Luihin ja ytimiin kotikatsomo

Ohjaaja Jacques Audiard johdattaa katsojansa vauraan Etelä-Ranskan ulkokultaisten kulissien taakse, jossa päivittäinen arki on selviytymistaistelua huomisen puolesta. Vaikka kaupungin rajat on piirretty palmujen reunustamilla bulevardeilla, Välimeren mainingeilla, loistohotelleilla ja filmitähtien huviloilla, lähiöissä vaeltaa onnettomia lapsia, yksinhuoltajaisiä, pitkäaikaistyöttömiä ja syrjäytyneitä. He ovat ihmisiä, jotka ovat oman elämäntilanteensa vankeja.

Vankiloita ja vankeja voi olla monenlaisia. Valasaltaan vedenpinnan alla aukeaa toisenlainen maailma, jonka asukkaat eivät edes tunne vapautta. Liki kymmenmetriset miekkavalaat tanssivat ihmisen käskystä ihmisille. Niiden koti on näytösareena ja perheenjäsenet näyttelyesineitä. Siinä missä Rivieran köyhälistö yrittää löytää ulospääsyä ahdingostaan, meren jättiläiset sinkoilevat aalloissa kuin torpedot. Miekkavalaan vartalon voima yhdistettynä vesimassan mahtiin voi viedä mennessään kappaleen ihmistä – sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti.

Luihin ja ytimiin on ruhjottujen rakkaustarina. Ali (Matthias Schoenaerts) on rujo yökerhon portsari, joka hankkii lisätienestejä vapaaotteluilla huolehtiakseen viisivuotiaasta pojastaan Samista (Armand Verdure). Hän asettaa kehonsa alttiiksi väkivallalle eikä epäröi tahrata käsiään vastustajansa vereen tappelukehässä, jossa ei tunneta sääntöjä. Stéphanie (Marion Cotillard) on sydäntensärkijä ja valaskouluttaja, joka menettää molemmat jalkansa traagisessa tapaturmassa. Samalla hän kadottaa elämänhalunsa ja linnoittautuu yksin asuntoonsa. Hän jättäytyy tarkoituksella yhteiskunnan ulkopuolelle, kun taas Alille on käynyt niin tahtomattaan.

Henkisesti särkyneen Alin ja fyysisesti rikkinäisen Stéphanien välille syntyy riipaisevan kaunis romanssi, joka ei piittaa sovinnaisuuksista tai ympäristön odotuksista. Epäsuhdan kaksikon suhde on samaan aikaan sekä absurdi että harvinaisen inhimillinen. Rakkautta ei kuvata hempeillen eikä romanttisesti. Aluksi parin suhde perustuu vain pelkkään seksiin ja yhteisiin uintiretkiin. Tämän epätavallisen rakkaustarinan kauneus piilee sen rosoisuudessa, joka ei kaunistele mitään.

Vesi on elokuvassa sekä vapauttava että vangitseva elementti. Se on läsnä kaikissa keskeisissä kohtauksissa. Vesi on alun perin se voima, joka on osasyynä Stéphanien onnettomuuteen ja saa hänet sulkeutumaan kotiinsa pois ulkomaailman silmistä. Samalla vesi, Alin ohella, on myös asia, joka vapauttaa hänet vankilastaan. Elokuvan lopussa vesi vielä vangitsee sisuksiinsa yhden elokuvan henkilöhahmoista. Vedessä on voimaa, jota kukaan ei voi täysin hallita. Se voi kahlita ja se voi vapauttaa.