Geostorm valkokangas

Vuonna 2019 maapalloa runnelleet äärimmäiset sääilmiöt tappoivat miljoonia ihmisiä. Yhteinen uhka toi kansakunnat yhteen ja seurauksena luotiin Dutch Boy, maapalloa suojeleva satelliittijärjestelmä, joka torjuu uhkaavat sääilmiöt ennen kuin ne ehtivät aiheuttaa tuhoja. Juuri kun satelliittijärjestelmän on aika siirtyä Yhdysvalloilta kansainvälisen yhteisön hallintaan, kiusalliset tekniset ongelmat ilmaantuvat. Suojelutarkoitukseen suunniteltu satelliittijärjestelmä alkaa hyökätä kohteisiin ympäri maailmaa. Dutch Boyn suunnitelleen tiedemies Jack Lawsonin (Gerald Butler) on aika palata puikkoihin ja pelastaa maailma edessä siintävältä tuholta.

Geostorm on pitkän linjan katastrofi- ja scifi-elokuvien tuottajan pallilta (Stargate, Independence Day, Godzilla) ohjaajaksi siirtynen Dean Devlinin ohjaajadebyytti. Katastrofielokuvissa kunnostautuneen Roland Emmerichin kanssa tehty useamman elokuvan yhteistyö näkyy jäljessä. Ilmastoteemaa käsittelevä Geostorm tuntuukin löyhältä jatko-osalta Emmerichin Day After Tomorrow -elokuvalle.

Siinä missä Day After Tomorrow oli melko viihdyttävä ja oman aikansa mittapuulla komea spektaakkeli, Geostorm tuntuu kömpelöltä genrekertaukselta. Vaikka esimerkiksi Dubaihin vyöryvä tsunami ja avaruuteen sijoittuvat kohtaukset ovat ihan komeaa katsottavaa, nykykatsoja on jo spektaakkeleihin niin turtunut, etteivät ne tarjoa mitään ennennäkemätöntä. Mukaan mahdutetaan luonnollisesti tunteellinen lopputuuletus Nasan ohjaamossa sekä tornadolta pelastuvat poika ja hänen hellyttävä koiransa. Kohtausten tarkoituksena lienee saada katsoja tirauttamaan onnenkyynel tai kaksi. Hohhoijaa.

Jos tämän arvostelun kömpelö otsikko sai lukijassa aikaan myötähäpeää, onneksi olkoon, Geostormin parissa tunteesta saa nauttia lähes kaksi tuntia. Dialogi sakkaa, ja jopa ulkoministeri Dekkomia näyttelevän luottopakki Ed Harrisin ammattitaito kuluu tökkivien vuorosanojen aiheuttaman sieluntuskan peittelyyn. Dialogi on osin niin karmivaa, että historia nostanee sieltä parodiahengessä vuorosanahelmiä aikanaan kulttimaineeseen.

Ei riitä, että näyttelijätyö on unohdettavaa ja dialogi kömpelöä. Elokuva ontuu myös juonellisesti. Sitä on yksinkertaisesti liikaa. On veljessuhteen kriisiä ja sen eheyttämistä, isä-tytär suhdetta, rikottuja lupauksia, huonoa vanhemmuutta, kiellettyä suhdetta ja korkean tason salaliitto. Puolet juonikuvioista olisi voinut karsia hyvällä omallatunnolla pois. Silti kokonaisvaltainen puutteellisuus, erikoista kyllä, tekee Geostormista lievästi sympaattisen.

Täysin ansioton elokuva ei ole. Se poikkeaa maininnan arvoisesti katastrofielokuvien genrestä kahdella tavalla. Ensinnäkin, vaikka elokuvan keskiössä on uhkaavan katastrofin lisäksi veljesten välinen nokittelu ja sovinnonteko, pelastuksen mahdollistajina toimivat naiset, jotka katastrofigenressä jäävät usein passiivisten statistien asemaan. Geostormista ei saa vahvojen naisten elokuvaa tekemälläkään, mutta pieni poikkeama valtavirtasta on virkistävää. Toinen poikkeus on katastrofielokuvien siirappisten ja yltiönationalististen kansakunnan itsetuntoa kohottavien puheiden puuttuminen. Elokuvassa olisi mielenkiintoisia aineksia vaikkapa teknologiauskon kritiikkiin, mutta se jättää ne käyttämättä.

Geostorm onnistuu myös, vahingossa tai tarkoituksella, sohaisemaan populistisen politiikan menneen maailman ihannointia parilla osuvalla piikillä. Harmi vain, että koko elokuvaa vaivaava, kömpelön alleviivaava dialogi onnistuu menestyksekkäästi murentamaan nämäkin pienet voiton hetket, huolimatta parista ihan toimivasta intertekstuaalisesta silmäniskusta katsojalle. Moraalisaarnat kun usein toimivat paremmin hienovaraisesti vihjaillen.

Kaikesta huolimatta Geostorm ei ole poikkeuksellisen huono elokuva kaavamaisten katastrofielokuvien virrassa. Se on enimmäkseen vain vaivaannuttava ja noin 20 vuotta myöhässä.