Snowpiercer kotikatsomo

Samannimiseen ranskalaissarjakuvaan perustuva Snowpiercer on korealaisen ohjaajansa, aiemmin parhaiten lähinnä sarjamurhaajaelokuva Memories of Murderista (2003) tunnetun Bong Joon-Hon ensimmäinen englanninkielinen ohjaus.

Synkeähkön tieteisdystopian sävy on vahvan allegorinen, paikoin liiaksikin. Lähitulevaisuudessa maapallon lämpötila on heilahtanut reippaasti pakkasen puolelle ihmisten tupeloinnin seurauksena. Edes kunnon vanhanajan talvia arvostavat kansalaiset eivät enää pärjänneet tuhdeissa miinuslukemissa, joten ihmiskunta on muun luonnon ja elämän myötä kuihtunut lähes olemattomiin. Muusta maailmasta ei ole tietoa, joten mahdollisesti ainoan jäljellä olevan ihmisyhteisön kotina on alati rataansa kiertävä huipputekninen juna.

Juna on vertauskuva paitsi suljetusta ekosysteemistä myös luokkayhteiskunnasta. Rikas harvalukuinen eliitti loisii junan etupään luksusvaunuissa. Junan perällä muhii surkeissa olosuhteissa köyhälistömassa, jolle jaetaan vain murusia yhteisestä pöydästä ja jota pidetään kurissa kasvottomien arkkityyppifasistien viranomaisjoukoilla. Vievätpä rikkaat vieläpä köyhien lapsiakin omiin tarkoitusperiinsä, jota perustellaan uskonnollis-poliittisella hölynpölyllä. Vastahakoinen Curtis (Chris Evans) houkutellaan kuitenkin vallankumousliikkeen johtajaksi ja väkivaltainen matka perävaunuista kohti veturia alkaa.

Snowpiercerista olisi voinut tulla väärissä käsissä joko yksiulotteisen tylsä toimintaelokuva tai sitten tylsämielisen iloton godardilainen paasaus luokkayhteiskunnasta ja riistäjäporvareista. Joon-Hon käsissä siitä ei tule kumpaakaan vaan väkevä toimintaelokuvan ja tieteisdraaman hybridi, joka käsittelee vahvoja yhteiskunnallisia ja humaaneja teemojaan pääosin taiten. Poliittisia teemoja ei käsitellä mustavalkoisesti, sillä tarkempi tarkastelu osoittaa kierojen manipulaattorien olevan kummassakin päässä junaa ja sen, että useimmiten vallankumous syö omat lapsensa. Inhorealismiin asti teos ei onneksi etene vaan jättää tilaa inhimillisyydelle.

Joon-Hon ongelmaksi on kuitenkin muodostua ohjaajan selvääkin selvempi taipumus liialliseen tyylittelyyn ja visuaaliseen kikkailuun, joka yhdistettynä stereotyyppisen aasialaiseen hypi-pompi-editoi-taistelukohtauksien kuvaamiseen on lähellä haudata tarinan rungon ja osan henkilöhahmoista alleen sen jälkeen, kun tarina nytkähtää eteenpäin alkuasetelmista ja siirtyy vyörytysvaiheeseen. Myös eri osastojen väliset turvaovet ja ansat tuntuvat hieman päälleliimatuilta esteiltä kerronnalle.

Snowpiercer ei kuitenkaan päädy muistuttamaan VR:n talvikauden junapalveluita, sillä se ei jämähdä asemalle eikä myöhästy tavoitteestaan kuin vähäsen. Erityinen ansio on vahvalla näyttelijäkaartilla, joista varsinkin Chris Evansin esittämä Curtis on onnistunut roolityö. Partainen, sisäisesti ristiriitainen kapinajohtaja ei jää miksikään oman elämänsä tekopyhäksi cheguevaraksi vaan on ikävistä menneisyyden teoistaan huolimatta valmis laittamaan viime kädessä itsensä likoon sen sijaan, että uhraisi muut aatteen nimissä.

Henkilöhahmoille enemmän tilaa antavalla ja tiiviimmällä leikkauksella sekä uskalluksella trimmata ja karsia venytettyjä mättöjä Snowpiercer olisi ollut suorastaan erinomainen teos. Nytkin se on varsin oivallinen toimintatieteisdraama, joka on kaikista kerronnallisista nytkähdyksistään huolimatta omaperäinen ja paikoin sykähdyttävä näkemys ihmiskunnasta pienoiskoossa.