitsemasta elokuvan "ohjaajan versiosta" jää myös kaipaamaan lisäinfoa, varsinkin kun käy ilmi, ettei hän itse ollut lopulta täysin tyytyväinen valmiin teoksen loppuratkaisuun.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,4 / 9 henkilöä
Seuraava:
Ylikävely
Johanna Vuoksenmaan tv-ohjaus on kunnianhimoinen teos, jossa kerronnan perinteinen aikajana on rikottu.
Edellinen: Vicky Cristina Barcelona
Ihmislajin hullunkurisuuksien ilkikurinen tarkastelu tekee Vicky Cristina Barcelonasta ohjaajansa parhaimmistoa.