Tappava seitti valkokangas

Uusseelantilainen Lee Tamahori pongahti elokuvamaailman tietoisuuteen rajulla Aucklandin esikaupunkihelvetin kuvauksellaan Kerran sotureita (1994). Laajalti kiitelty elokuva vei mainoksilla oppinsa hankkineen Tamahorin suoraan Amerikan raitille yrittämään. Toivotonta yrittämistä se on ollutkin, ellei Sopranosin jaksojen ohjaamista voi pitää jonkin sorttisena meriittinä. Viimeisimmän Suomeen rantautuneen Tamahori-tekeleen, Tappava seitti, voi hyvällä omalla tunnolla jättää omaan arvoonsa, sillä se on tympeän mitäänsanomaton tusinatekele, joita mahtuu ne kuuluisat kolmetoista tusinaan.

Tappava seitti on tyystin yhden miehen varaan laskettu elokuva. Kun David Fincherin Seitsemässä Morgan Freeman legitimoitiin vanhaksi ja viisaaksi etsiväksi, on mies sittemmin saanut puuskuttaa vastaavissa rooleissa mitä turhemmissa tuotannoissa. Suorastaan säälittävää, miten vanhaa miestä juoksutetaan. Freemanilla olisi enemmän kuin resursseja suoriutua todella kunniahimoisistakin rooleista, mutta kaipa eläkekassaa pitää kartuttaa vetämällä rooleja lonkaltakin parempien produktioiden lomassa.

Freemanista on nyt lopullisesti tehty pahiksia nappaava tohtori Alex Cross. Tämä James Pattersonin luoma kirjasankari on seikkaillut elävissä kuvissa aiemminkin, nimittäin vuoden 1997 jahtitarinassa Jäähyväiset tytöille, joka sentään onnistui pysymään edes kohtuullisesti kuosissaan. Tästä Tamahorin räpellyksestä ei voi samaa sanoa. Mitä pitemmälle Tappavan seitin juoni etenee, sen turhemmaksi ja älyttömämmäksi se väistämättä tulee. Ohjaajallakaan ei ole liiemmälti ollut rainalle annettavaa, ja koko sonta onkin taidettu vääntää jännärikliseiden varastolaatikolla äheltäen.

Senaattorin tyttären sieppaamisessa ja sieppaajan jäljittämisessä ei ole mitään omaperäistä. Suuresti hämmästyttää, miten Freemanin lisäksi on onnistuttu näin tökerösti haaskaamaan sellaista näyttelijälahjakkuutta, jota Michael Wincott ja Dylan Bakerkin edustavat. Toivoa sopii, että tämä olisi Alex Crossin viimeinen valkokangasseikkailu, ja että Lee Tamahori palautettaisiin takaisin Uuteen Seelantiin, jossa hän onnistui tekemään edes sen yhden hyvän elokuvan.

Jos joku ihmettelee elokuvan saamaa kahta pistettä, niin se toinen on silkasta säälistä Morgan Freemania ja muita hyviä näyttelijöitä kohtaan.