The Devil's Double kotikatsomo

Mafiatarinoissa on monesti tuttu peruskuvio. Rikollisryhmittymän johtaja on häikäilemätön ja armoton konna, joka kuitenkin noudattaa omanlaistaan koodia ja systeemiä. Rikollisten kunnia on romantisoitu ja tekopyhä termi, mutta organisoitua toimintaa ei syyttä suotta kutsuta järjestäytyneeksi rikollisuudeksi. Ylimmän capon lähisukulaiset tai lapset ovat sen sijaan monesti täysin arvaamattomia ja vaarallisia, koska pomo sallii lähisuvulleen enemmän vapauksia kuin mitä hän sallisi alamaisilleen.

Perinteisissä rikostarinoissa virkavalta kuitenkin jossain vaiheessa puuttuu asiaan. Mutta tilanne on eri, jos rikollisklaanin johtaja edustaa virkavaltaa ja hallitsee koko valtiota, kuten Saddam Hussein taannoin Irakissa. Saddam Husseinin Irakissa mikä tahansa poikkipuolinen sana saattoi koitua asukkaiden kohtaloksi. Saddamilla oli kuitenkin suuri kokonaiskuva sen verran hyvin näpeissä, että hän oli varsin kauan länsimaillekin parempi vaihtoehto kuin kaoottinen sekasorto tai ääriuskonnollisten tahojen nousu.

Saddamin pojilla oli täysi vapaus mellastaa mielensä mukaan. Erityisesti Saddamin vanhin poika Uday oli väkivaltainen sosiopaatti, jolla oli tapana kaapata koulutyttöjä tai nuoria morsiamia raiskattaviksi ja joskus tapettaviksi. Uday myös estoitta kidutti Irakin olympiaurheilijoita, jos nämä eivät menestyneet tarpeeksi hyvin. Uday kun oli maansa olympiakomitean johtaja, ja kaukana suomalaisista Humu-työryhmistä. Viinaa ja kovia huumeita jatkuvasti vetänyt, yltäkylläisyydessä rypenyt Uday selvisi valtaosasta teoistaan kuin koira veräjästä. Kerran tosin Saddamkin närkästyi ja antoi pari kuukautta arestia, kun Uday päätti bileiden huipentumaksi silpoa isänsä tuttavan leikkuuveitsellä hengiltä. Hyi hyi, tuhma poika!

Palkitusta Kerran sotureita -elokuvasta sekä kenties kaikkien aikojen tympeimmästä James Bond -elokuvasta Kuolema saa odottaa tuttu ohjaaja Lee Tamahori tarttui Uday Hussainin tarinaan mielenkiintoisesta näkökulmasta. The Devil's Doublen pääkaksoisroolissa on lahjakas brittinäyttelijä Dominic Cooper sekä Uday Husseinina että hänen kaksoisolentonaan, luutnantti Latif Yahiana.

Latif Yahia on julkaissut tosipohjaiseksi väittämänsä teoksen, jossa hän kertoo elämäntarinansa Uday Husseinia etäisesti muistuttaneena luutnanttina, jonka Uday pakotti kaksoisolennokseen. Kasvoleikkauksien ja roolin harjoittelun jälkeen Latif sysättiin keskelle Husseinin huoneen valtapeliä. Hengenvaarallisia tilanteita riitti sekä Udaynin sijaisena sotarintamilla että Udaynin brutaalien päähänpistojen todistajana.

Osa Yahian elämäkerran faktoista on kiistanalaisia, mutta milloinkas tositapahtumiin perustuvat elokuvat ovat muutenkaan olleet absoluuttisen tarkkoja. Tärkeintä on tarinan vetävyys, käsikirjoituksen taso ja näyttelijöiden kyky tavoittaa jotain olennaista esittämistään hahmoista. Eurooppalaista tuotantoa oleva The Devil's Double onnistuu eri osa-alueillaan varsin väkevästi, ja on kokonaisuutena paitsi intensiivinen jännitystarina, myös kiehtova kuvaelma ihmisten moninaisista rooleista. Jokainenhan meistä on joskus oman itsensä doppelgänger, eri tilanteissa eri ihminen.

Tamahorin ohjaus on tarkkanäköistä, ja käsikirjoitus peilaa onnistuneesti sekä Husseinin suvun edesottamuksia että laajemmin Irakin tilannetta. Varsinkin mafia-allegoria tulee vahvana esille. Osa kohtauksista tuo hyvin vainoharhaisten diktatuurien absurdin luonteen, kun kaksoisolento-Uday keskustelee muka oikean isänsä Saddamin kanssa, ja lopulta tämäkin paljastuu kaksoisolennoksi. Saddamilla kun oli useitakin kaksoisolentoja, sillä hän ei aina uskaltanut murhayritysten pelossa esiintyä julkisesti. Kukaan ei ole välttämättä oikea, eikä kehenkään voinut luottaa.

Kahdessa hyvin erilaisessa henkilöhahmossa on paljon näyteltävää, ja Cooper esittää onnistuneesti kumpaakin. Cooperin pienet eleet ja nyanssit paljastavat kumpi hahmoista on ruudussa. Monesti kumpikin on yhtä aikaa samassa kohtauksessa, kiitos elokuvamagian ja taiten rakennettujen kuvauskulmien. Cooper liukuu kahden eri hahmon välillä vaikeuksitta ja onnistuu myös tulkitsemaan Udayn ja Latifin välisen riippuvuussuhteen, joka ei ollut niin yksisuuntainen kuin mitä Uday oli kaavaillut.

The Devil's Double toimii viimeiseen asti myös jännittävänä trillerinä ja selviytymiskertomuksena, vaikka tarinan lopputulos onkin tiedossa. Onnellisia loppuja ei aina tosielämässä ole, mutta Saddamin poikien väkivaltaista kuolemaa voi sellaisena pitää. Suurvaltapolitiikka ei koskaan ole mustavalkoista, mutta ainakin tässä tapauksessa pahat teot saivat kiistatta palkkansa, kun Yhdysvallat tajusi vihdoin kantaa vastuuta omista poliittisista virhepäätöksistään sekä puolitiehen jätetyistä operaatioistaan ja jyräsi Husseinin suvun nurin. Maailmaa teko ei pelastanut, mutta curling-termein jotkut poistoheitot on vain syytä tehdä.