Punainen sukkula Venukseen

Sean Baker on ihastuttanut Yhdysvaltojen alempaa työväenluokkaa ymmärtävästi kuvaavilla humaaneilla ja pastellinsävyisillä draamoillaan Tangerine (2015) sekä The Florida Project (2017). Saman sosioekonomisen luokan sekä värimaailman parissa jatketaan elokuvassa Red Rocket (2021), mutta tällä kertaa päähenkilönä ei ole sympatiat puolelleen voittava transsukupuolinen tai lapsi, vaan opportunistinen entinen pornotähti Mikey (täydellisesti roolitettu entinen aikuisviihdenäyttelijä Simon Rex).

Red RocketLos Angelesin viihdekeskuksesta hakattuna ’N Syncin tahtiin kotikulmilleen Teksasiin saapuvaa Mikeytä ei odota kukaan, ei vieraantunut vaimo (Bree Elrod), tämän äiti (Brenda Deiss) eivätkä nuoruuden yhteistyökumppanit huumeidenmyynnissä (Judy Hill ja Brittney Rodriguez). Täysin rahaton oman etunsa tavoittelija pyrkii kaikin keinoin hyödyntämään ympärillään olevia ihmisiä saadakseen elämänsä ja miehuutensa uuteen nousuun. Törmätessään paikallisessa donitsipaikassa teini-ikäiseen Strawberryyn (Suzanna Son), seksuaalisen himonsa heräämisen lisäksi Mikey haaveilee saavansa nuoren naisen avulla entisessä elämässä nauttimansa menestyksen takaisin.

Bakerin elokuva seuraa pohjalta ponnistamaan pyrkivän Mikeyn odysseiaa sekä hänen miehisyytensä tunnon nousua sekä lopullista tuhoa. Pornotähden imagollaan ylpeilevän keski-ikäisen miehen hyvin kyseenalaisista huijauksista, valehtelusta ja nuoren naisen hyödyntämisestä muodostuva vastenmielinen kuva päähenkilöstä kuitenkin yllättäen vältetään. Ohjaaja Baker ja näyttelijä Rex onnistuvat tässä luomalla Mikeystä magneettisen vetovoimaisen ja amerikkalaisen ulospäin suuntautuneen sekä itsensä pulasta pois puhuvan persoonan, johon katsoja ei voi olla edes jollain tasolla samaistumatta.

Red RocketEtelän osavaltioiden köyhää työväenluokkaa entisen tehdasteollisuuden varjossa kuvaavan tarinan taustalla pauhaa vuoden 2020 presidentinvaalien Trump-rallyt, jotka pyrkivät vetoamaan pelottavalla retoriikallaan paikallisen väestön ongelmiin. Oikealta tuntuvien hahmojen, kuten Mikeyn vaimon Lexin (Bree Elrod) ja lapsuudenystävä Lonnien (Ethan Darbone) kautta elokuva pyrkii ymmärtämään olosuhteita, joissa nämä ihmiset taistelevat jokapäiväisessä elämässään. Selviytyäkseen omien taloudellisten ja henkisten vaikeuksiensa kanssa turvautuminen populismiin ei tunnu ollenkaan yllättävältä.

Elokuvan taustalla vaikuttavasta yhteiskunnallisuudesta huolimatta Red Rocket (2021) on Bakerin Tangerinen tavoin pop-ja rap-musiikin tahtiin hyvin rytmitetty draamakomedia, jonka seuraamiseen ei tarvitse amerikkalaisen yhteiskunnallisen tai poliittisen todellisuuden tuntemusta vaan yleistä sympatiaa vaikeassa asemassa pyristeleviä ihmisiä kohtaan. Hahmovetoinen elokuva muistuttaa esteettisesti hieman Andrea Arnoldin Etelä-Yhdysvaltoihin sijoittunutta elokuvaa American Honey (2016), ilman sen narratiivista kerrontaa pakenevaa rakennetta.

Red RocketVisuaalista komediaa tuodaan mukaan Mikeyn ajautuessa mitä kiperimpiin tilanteisiin, kun hän pyrkii etsimään töitä lastenpolkupyörällä tienoota kierrellen sekä paetessaan huumekauppiaskollegoitaan ilman rihman kiertämää. Erektiolääkkeitä tarvitsevan pornotähden fantasiat tuovat kerrontaan tulkinnanvaraisuutta korostaen Bakerin loppuratkaisun kahtiajakoisuutta Mikeyn täydellisen maskuliinisuuden murtumisen sekä unelmien tulevaisuuden välillä. Syöksyykö punainen sukkula maahan vai Venukseen?

Ainoastaan kestonsa puolesta pientä tiivistämistä kaivannut Red Rocket (2021) nähtiin Suomessa vuoden 2022 Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmistossa, mistä onnekkaimmat saattoivat sen bongata. Harmillisesti elokuva ei päässyt laajempaan teatterilevitykseen toisin kuin Bakerin Oscar-ehdokkaana ollut Florida Project. Symbolisesti nimetty Red Rocket kun haastavasta päähenkilöstään huolimatta kuului ilmestymisvuotensa amerikkalaisen elokuvan parhaimmistoon. Elokuva on katsottavissa muun muassa SkyShowtimella.

* * * *
Arvostelukäytännöt