Run All Night valkokangas

Liam Neesonista on vanhoilla päivillään tullut toimintaelokuvien kantava voima. Schindlerin listan (1993) aikoihin tuskin kukaan olisi osannut moista povata. Toimintatähteyteen Neesonin nosti Luc Bessonin kirjoittama ja tuottama Taken (2008). Karismaattinen ja näyttelijäntaitoinen Neeson toi yksi-ilmeiseen toimintarooliin syvyyttä, jollaista oli nähty viimeksi 1970-luvulla. Harmi vain, ettei tämän päivän toimintakentällä ole draamasta ymmärtäviä ohjaajia. Visuaalinen ryske on ollut tällä vuosituhannella toiminnan ydin tarinoiden ja draaman jäädessä tolkuttomien luotisateiden, ylilyötyjen tappeluiden ja holtittomien takaa-ajojen jalkoihin.

Vailla draamaa ja tarinaa toimintaelokuvat ovatkin pysyneet kasassa yksin pääosanesittäjänsä voimin. Neesonin ohella Jason Statham on kannatellut harteillaan monta joutavaa toimintarypistystä. Väkevätkään herrat eivät vain pysty pitämään löylynlyömimpiä tekeleitä ryhdissä, mistä hyvänä esimerkkinä ovat espanjalaisen Jaume Collet-Serran edelliset Neesonin kanssa yhteistyössä tehdyt toimintaelokuvat Unknown (2011) ja Non-Stop (2014). Tuorein puristus, Run All Night, on onneksi edeltäjiään parempi.

Tällä kertaa käsikirjoituksesta on vastannut Rautakaupungin kirjoittanut Brad Ingelsby. Run All Night ammentaa Rautakaupungin tavoin vahvasti amerikkalaisen elokuvan perinnöstä tuomatta siihen mitään uutta ja omaperäistä. Rapakon takaisen rikoselokuvan perintö on kuitenkin niin väkevä, että siitä saavat tusinatekijätkin aikaiseksi kohtuullisen tarinan ja elokuvan.

Neeson esittää jälleen kerran aktiivihommista vetäytynyttä tappamisen ammattilaista, Jimmy Conlonia, joka palaa sorvin ääreen perheensä takia. Ed Harrisin esittämän rikollispomon liipaisinmiehenä pahaa mainetta niittänyt ja sittemmin pulloon tarttunut Conlon ampuu pomonsa pojan suojellakseen omaa poikaansa. Teko vaatii hyvityksen ja ajojahti ryskää läpi New Yorkin. Isän ja pojan on haudattava eripuransa ja vedettävä yhtä köyttä yhden yön ajan selvitäkseen ajojahdista hengissä.

Tunnelmaltaan synkeällä elokuvalla on hetkensä ja sen näyttelijäkaarti on vakuuttava. Valitettavasti espanjalaisohjaaja ei ole sisäistänyt amerikkalaisen rikoselokuvan visuaalista tyyliä vaan pilaa teoksensa nopeilla leikkauksilla ja levottomilla visuaalisilla siirtymillä kuorruttaen tyylitajuttomuuden korville käyvällä musiikilla.

Visuaalisen sekavuuden lisäksi tarinaa vanutetaan tarpeettomasti. Ensimmäisen puolentunnin aikana pedatut lähtöasetelmat vesitetään ideattomalla juonenkuljetuksella ja turhilla juoksutuksilla. Klassisen puolentoista tunnin kohdalla pajatso on tyhjennetty ja viimeinen puolituntinen kuluukin loppua odotellessa.

Amerikkalaisen rikoskuvaston kohdalla ei parane huudella liikoja realismin perään, mutta tiukkasävyiseen elokuvaan toivoisi tiettyä ryhdikkyyttä pahimpien epäloogisuuksien ja epäuskottavuuksien taltuttamiseksi. Kun esimerkiksi Conlonin ja tämä pojan perään laitettu ammattitappaja ilmestyy paikalle, alkaa häiskä räiskiä kuin piripäinen gangsta sen sijaan, että hoitaisi kohteensa pois päiviltä ammattilaisen tavoin eleettömästi ja vailla huomiota. Lojaaliuden, perhesiteiden ja koston tematiikkaa pohtinut elokuva luiskahtaa samoin tein tyhjänpäiväisen räiskinnän tielle.

Run All Night on Takenien vanavedessä tehty kovapintainen toimintaelokuva, jossa häpeilemättä hyödynnetään Neesonin karismaa ja toimintatähteyttä. Peruskaavoista ammennettu elokuva pysyy toiminnallisesti liikkeessä koko ajan, mutta kahteen tuntiin tarvittaisiin muutakin.