White Wall kotikatsomo

Panostukset televisiosarjoihin ovat viime vuosina kasvaneet kohisten. Suoratoistopalveluiden läpimurto on luonut valtavan tarpeen laadukkaille sarjoille, joiden tuotantoihin panostetaan nykyään siinä missä elokuviinkin, ja jopa enemmän. Sarjoja ohjaavat tunnetut ohjaajat ja niitä tähdittävät maailmanluokan näyttelijät. Eikä piskuisessa Suomessakaan ole jääty sivustakatsojiksi.

Meilläkin tehdään sarjoja, joilla tähdätään kansainvälisille markkinoille ja budjetit ovat elokuvatuotantoja suurempia. Esimerkiksi Ylen uusimpien kansainvälisinä yhteistuotantoina toteutettujen sarjojen budjetit ovat olleet seitsemässä miljoonassa eurossa. Suomessa Yleisradiolla on kaupallisten kanavien ja palveluiden rinnalla merkittävä rooli sarjojen mahdollistajana, sillä Yle on iso tilaaja. Esimerkiksi Sorjosta (2016–2020) pidetään yhtenä tienraivaajana suomalaisille sarjatuotannoille.

Kuluvana vuonna Ylellä on nähty korkeatasoisia sarjoja, mistä lienee osaltaan kiittäminen Yle Draaman päällikkönä toimivaa elokuvaohjaaja Jarmo Lampelaa. Sorjosen vanavedessä rikosten poluilla on jatkettu Karpissa (2018–2020) ja espanjalaisten kanssa yhteistyönä tehdyssä Paratiisissa (2020) rikosgenrestä murtauduttiin laajemmille draamapoluille. Kansainvälinen ote korostui entisestään A.J. Annilan ohjaamassa Rauhantekijässä (2020) ja hienon sarjavuoden on huipentanut marraskuussa julkaistu White Wall (2020), jota voinee pitää Ylen sarjojen uutena kruununjalokivenä.

White Wall on suomalaisten elokuvantekijöiden ykkösketjuun kuuluvan Aleksi Salmenperän luomus, josta hän kertoi jo Tyhjiön (2018) ensi-illan aikoihin. Kyseessä on omia polkujaan kulkeva vahvalla yhteiskunnallisella otteella operoiva tieteisdraama, joka lunastaa paikkansa vakavan tieteisfiktion raskaassa sarjassa.

White Wall toteutettiin yhteistuotantona ruotsalaisten kanssa. Sarja kuvattiin Pohjois-Pohjanmaalla, mutta tapahtumat sijoittuvat Ruotsiin. Keskiössä on hylätty kaivos, jota valmistellaan ydinjätteen loppusijoituspaikaksi. Vakavan onnettomuuden seurauksena kaivoksesta paljastuu jotakin, joka muuttaa kaiken.

Tarina keritään auki vähitellen rauhalliseen kerrontaan luottaen. Keskeisille hahmoille annetaan tilaa kaikkine inhimillisine piirteineen, mikä luo heistä samaistuttavia. Tämä on äärimmäisen tärkeää tieteisfiktion uskottavuudelle. Kun jalat ovat tukevasti maassa, pää voi huidella yläpilvessä etsimässä vastauksia elämän ja ihmisyyden ydinkysymyksiin. Niistä tieteisfiktion ytimessä on kyse, eikä White Wall ole poikkeus.

Sarjan tekijät ovat tieteiselokuvan klassikkonsa katsoneet. Niin Andrei Tarkovskin Solariksen (1972) kuin Ridley Scottin Blade Runnerin (1982) henki on läsnä, mutta sarja seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Lajityypin vaatimukset ja edellytykset on tiedostettu niin sisällössä kuin estetiikassa. Puntarissa on ikuisuuskysymys muun muassa siitä, vaikuttaako jokin mieleemme ja siihen mitä olemme, vai onko oma mielemme ainut tekijä, joka meihin tosiasiallisesti vaikuttaa. Tieteisfiktiossa usein käsiteltävät filosofiset kysymykset ovat White Wallin tarinassa vahvasti läsnä, mutta eivät liian hallitsevina. 

Nykymittapuussa seesteisessä kerronnassa toiminnallisuus jää toissijaiseksi, mikä saattaa etäännyttää nopeatempoisempaan tahtiin tottunutta valtavirtaa. Monista sarjoista poiketen White Wallin jaksoja ei välttämättä edes halua katsoa maratonina vaan kerta-annoksina, jotta sisältöä voi sulatella rauhassa. Tieteisfiktion syövereissä viihtyville sarjan tarjoamat ulottuvuudet yltävät kiitettävän syvälle aina lopun elämän ja ihmisen olemassaoloon liittyvää raamatullista vertauskuvaa myöten. Finaali on vakavalle tieteisfiktiolle tyypillinen ja sarjamuodon kannalta otollinen. Kaiken voi mieltää loppuvan, mutta yhtä lailla lopussa on uuden alku.

Yhteiskunnallisesti sarja käsittelee ydinenergiaan liittyviä kipukysymyksiä säteilevän jätteen loppusijoituksesta ja ihmisen vastuusta toimistaan. Mielleyhtymä 1980-luvun BBC:n klassikkosarjaan Pimeyden ytimessä (Edge of Darkness, 1985) on väistämätön.

White Wallissa näkyy myös Jättiläisen (2016) perintö. Molemmissa Salmenperän teoksissa tarkastelun alla olevat ongelmat juontavat juurensa ihmisten paineiden alla tekemiin ratkaisuihin, joita inhimilliset virheet värittävät. Salmenperällä on hienovaraista tarkkuutta löytää hahmoista ja heidän välisistä suhteistaan nyansseja, jotka selittävät ja perustelevat henkilöiden toimia ja tekoja ilman tarpeettomia alleviivauksia. Sarjamuoto palvelee tätä hyvin, kun aikaa ja tilaa on henkilöille enemmän kuin elokuvissa.

White Wall on hieno esimerkki, miten sangen yksinkertaisista elementeistä kyetään rakentamaan puhutteleva ja ajatuksia herättävä sarja. Sisällöllinen moniselitteisyys pääsee oikeuksiinsa suoraviivaisessa juonessa, jonka verkkainen kuljetus antaa mahdollisuuden eri teemojen uomille kasvaa kiinnostaviksi sen mukaan, mistä viitekehyksestä aihetta haluaa tarkastella. Tällainen sisältörikkaus yhdistettynä tuotannollisesti korkeatasoiseen ylöspanoon luo vaikuttavan kokonaisuuden, joka antaa aiheeseen uppoutuvalle vastineeksi paljon.