Beverly Hillsin hienostohauva kotikatsomo

Koko perheelle suunnattu Disneyn seikkailukomedia Beverly Hillsin hienostohauva kertoo tarinan chihuahua-neitokaisesta nimeltä Chloe, joka elää hössöttävän Viv-emäntänsä (Jamie Lee Curtis) palvomana luksuselämää koiraystäviensä kanssa. Chloe ei ole huomaavinaankaan puutarhurin rahvaanomaisen Papi-koiran lemmekkäitä lähestymisyrityksiä. Vivin lähtiessä matkalle vastuu Chloen hoidosta jää hieman holtittomalle siskontytölle Rachelille (Piper Perabo), joka lähtee ystävineen bailaamaan Meksikoon, ja kadottaa Chloen, ja siitäkös soppa syntyy.

Alkaa pikkukoiran etsintä ja Chloen seikkailu Meksikon alamaailmassa, jossa eivät päde samat säännöt kuin kotona Beverly Hillsissä. Onneksi suojelijaksi löytyy entinen poliisikoira Delgado, jonka tragediana on kadonnut hajuaisti. Parivaljakko kohtaa myös muinaisen chihuahua-heimon, joka on ylpeää rotua, ja Chloe löytää näin juurensa. Niin ihmiset kuin eläimetkin rakastuvat ja löytävät toisensa, Delgado saa kunnianpalautuksen, ja Vivin palatessa matkaltaan on kaikki taas kunnossa ja lemmikki valmiina paijattavaksi ja puettavaksi typeriin asuihin.

Elokuva sai ilmestyessään huonon vastaanoton kriitikoilta, mutta yleisö tykkäsi, ainakin Amerikassa. Beverly Hillsin hienostohauva on lastenelokuva, joka on tehty miellyttäväksi aikuisenkin katsoa. Koko perhe voi mennä elokuviin tai käpertyä kotisohvalle poppareiden, sipsien ja limukan kera, ja kaikilla on hyvä mieli ja vatsanväänteitä elokuvan päätyttyä. Kyse on viihteestä, jossa koirat puhuvat toisilleen ihmisten kielellä, ja Disney jos joku osaa laittaa eläimet puhumaan. Toki elokuva on kaavamainen ja ennalta arvattava rutiinityö, muttei välttämättä laisinkaan missään negatiivisessa mielessä.

Onko Beverly Hillsin hienostohauva sitten ”ihan lastenoikeasti” hyvä elokuva, sitä pitäisi kysyä lapsilta. Koirien ja animoitujen liskon ja rotan äänet on Disneylle ominaiseen tyyliin tehty tunnettujen näyttelijöiden toimesta rutiinilla ja ammattitaidolla, samoin suomalaiset dubbaukset, jotka toimivat hyvin. Kaiken ei tarvitse olla älyllistä, hyvin tehdyllä viihteellä on oma arvonsa. Mielestäni elokuva on perinteikkään yhtiön rutiinilla tekemää kelpo viihdettä, ja viihdyin mainiosti puolitoista tuntia hauveleiden seurassa. Suosittelenkin elokuvaa lämpimästi lapsille ja lapsenmielisille.

Filosofointiin taipuvaisella aikuiskatsojalla riittää pohdittavaa sen suhteen, miten nykykulttuuri inhimillistää eläimiä, ja miten juuri Disneyn hahmot ovat tähän vaikuttaneet. Tosin antropomorfismia esiintyi jo Aisopoksen aikoina. Elokuvan lopussa muistutetaan, että lemmikin ottaminen merkitsee sitoutumista ja vastuuta. Toivottavasti myös Paris Hiltonia ihailevat ovat ymmärtäneet, ettei Tinkerbell ole mikään koriste vaan ylpeä chihuahua.