Junamatka ihmisyyteen

Maailman tila on viime vuosina ruokkinut tieteiselokuvien synkkiä tulevaisuuskuvia, dystopioita. Varsinkin ilmastonmuutokseen on linkitetty useita tuhon skenaarioita. Niin nytkin. Snowpiercerissa ilmaston lämpeneminen kääntyy ihmisen toimesta päälaelleen pyyhkien lähes kaiken elämän Maan päältä.

SnowpiercerTuhon syy on tieteiselokuvassa kuitenkin sivuseikka. Tuhoutunut maailma on rinnastettavissa toiseen tieteiselokuvista tuttuun ympäristöön, avaruuteen, eli tilanteeseen, jossa joukko ihmisiä joutuu selviytymään omillaan itsensä ja jopa koko ihmiskunnan pelastamiseksi. Kärjistetty ja usein jopa naiivi asetelma mahdollistaa ihmisen ja ihmisyyden käsittelyn tavoilla, joka ei muissa lajityypeissä olisi mahdollista. Tieteiselokuvan keskiössä onkin ihminen, ei tiede eikä tulevaisuus.

Vakavassa tieteiselokuvassa mielikuvituksellinenkin miljöö rakennetaan huolellisesti, jotta se on tarinan sisäisessä todellisuudessa mahdollisimman uskottava. Tämä on olennaista teemojen käsittelyn kannalta, sillä kummallisuudet ja ristiriitaisuudet vievät huomiota ja syövät teoksen sisältöä. Hömppäscifissä uskottavuudella ei ole niin väliä, sillä niissä tieteiselokuvan kuvastoa hyödynnetään vain tuulen ja torvensoiton kulissina.

SnowpiercerHyvästä potentiaalistaan huolimatta eteläkorealaisen Joon-ho Bongin ranskalaisesta sarjakuvasta ideoima Snowpiercer kallistuu jälkimmäiseen ryhmään tieteisdystopioiden kirjavassa joukossa. Ihmiskunnan rippeet on kerätty maailman ympäri puksuttavaan junaan, jossa luokkajako on äärimmillään. Hyväosaiset elelevät leveästi junan etuosassa ja vähäosaiset kituuttavat saastan keskellä junan perässä. Konflikti on väistämätön. Historian moneen kertaan toistama asetelma ei kliseisyydestään ja lukuisista toistokerroistaan huolimatta ole menettänyt ajankohtaisuuttaan ja kiinnostavuuttaan. Tämä kertoo paljon ihmiskunnasta ja sen masentavasta tilasta.

Snowpiercerin ongelmat eivät olekaan sen teemoissa tai edes tarinassa vaan lapsellisessa toteutuksessa. Kaksituntinen elokuva hassaa kolmanneksen kestostaan tympeään ja tietokonepelimäiseen vaunusta toiseen eli tasolta toiselle etenemiseen. Jälleen kerran tulee todistetuksi, ettei tietokonepelien toimintakaava sovi elokuvan kaltaiseen kertovaan taiteeseen, jossa katsoja on vastaanottaja, ei osallistuja.

SnowpiercerKerronnan tympeyttä lisää vielä ylitse vedetty väkivallan vyörytys. Mekkaloiva väkivalta tyylitajuttomine hidastuksineen on tullut tutuksi aasialaisista toimintaelokuvista. Visuaalisesta tenhostaan huolimatta väkivallan ilmaisuvoima on näissä elokuvissa ollut jokseenkin nolla, ja vakavaa tematiikkaa käsittelevässä tieteiselokuvassa se on mautonta ja tylsistyttävää. Väkivaltaisen maailmankuvan luomiseksi väkivaltaa ei tarvitse estetisoida, päinvastoin. Tämä on ymmärretty lajityypin klassikoissa, joissa eksplisiittisten väkivalta-aktien sijaan väkivalta kumpuaa ihmisten toimintatavoista ja käyttäytymisestä porautuen katsojan tajuntaan aivan toisella tavalla kuin hidastetut silpojaiset.

Pahimmillaan väkivaltaroskalaarin pohjaa kolkutellut Snowpiercer kokee kerronnallisen ryhtiliikkeen lopussa ja todistaa itsekin teoksena, miten järkyttävimmät asiat maalataan mielikuviksi katsojan tajuntaan estetisoidun väkivallan näyttämisen sijaan. Teemaa kunnioittavalla ja tyylitietoisella leikkauksella Snowpiercerista olisikin ollut mahdollista rakentaa Ihmisten poikien (2006) ja Tien (2009) viitoittama tieteisdystopia tavanomaisen tieteiskaapuun verhotun toimintakarnevaalin sijaan.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:2,7 /11 henkilöä