Paranoid Park kotikatsomo

Gus Van Sant on uransa aikana tehnyt monta elokuvaa elämänsä käännöskohdassa olevista nuorista, eikä Paranoid Park ole siinä mikään poikkeus.Turvattomuuden tunteita ja itsenäistymiseen liittyviä kysymyksiä tutkaileva elokuva on synkästä aiheestaan huolimatta toiveikas. Sen tarkoituksena ei ole shokeerata kuten Larry Clarkin tuotanto, eikä se ole aiheeltaan yhtä kiistelty kuin ohjaajan aikaisempi, kouluampumisia käsitellyt Elephant (2003).

Teini-ikäinen Alex on tympääntynyt keskiluokkalaiseen lähiöelämään ja harrastaa köyhyysturismia kodittomien nuorien asuttamassa skeittipuistossa, Paranoid Parkissa. Eristynyt nuori joutuu osalliseksi vakavaan onnettomuuteen, eikä pysty turvautumaan kehenkään päästäkseen yli tapahtumista. Vastassa on nopea aikuistuminen.

Paranoid Parkissa aikuiset on häivytetty taustalle. He ovat olemassa vain ääninä ja kasvottomina hahmoina muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kun aikuiset ovat muualla, nuoret ottavat tyhjät asunnot haltuunsa, eikä vanhemmilla ole aavistustakaan jälkikasvunsa edesottamuksista. Van Sant maalaa tylyn kuvan maailmasta, jossa sukupolvien väliset rajat ovat ylitsepääsemättömiä ja luovat turvattomuutta.

Elokuva tavoittelee realismia, joka paljastaa Alexin sisäisen matkan, eikä yritäkään kuvastaa kokonaisen sukupolven tuntoja. Pojan ajatuksia ei korosteta vain kerronnan keinoin, vaan koko audiovisuaalinen maailma on rakennettu tukemaan Alexin näkökulmaa. Paranoid Park leikittelee taide-elokuvan estetiikalla ja kokeellisuus kuuluu myös elokuvan ääniraidalla. Nino Rotan ja Elliot Smithin musiikin tarkoitus ei ole esittää skeittipuistojen todellisuutta, vaan korostaa päähenkilön erilaisuutta ja yksinäisyyttä.

Myös leikkauksesta vastaava Van Sant on rakentanut tarkkaan suunnitellun visuaalisen maailman erikoisien rajauksien, kuvakulmien ja lähikuvien avulla. Se on täynnä pehmeää ja samalla koleaa valoa, joka kuvastaa hyvin elokuvan ilmapiiriä. Kokeilullinen ilmaisu ei kuitenkaan nouse sisältöä tärkeämpään asemaan, vaikka itse juoni onkin yksinkertainen.

Hitaasti paljastuva tarina pyörii muutamien hetkien ympärillä, ja joihin Alexin ajatukset alituiseen palaavat. Siivu siivulta se paljastaa tarinasta uusia syvyyksiä luoden voimakkaasti tunteisiin vetoavaa draama. Gus Van Sant saa nuoresta näyttelijäkaartistaan esiin loistavia suorituksia, jotka auttavat tekemään elokuvasta elämyksen.