Lapsia ja aikuisia - kuinka niitä tehdään kotikatsomo

Venla (Minna Haapkylä) ja Antero (Kari-Pekka Toivonen) ovat olleet yhdessä viisitoista vuotta. Venla haluaa lapsen, Antero ei. Venla tekee töitä lapsettomuusklinikan psykologina ja kohtaa päivittäin pariskuntia, joilta löytyy halua, mutta ei biologisia valmiuksia lapsen hankintaan. Antero on jumittunut haaveeseen pikaluistelun Olympia-mitalista, jonka tavoittelu tyssäisi hänen mielestään "aikaa vievään" pikkulapseen.

Kun Venlan kanssa samalla klinikalla työskentelevä Satu (Minttu Mustakallio) tulee mukaan kuvioihin, nähdään toisentyyppinen parisuhdedraama: rakastunut, perheen haluava mies ja seksuaalisuutensa kanssa painiskeleva nainen. Mielenkiintoisen kuviosta tekee kahden erillisen elämänpiirin hidas sulautuminen toisiinsa. Ihan kuten oikeassakin elämässä joka päivä tapahtuu.

Päähenkilökolmikkoa katsotaan etäältä, tarkkaillen. Dialogi on arkisuudessaan moniselitteistä olematta silti tiivistä. Venlan, Anteron ja Satun silmien takana tapahtuu enemmän kuin teksti kertoo. Etenkin Kari-Pekka Toivosen ilmaisema Anteron ristiriita suvun jatkamisen ja parisuhteen säilyttämisen välillä on lähes sanatonta. Eikä Minttu Mustakallion Satu jää mitenkään jälkeen hapuillessaan Venlan ja rakastamisen mahdollisuuden suuntaan. Sekin mikä sanotaan, puhutaan usein muiden, myös katsojan ohi.

Etäännyttäminen toimii erinomaisena katalysaattorina elokuvan jälkeen jatkuvalle pohdinnalle. Salmenperän tapa esittää tapahtumat jättää tunteen, että Venlan ja Anteron tilanne ei ole ainutlaatuinen, puhumattakaan lapsettomuusklinikalla käytävistä keskusteluista. Kahden naisen oikeus lapseen sivuutetaan työpaikan viikkopalavereissa, vaikka henkilökohtaiset mielipiteet olisivatkin suvaitsevaisempia. Maalaisjärjellä ei tule käsittäneeksi, millä perusteella biologinen vanhemmuus ajaa niin vahvasti sosiaalisen edelle.

Salmenperän pitkän esikoisteoksen vahvuus on paitsi tyylissä, myös sen näyttelijöissä. Näitä elokuvan peruselementtejä luontevasti kuljettava Lapsia ja aikuisia muistuttaa tunnelmaltaan hiukan Jarmo Lampelan töitä. Harmaata yleisasua alleviivaa instrumentaalinen teemamusiikki, joka ei välttämättä kestä useampaa katsomiskertaa.

Dvd:n lisämateriaalipaketti on miellyttävää katsottavaa jo suomenkielisyytensä vuoksi. Suomalainen elokuvatuotanto on kokonsa vuoksi vielä hyvin maanläheistä, jota vahvistavat Lapsia ja aikuisia -tyyppiset puhedraamat ja niiden ympärillä käytävä, teatterimainen harjoitusprosessi. Toisaalta Salmenperän kommentoima, dvd:llä tavanomainen "poistetut kohtaukset" -osuus valottaa mielenkiintoisella tavalla elokuvan jälkituotannossa tehtäviä draamallisia ratkaisuja.