Gregory Mosherilla on ollut kunnianhimoa ensimmäisessä elokuvaohjauksessaan. Keikoista kovin käsittelee taistelua, jossa enkelinä ja paholaisena ovat ihmisen moraali ja ahneus. Toteutuksessa on myös yritystä omaperäisyyteen. Telemarkkinointia ei ole kulutettu loppuun trilleriä ryhdittävänä aiheena. Mosher on vielä maustanut sopan taiteellisella ilmaisulla ja ponnistuksilla venyttää jännitystä elokuvan loppuminuuteille. Ikävä kyllä, Keikoista kovin ei tarjoa kuitenkaan katselukokemuksen mukana mitään uutta ja oivaltavaa, vaan vastaa television jännityssarjafilmien tasaista tasoa.

Rahanhimo viettelee pirullisesti elokuvan henkilöitä ja antaa juonelle kulkuradan. Kahisevaa metsästetään dollarin kuvat silmissä ja keinoja kaihtamatta, lopulta myös oman moraalin rippeet ahneuden lokaan tallaten. Tarinan toimintaympäristöksi nousevat puhelinmyynnin kulissit. Vince Vaughn näyttelee Pendelton "Penny" Wisea, jonka kieli ei kietoudu solmuun markkinointipuheissa ja tyhjän myynnissä. Hän saa elämänsä keikan juuri vankilasta vapautuneelta ammattihuijari Kelly Grantilta (Ed Harris). Jotta saataisiin trillerin ainekset kasaan, juonen triangeliin liittyy vielä Grantin ex-tyttöystävä Caitlin Carlson (Julia Ormond). Ahneus, himo, raha ja juonittelut kietoutuvat toisiinsa ja vievät elokuvan tarinaa kohti loppua, joka yllättävästi paljastuu ennalta-arvaamattomaksi.

Jossain vaiheessa elokuvaa katsellessa voi alkaa epäillä, tuliko vahingossa painettua väärää kaukosäätimen nappia, kun hämääntyy elokuvan yhtäläisyydestä mainos-tv:n viihdesarjoihin. Mosher on kuitenkin yrittänyt lisätä tavanomaiseen ilmaisuun taiteellisia virityksiä. Itse toiminnan välissä on pitkiä Pennyn omantunnon määritysosuuksia, joiden tunnelmaa on lisätty hailakoilla musiikkiteemoilla. Tämä tuo mieleen etäisesti Miami Vicen musiikkivideomaiset kohtaukset, joissa päähenkilöt vaipuvat mielensä syövereihin määrittämään toimintansa inhimillisyyttä. Keikoista kovin käyttää myös varjoa ja valoa tuhoa henkivän ilmapiirin luomisessa sekä petollisia roolihahmoja, kuten femme fatale -tyyppistä Caitlinia, viittauksena 1940-luvun film noir -jännityselokuviin. Mutta rihkamaa sisältävä lahja on kuitenkin paketoitu hieman liian koreaan käärepaperiin, ja nämä itseilmaisun keinot eivät löydä luontevasti paikkaansa elokuvailmaisussa.

Näyttelijätyö on tasaista ja mitäänsanomatonta. Yltiöpäinen kiroilu dialogissa ei anna syvyyttä roolihahmoihin. Hieman valoa tuo Pennyn pummikaveri Joel (Rory Cochrane), joka vallitsee mieluummin kadun kuin sumuttaa omaatuntoaan. Joel näkee myös tapahtumien ja ihmisten läpi, koska raha ei ole hänelle itseisarvo niin kuin ystävälleen.

Yritys hyvä, mutta onnistumiseen eivät ponnistelut ole riittäneet. Keikoista kovin ei toimi trillerinä vaan ennemminkin draamana. Juoni on stereotyyppisineen hahmoineen pitkästyttävä ja saa vilkuilemaan videon kelloa ja odottamaan loppuratkaisua. Tarinan voimaa vesittivät epäolennaiset kohtaukset ja taustojen pimittäminen, mikä syö pohjaa uskottavuudelta. Esimerkiksi alun puolituntinen käytetään juonen kannalta täysin merkityksettömien hahmojen esittelyyn.

Keikoista kovin saa kuitenkin arvostusta pohjimmaisen teemansa ansiosta. Vaikka toteutus jää pliisuksi ja televisioelokuvan tasolle, on hienoa, että elokuvantekijät jaksavat vielä liputtaa inhimillisyyden puolesta. Tämä on tärkeää etenkin silloin, kun ollaan lähdössä tykit ojossa kohti mustia lähteitä ahneuden palo polttomoottorina. Kritiikkiä nykyajan rahatalouden lieveilmiötä kohtaan ei tarvitse repiä tarinasta esille rivien välistä niin kuin ei myöskään kunnioitusta humaaneja arvoja kohtaan.

*
Arvostelukäytännöt