Pollock kotikatsomo

Yhdysvalloissa 1930-luvun lamakausi heijastui myös aikalaistaiteeseen. Gallerioihin ripustettiin yhä uudelleen ja uudelleen eurooppalaisten modernismin Suurien Nimien, kuten Pablo Picasson tai Henri Matissen töitä, mutta amerikkalaisia taiteilijoita katsottiin pitkin nenän vartta ikään kuin "seuraajina" tai jäljittelijöinä. Ensimmäistä muutosta tälle edustivat uusi innostus ja uudet ideat, joita toisen maailmansodan jaloista ennen kaikkea New Yorkiin emigroituneet maalarit toivat mukanaan. Surrealismiksi kutsuttu liike nosti kummallista päätään, kiinnostuttiin alitajunnasta ja spontaanista luovuudesta. Yksiselitteisyys tai muodon selkeys väistyi esitystavan ja ilmaisun tieltä.

Ed Harrisin parin vuoden takainen Pollock on sekä elokuva kuvataiteilija Jackson Pollockista (jota elokuvassa esittää Harris itse) että ajankuva yllä mainitun taidekentän elpymisestä. Keskittymisen yhteen taiteilijaan oikeuttaa kaiken muun ohella se, että juuri Pollockin työt olivat keskeisiä vaikuttajia amerikkalaisen taiteen arvon nousussa. Harris oli sulatellut ideaa tästä elokuvasta jo 15 vuotta ennen kuvausten alkamista, ja tämä näkyy selvästi onnistuneena keskittymisenä sekä jopa hieman letkeänä ohjaustyylinä. Pollock ei ehkä ole pitänyt itsestään suurtakaan ääntä, mutta edustaa hiljaisuudessaan ja verkkaisuudessaan väkevää sekä omintakeista tutkielmaa taiteen tekemisestä.

Ja Pollock onkin nimenomaan elokuva taiteen tekemisestä, suorittamisesta ja taiteilijasta - ei niinkään taiteesta. Harris välttää näin hienosti pahimman kliseen, joka on taiteilijan elämän rinnastaminen tämän teoksiin. Juuri tästä syystä katsojalle käy myös selväksi se, miksi tämä työ voi olla niin kuluttavaa ja johtaa niinkin traagisiin seurauksiin kuin Jackson Pollockin kohdalla.

Elokuva rajaa itsensä aikaan, jolloin Pollock tapaa kanssataiteilijan ja tulevan vaimonsa Lee Krasnerin (Marcia Gay Harden), kokee parhaimmat luovuuskautensa ja ajautuu lopulta itsetuhoiseen kierteeseen hävitessään kamppailussa alkoholismilleen. Pollock on myös täynnä kuvaamansa ajan merkkihahmoja, kuten amerikkalaisen ja eurooppalaisen taidemaailman välejä luotsannut Peggy Guggenheim (Amy Madigan) sekä Pollockin "abstraktiksi ekspressionismiksi" kutsutun maalaustekniikan koko maailman tietoisuuteen nostanut taidekriitikko Clem Greenberg (Jeffrey Tambor). Harris ohjaa rauhallisesti ilman suurempia visuaalisia kikkoja ja onnistuu ehkä juuri tästä syystä välittämään jotakin mitä ei tehosteiden seasta useinkaan löydä: aitouden kokemuksen, käsinkoskeltavan tunteen kuvattavista henkilöistä ja ajasta.

Jackson Pollock on sanonut, että "maalauksella on oma elämänsä ja minä yritän antaa sen tulla läpi". Tätä taiteen kultaista sääntöä onnistuu myös Ed Harris noudattamaan. Hän antaa kuvaamiensa asioiden pitää omat äänensä ja aiheiden paistaa kaiken muun läpi.

DVD / kuva: 16:9 anamorfinen widescreen; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty; ekstrat: tekijöiden esittely, kulissien takana, traileri.