Vapaus tehdä mitä vain

”Elomme vaelluksen keskitiessä harhailin synkkää metsämaata tieltä oikealta poikenneena [--]”, aloittaa kertoja italiaksi ja jatkaa: ”He tulivat hakemaan Rossoa keskipäivällä, kun hän nukkui rannalla ja uneksi valkoisesta Alfa Romeosta [--].” Giancarlo Rosso (Kari Väänänen) ei haluaisi jatkaa työtään velallisten pelottelijana ja palkkamurhaajana, koska ”he ottivat Marjan häneltä.” Pakon edessä hän kuitenkin hyväksyy uuden tehtävän ja matkustaa Suomeen, Marjan (Leena Harjupatana) kotimaahan. Marjan sijasta hän löytää hänen veljensä Martin (Martti Syrjä).

Näin alkaa Rosso, joka oli Mika Kaurismäen kolmas pitkä elokuva. Sillä hän viimeistään lunasti paikkansa maamme arvostetuimpien uusimman aallon tekijöiden joukossa ja avasi väylän kansainvälisille markkinoille. Rossosta on tullut kotimaisen elokuvan kulttiteos, yksi mieleen jääneistä kotimaisista elokuvista.

11. lokakuuta tulee kuluneeksi 40 vuotta Rosson (1985) ensi-illasta. Sen kunniaksi Arthouse Cinema Niagarassa Tampereella järjestettiin erikoisnäytös 6. elokuuta. Vieraina olivat Mika Kaurismäki ja Martti Syrjä, jotka muistelivat elokuvan tekemistä.

Rosso syntyi Kaurismäen mukaan erikoisella tavalla. Hän oli Tampereella etsimässä kuvauspaikkoja edelliseen elokuvaansa Klaaniin (1984). Hän yöpyi Uimahallin majassa ja oli aamiaisella sen yhteydessä olleessa Pizzeria Rossossa. Hän sai idean. että voisi tehdä Rosso-elokuvan Rossossa. Mukana ollut Kari Väänänen tuli pöytään ja Kaurismäki kertoi hänelle ideastaan – että italialainen palkkamurhaaja kuolee pöytään, jossa hän istuu. Väänänen kysyi, kuka sitä näyttelee, Kaurismäki vastasi, että sinä.

Ennen sitä tuotantoyhtiö Villealfan jääkaapista aamulla maitoa ottaessaan Kaurismäki löysi muista elokuvista ylijääneitä filminpätkiä ja ajatteli, että niihin voisi kuvata elokuvan. Kaikki kohtaukset vaan yhdellä otolla. Rosso kuvattiin niihin filminpätkiin.

Kaurismäen mukaan Rosson esikuvana olivat Sergio Leonen lännenelokuvat musiikkeineen, koska ne ovat kuin road movie -elokuvia, ja Leonen elokuvien tapaan Rossossa matkattaisiin ”eläimellä”: ”peltilehmällä” eli autolla.

Martti Syrjä oli heti Kaurismäen mielessä toiseen pääosaan. Syrjä oli ollut hänen aiemmissa elokuvissaan, ja he olivat ystävystyneet. Syrjä suostui, se oli hänelle heti selvää. Siinä vaiheessa hän ei pitänyt näyttelemistään näyttelemisenä, se oli kokemus, suoriutumista. Syrjä ajatteli, että katsotaan mitä tästä tulee. Hyvähän tästä tuli, tässä on omat ainutlaatuiset hetkensä, Syrjä sanoo nyt. Hän ei kuitenkaan kokenut suorituspaineita sinänsä, koska Kari Väänäsen kanssa oli helppo näytellä. Väänänen laittoi kaiken peliin ja se kannusti Syrjää. He ystävystyivät Rosson teon aikana.

Rosso kuvattiin Sisiliassa ja Suomessa. Suurin osa kuvauksista oli Pohjanmaalla, ja monet kohtauksista sijoitettiin tavalla tai toisella uhanalaisiin paikkoihin.

Kuvausvaiheessa jännitystä aiheutti, että samaan aikaan Eppu Normaali oli studiossa viimeistelemässä Kahdeksas ihme -albumiaan (1985), ja oli tiedossa, että Martti Syrjää tarvitaan studiolle jossain vaiheessa kesken kuvausten. Kappaleiden sanatkin olivat yhtyeellä vielä hakusessa.

Viimeistelin sanoja Kitara, taivas ja tähdet -kappaleeseen kuvaustauolla romuisen Chrysler Newport -auton takapenkillä, kun kuvasimme sorakuopalla kohtausta, jossa juopottelemme ja juoksemme rinnettä pitkin ja hahmoni kuolee, Syrjä kertoo.

Kuvauksiin oli varattu vain 13 päivää, emmekä tienneet tarkkaan kauanko hän voi olla kuvauksissa. Luotin siihen, että ehdimme kuvata hänen osuutensa. Sitten kun tulee tieto, että hänen pitää lähteä studioon, hänen pitää kuolla. Kun se tuli, ajattelimme että okei, nyt tapamme hänen hahmonsa. Jos tätä päällekkäisyyttä ei olisi ollut, hänen hahmonsa olisi ollut elokuvassa pidempään. Hän olisi mennyt Marjaa kohti, Kaurismäki lisää.

Ikonisesta laulukohtauksesta Olen suomalainen/L´italiano ei aluksi meinannut tulla mitään. Syrjä oli kuullut kappaleen radiosta ja se oli hänestä iskelmää. Vaikka iskelmässä ei ollut sinänsä mitään vikaa, hänessä oli vielä jäänteitä nuorena kokemastaan tarkkarajaisuudesta musiikkimaun suhteen. Iskelmä oli iskelmää ja rokki rokkia. Syrjä myös koki Raul Reimanin tekemät suomenkieliset sanat niin, ettei hän voi laulaa kappaletta. Se on imelää suomalaisten kosiskelua.

Mutta Kaurismäki vaati laulamista ja he keskustelivat siitä. Kun Syrjä tajusi, että se on tehtävä, hän ja Kari Väänänen päättivät tehdä sen kunnolla. He kirittivät toisiaan. Kaurismäki ja kuvaaja Timo Salminen olivat auton konepellillä kuvaamassa etuikkunan läpi. Se kuvattiin yhdellä otolla. Muuta liikennettä ei pysäytetty. Syrjä paljastaa ajaneensa ilman ajokorttia. Hän ”ajoi” sen myöhemmin.

Kuvausryhmässä oli vain kuusi ihmistä. Kun kaikki tiesivät, että kaikki kuvataan vaan yhdellä otolla ja otot olivat pitkiäkin, se antoi intoa ja haastetta, ja kaikki tekivät aina parhaansa. Mielestäni se on vieläkin hyvä tapa ja ohje. Jos on monta ottoa, se ei välttämättä tee elokuvaa paremmaksi. Rosson budjetti oli vain 60 000 markkaa. Kun ei ollut rahaa, oli myös kaikki vapaus tehdä mitä vain. Tekotapa jännitti minua, mutta luotin siihen, että kaikki sujuu hyvin. Nautin elokuvan tekemisestä. Rahalla ei saa sellaista vapautta, Kaurismäki sanoo.

Isot kohtaukset kaupungeissa kuvattiin piilokameralla ja muitakin kohtauksia salaa, ja rikottiin siis sääntöjä ja rajoja. Syrjä käyttää edellä kerrotun lisäksi esimerkkinä kohtausta, jossa hän ja Väänänen ajavat ”kaksi päällä” viritetyllä Suzuki PV -mopolla ilman kypärää kävelysillalla, jossa ei olisi saanut ajaa. He tekivät kahdeksan rikettä. Poliisiauto oli vieressä.

Kun pankkiryöstökohtausta alettiin kuvaamaan, Kaurismäki meni pankkiin ja sanoi, että he tulisivat kuvaamaan eikä siinä menisi kauan. Pankki kieltäytyi, koska heillä olisi pitänyt olla lupa. Sen hankkimiseen olisi mennyt liikaa aikaa. Kaurismäki päätti silti kuvata kohtauksen – pankin ulkopuolella. Kamera oli auton luona kuvaten pankin ulko-ovea. Kaurismäki ajatteli, että ei tässä nyt kukaan luule, että pankkia oikeasti ryöstetään. Kuvauslupaa ei ollut myöskään hautausmaalle, jonne Rosso hautaa Martin. Hautausmaan ympärillä oli verkkoaita, jonka he purkivat yöllä ja kuvasivat salaa.

Syrjän mukaan kohtaukset käytiin sanallisesti läpi. Mitään ei harjoiteltu. Koska tarkkaa käsikirjoitusta ei ollut, piti myös improvisoida. Kaurismäki mietti muun muassa sitä, mitä laitetaan lisää kohtaukseen, jossa Syrjä pelaa baarissa peliä ja Väänänen istuu pöydässä. Sitten kuvattiin ja katsottiin, mitä tapahtuu, kun Väänänen pudottaa tupakan paidankauluksestaan sisään. Kaurismäki täsmentää, että hän suunnitteli kohtaukset tarkkaan kuvaajan kanssa. Käsikirjoitusta täydennettiin kuvausten aikana. Hänen ja veljensä Akin kirjoittamaan dialogiin – italiankieliseen kertojaääneen ja sisäiseen yksinpuheluun – liitettiin kuvausvaiheessa lainauksia myös Danten Jumalaisesta näytelmästä, koska Mika Kaurismäen mukaan Dantekin kulki Jumalaisessa näytelmässä vieraaseen paikkaan, helvettiin. Rosso kulkee vieraaseen paikkaan, Italiasta Suomeen ja Pohjanmaalle, helvettiin.

Pohjanmaan suuri tulva löytyi Kyröjoen tulva-alueelta, kysymällä paikallisilta. Auto, Chrysler Newport, ajettiin niin pitkälle kuin se sinne meni. Vesi laski nopeasti. Auto vietiin kuivattavaksi ja kuvasimme sillä aikaa muuta. Kuivattu auto tuotiin samaan paikkaan ja kuvasimme sen lähdön. Löysimme sen romuttamolta 10 000 markalla. Sitä ei ollut katsastettu, ja koekilvillä sai ajaa kuukauden. Kun elokuvasta tuli suosittu, se myytiin 70 000 markalla. Auto on yhä olemassa ja laitettu pääosin uusiksi, Kaurismäki muistelee.

Kari Väänänen opetteli rooliaan varten puhumaan italiaa. Ennen kuvausten alkua hän oli Kaurismäen kanssa Roomassa. Kaurismäki toteaa huvittuneena, että Väänänen opetteli hyvin sardinian kielen, joka sittemmin herätti huomiota elokuvafestivaalilla. Väänänen sai suorituksestaan, vuoden muiden elokuvarooliensa (Ylösnousemus, 1985 ja Tuntematon sotilas, 1985) rinnalla valtion henkilökohtaisen taiteilijapalkinnon.

Silloin kukaan muu ei tehnyt elokuvaa samalla tavalla. Se oli sattumalta syntynyt merkittävä oivallus, Syrjä kiteyttää.

Kaurismäki halusi, että Rosso on hänen ensimmäinen kansainvälinen tuotantonsa ja niin kävi. Sitä esitettiin paljon kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuva herätti huomiota. Esimerkiksi eräällä italialaisella festivaalilla toimittaja kysyi Kaurismäeltä, miksi hän valitsi sardinialaisen näyttelijän. Väänästä luultiin sellaiseksi, koska italialaisten mielestä suomen ja sardinian kielet kuulostavat paljon samalta. Kaurismäki vastasi, että hän on suomalainen.

Kreikassa Rossoa esitettiin teattereissa vuoden. Se oli hyvin suosittu. Ei mikään ihme, sillä Rosson kreikkalaisessa julisteessa oli Wim Wendersin sitaatti: ”1980-luvun paras road movie.” Kaurismäki on tavannut joitakin elokuvan Kreikassa nähneitä, jotka sen innoittamina olivat alkaneet elokuvaohjaajiksi. Se oli teatterilevityksessä muissakin maissa leviten laajasti.

Rossossa näytteleminen on ollut minulle tärkeää. Se antoi näyttelemiseeni ja muuhun esiintymiseeni itseluottamusta ja tunnettavuutta. Mikalta ja hänen veljeltään Akilta tuli lisää rooleja ja sitten myös muilta ohjaajilta. En kieltäytynyt niistä. Yhdestä roolista olen kieltäytynyt. Siinä olisin ollut rumbaa tanssiva perheenisä. Pian menen taas Koskinen-sarjan kuvauksiin leikkelemään patologi Hokkana. Eppu Normaali täyttää ensi vuonna 50 vuotta ja olemme alustavasti suunnitelleet, miten sitä juhlistamme, Syrjä kertoo.

Myös Kaurismäellä on kehittelyvaiheessa monta projektia.

Kansainvälisiä kyselyjä ja tarjouksia on tullut paljon, jopa Hollywoodista. Seuraava tuotantoni on todennäköisesti eli jos rahoitus järjestyy, road movie Pariisista Berliiniin. Siinä olisivat Samuli Edelmann ja Mikael Persbrandt, Kaurismäki valottaa.

Rossosta järjestetään juhlanäytös Kino Laikassa Karkkilassa 27. syyskuuta. Paikalla esittelijävieraina ovat Martti Syrjä ja muita elokuvan tekemiseen osallistuneita. Kino Laikan kabinetissa on esillä myös Manu Kerolan valokuvanäyttely Rosson Pohjanmaa – silloin ja nyt. Se on esillä myös Tampereella Arthouse Cinema Niagaran käytävätilassa.

Valokuvanäyttely Rosson Pohjanmaa – silloin ja nyt

Manu Kerola kiersi Rosson kuvauspaikoilla eri puolilla Suomea ja selvitti, mitä niiden maisemille on sittemmin tapahtunut. Kerola valokuvasi jokaisesta paikasta elokuvan kohtausta vastaavan näkymän. Hänen kuviensa ja Kaurismäen elokuvan visuaalisesta vuoropuhelusta syntyi näyttely Rosson Pohjanmaa – silloin ja nyt.

Kerola kuvasi kaikki kohteet kesän 2023 aikana hyödyntäen kuvausmatkoissa kesälomareissuja ja työmatkoja, ettei yhden kuvauspaikan takia tarvinnut lähteä satoja kilometrejä ajamaan.

Noin viisi vuotta sitten hän näki Mika Kaurismäen Arvottomista (1982) tehdyn näyttelyn, jossa oli selvitetty, mitä Arvottomien kuvauspaikoille kuuluu nykyisin. Siitä hän sai idean, että Rossosta voisi tehdä vastaavanlaisen näyttelyn.

Rossoa on kuvattu pääosin Pohjanmaalla, myös omassa kotikaupungissani Kokkolassa. Siitä syystä oli luontevaa alkaa etsiä ja valokuvata sen kuvauspaikkoja, kun niitä löytyi suhteellisen läheltä kotipaikkaani. Olen ollut pitkään Kaurismäen veljesten elokuvien fani. Myös road movie -elokuvan lajityyppinä, mitä myös Rosso puhtaasti edustaa, on minua aina viehättänyt. Suosikkielokuvani on Wim Wendersin Paris, Texas (1984). Tässä elokuvassa ja vuotta myöhemmin valmistuneessa Rossossa on mielestäni yhtäläisyyksiä ja samaa fiilistä.

Hänen mukaansa Suomen kansallisfilmografiasta saa aika kattavasti tietoa kotimaisten elokuvien kuvauspaikoista, mutta ne voivat olla aika suurpiirteisiä ja niihin voi sisältyä myös virheitä.

Rossoa on kuvattu useilla Pohjanmaan pienillä paikkakunnilla ja Kerola sai paljon arvokkaita vinkkejä kylien Facebook-ryhmistä, kun hän kyseli niissä apua kuvauspaikkoihin liittyen. Projektin alusta asti oli selvää, että kuvien lisäksi hän pyrki selvittämään kuvauspaikkojen ja rakennusten historiaa mahdollisimman kattavasti. Tässäkin asiassa paikkakuntien Facebook-ryhmät osoittautuivat hyviksi tietolähteiksi.

Kuvauspaikoissa, jotka olivat pysyneet melko muuttumattomina, oli sama kuvakulma helpompi löytää. Ne paikat, jotka olivat muuttuneet täysin, esimerkiksi kun vanha rakennus oli purettu ja tilalle rakennettu täysin uutta, oli paikan ja saman kuvakulman hahmottaminen vaikeampaa.

Kun kuvauspaikka oli löytynyt, pyrin ottamaan kuvan mahdollisimman samasta paikasta ja kuvakulmasta kuin elokuvan alkuperäisessä kohtauksessa. Liitin myöhemmin nämä silloin ja nyt -kuvat rinnakkain. Tätä valokuvaustapaa nimitetään jälleenvalokuvaukseksi. Kuvasin puhelimen kameralla käytännön syistä. Puhelimen ruudulla pystyin helposti myös vertaamaan kuvaa alkuperäisen elokuvan näkymään ja muodostamaan siten kuvapareja.

Kun esimerkiksi kaupungilla kuvasi katunäkymiä tai rakennuksia, joissa kulki paljon ihmisiä tai oli vilkasta liikennettä, joutui joskus hetken odottamaan otollista kuvaushetkeä.

Kerolan mieleen on jäänyt erityisesti se, että Rosson yöpymispaikkana toiminutta heinälatoa hän yritti aluksi etsiä kuvauspaikkatietojen mukaan Ilmajoen Munakan kylältä, mutta lopulta se löytyi melkein 300 kilometrin päästä Kyröjoen tulva-alueelta Raahen Jokelankylältä. Hän sai heinäladosta vinkin etsiessään Raahen kuvauspaikkoja. Hän ei meinannut aluksi ottaa vinkkiä vakavasti, kun hän ajatteli, että eihän se kuvauksissa käytetty lato voi olla melkein 300 kilometrin päässä Kyröjoen tulva-alueelta missä tulvakohtaukset kuvattiin. Sitten selvisi, että vinkin antaja oli ollut paikalla todistamassa kuvauksia, joten paikka oli lähdettävä katsomaan.

Kun Kerola tuli kuvauspaikan osoitteeksi annetun autiotalon pihaan, hän ihmetteli, että eihän täällä mitään latoa näy. Paljastui, että kuvauksissa käytetty lato oli ollut todellisuudessa navetan päädyssä ollut karjalato. Kuvauspaikka oli pysynyt käytännössä muuttumattomana 40 vuoden ajan kuvauksien välissä.

Kerolan mukaan 40 vuodessa ehtii tapahtua paljon muutosta. Monet rakennukset olivat valitettavasti jo purettu ja tilalle rakennettu uutta. Harmittavimpia olivat sellaiset rakennukset, jotka näki autiona ja huonossa kunnossa. Silloin tuli tunne, että on vain ajan kysymys, milloin rakennus on lopullisesti historiaa.

Kun katsoo kaupungin kaduilla kuvattuja Rosson kohtauksia, näkee, kuinka suuresti pienien kaupunkien elämä on muuttunut. 40 vuotta sitten kaupunkikuva näytti paljon elävämmältä ja siellä näkyi esimerkiksi paljon pieniä kivijalkaliikkeitä, jotka nykyisin ovat lähes kadonneet.

Muutama positiivinenkin yllätys tapahtui kuvauspaikkoja etsiessä. Esimerkiksi Lempäälän Säijässä sijainnut Osuuspankin pieni pankkirakennus näyttää elokuvassakin jo aivan purkukuntoiselta, joten Kerola oli aivan varma, ettei rakennusta ole enää olemassa. Suuri yllätys olikin, että se oli edelleen olemassa ja hyvin tunnistettavissa. Sen käyttötarkoitus oli vain muuttunut.

Kun Kerola kyseli kuvauspaikkoihin liittyviä vinkkejä kylien Facebook-ryhmistä, hän huomasi, että elokuva ja kuvauspaikkojen historia kiinnostivat kovasti paikallisia ihmisiä. Se antoi kannustusta saattaa näyttely valmiiksi ja tuoda se esille lähelle paikkakuntia, joissa Rossoa on kuvattu.

Mika Kaurismäki on sanonut Arvottomista, että jo sen tekovaiheessa oli tarkoitus tallentaa katoavaa Suomea. Uskon että tämä sama ajatus oli taustalla Rossonkin kuvauspaikkoja valittaessa. Suomi on muuttunut 40 vuodessa paljon. Muutos jatkuu edelleen ja ehkä vielä voimakkaammin ja nopeammin kuin aikaisemmin. Huomasin, että tämän projektin aikanakin yksi Rosson kuvauspaikka jäi historiaan, kun tänä keväänä Kokkolan linja-autoasema purettiin uuden hotellin tieltä. Ehdin sen kuitenkin pari vuotta aikaisemmin kuvaamaan. Ehkä muutama muukin kuvauspaikka on lähitulevaisuudessa samalla tavoin historiaa.

Kerolan mukaan valokuvanäyttely viestittää myös sitä, että aika menee eteenpäin ja rakennusten käyttötarkoitus saattaa aikojen kuluessa muuttua, mutta hänen mielestään olisi aina syytä harkita tarkkaan ennen kuin vanhaa rakennusta aletaan purkaa uuden tieltä. Siinä puretun rakennuksen myötä häviää samalla aina jotain oleellista kaupunkien identiteetistä ja tunnelmasta.

Olen saanut näyttelyvierailta vielä hyviä vinkkejä ja tarinoita Rosson kuvauksiin liittyen. Kerään niitä edelleen talteen, joten jos jollakin on muistoja kuvauksiin tai elokuvaan liittyen, voi niitä vaikka näyttelykirjaan kirjoitella.

Näyttelyn tunnusgrafiikan on tehnyt Markus Itkonen. Hän suunnitteli myös elokuvan logon, julisteet ja muun mainosgrafiikan nuorena graafikko-opiskelijana vuonna 1985.

Kerola toteaa vähän pilke silmäkulmassa, että ehkä joskus jatkaa Rosso-projektiaan ja käy tutkimassa ja kuvaamassa mitä Sisilian kuvauspaikoille kuuluu nykyisin.