Salaisuus pinnan alla kotikatsomo

Norman Spencer (Harrison Ford) on kuuluisa tiedemies, joka asuu veden äärellä vaimonsa Clairen (Michelle Pfeiffer) kanssa. Claire alkaa kokea outoja ollessaan yksin kotona: amme täyttyy itsestään ja aiheuttaa säännöllisiä vedenpaisumuksia, ovet aukeilevat ja valokuvan peili särkyy. Jokin pyörii talossa saamatta rauhaa. Claire on levoton ja tarkkailee jopa naapurin pariskuntaa Hitchcockin Takaikkunan tyyliin. Pinnan alla piilevä salaisuus on kuitenkin aviomiehen synkkä syrjähyppy. Torjuttu syyllisyys pulpahtelee pintaan, vaikka sitä kuinka yrittäisi hukuttaa. Tätä ajatusta palvelee loistava vesisymboliikan käyttö sekä kylpyhuoneessa että järvessä. Salaisuus pinnan alla aiheuttaa eri ilkeitä kauhun värinöitä vanhan kunnon psykologisen suggestion voimalla. Elokuvan kummitustalo muistuttaa Psykon puutaloa ja musiikkikin aitoa Hitchcockia. Alun epämääräisen säikyttelyn jälkeen on helpotus, kun juttu alkaa todellisessa groteskiudessaan purkautua. Draaman kaari on mitä tyydyttävin.

Tämä elokuva pitäisi katsoa teatterissa. Ei pelkästään siksi, että sen visuaalisuus pääsisi kankaalla oikeuksiinsa, vaan siksi, että kotona yksin katsoessa tulee kamala olo (kuulemma) myös isommille miehille. Teatteri on turvallisin paikka kokea kauhua, koska sen voi jättää taakseen. Siellä me kaikki harjoittelemme kuolemaa. Kotona alkaa liian konkreettisesti miettiä, kuinka lukossa ne omat ovet loppujen lopuksi ovatkaan. Sängyssäkin vielä kuvittelee olioita, jotka liukuvat omien "turvallisten" seiniemme läpi ilman rajatarkastuksia, ilman viisumeita. Syyllisyys on Norman Spencerillekin myrkyllinen petikaveri. Tämän elämän ristiriitaisimmat nautinnot saadaan varmasti juuri täydellisestä rajan pyyhkimisestä itsen ja toiseuden välillä. Pelko ja halu - onko hurjempaa paria?

Feministisenä huomiona pitää mainita se, miten tiedemies passittaa kotirouvansa psykiatrin juttusille, kun rouva on alkanut kokea outoja asioita sekä talossa että puutarhassa. Uralleen omistautunut "rationaalinen" tiedemies ehkä ajattelee, että nainen on menettämässä järkeään. Sanoohan vanha sananlaskukin, että joutilaisuus tekee hulluksi. Naisen tyhjyyden tunnetta lisää se, että hänen tyttärensä on juuri lähtenyt muualle opiskelemaan. Kaikki maailman paranormaalit ilmiöt eivät kuitenkaan selity pelkästään hormonaalisia murroskausia läpikäyvien naaraiden värinöillä (vrt. esim. Carrie ja The Company of the Wolves.) Pientä patriarkaalista ironiaa osoittaa se, että nainen lähetetään kutistamaan miehensä syyllisyyttä pois kallostaan. Harrison Ford ei ole ikinä ollut näin paha. On hienoa outouttamista, että varsinkin Ford näyttelee tässä tavanomaista luonnettaan vastaan. Enempää en paljasta, jotta teillä olisi maksimaalisen orpoa tv:nne edessä.

ks. ensi-ilta