Sistersin veljekset valkokangas

Patrick deWittin samannimiseen kirjaan (2011) perustuva synkänmustalla komedialla väritetty lännendraama Sistersin veljekset seuraa John C. Reillyn ja Joaquin Phoenixin esittämiä palkkametsästäjiä, jotka jahtaavat velkaantunutta kullankaivajaa (Riz Ahmed) pitkin läntistä Amerikkaa. Ranskalaisen Jacques Audiardin ensimmäinen englanniksi puhuttu elokuva onnistuu luomaan kiinnostavan ja kauniin kuvan myyttisestä villistä lännestä ja sen vaaroista. Elokuva on toisaalta menevä seikkailu läpi kauniin ja huolella luodun villin lännen, mutta sen sydämessä on tämän ohella paikoittain masentavakin hahmotutkielma.

Audiard onnistuu äärimmäisen lahjakkaan näyttelijäkaartinsa kanssa luomaan hyvin uniikin tunnelman omaavan seikkailun melkoisen erikoisessa seurassa. Hahmojen kanssa koetaan onnea ja onnettomuuksia, jotka päätyvät määrittämään heitä henkilöinä paitsi toisilleen niin myös yleisölle. Näyttelijöiden erikoinen ulosanti ja Audiardin tarkka visio luovat erittäin pätevän kokonaisuuden, josta huokuu ammattitaito.

Erikoinen, eurooppalainen lähestymistapa värittää elokuvaa ja tekee siitä aidosti kiinnostavan ja omaperäisen kokemuksen. Se ei pyri jäljittelemään genrensä kuninkaita, vaan kyseessä on viihdyttävä seikkailu ja emotionaalisestikin resonoiva tarina ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. Vaikkei elokuva ei varsinaisesti saavuta kuolemattoman mestariteoksen statusta, on se silti tiimiltä erinomainen taidonosoitus. Kyseessä on enemmän kuin vain yksi moderni länkkäri lisää.

Kameratyö on hillittyä ja rauhallista, mikä tukee elokuvan rakennetta. Se myös mahdollistaa upeiden maisemien tarkan ihailun. Audiardin länsi on romanttinen ja nostalginen, ehkä välillä jopa haitaksi asti. Onneksi siihen on myös sekoitettu roima annos synkkyyttä, kurjuutta ja sysimustaa huumoria. Miljööstä saadaan myös irti muutakin kuin kauniita maisemia, kun armoton länsi pieksee hahmoja. Lopputulos voi tuntua välillä hieman sekavalta masentavan inhottavuuden ja keveämmän seikkailun puurolta, mutta yllättävä raadollisuus iskee kevyempien hetkien jälkeen kovempaa.

Tämän sekoituksen takia elokuvan komediakin korostuu. Sen ei tarvitse nojata varsinaisiin vitseihin, vaan hauskuus muodostuu yleensä piilevän ironian tai aidosti huvittavien, uskottavan humaanien hetkien kautta. Synkkyys, onnettomuus ja suru värittävät kuitenkin tapahtumia, jotka kulminoituvat raskaisiin graafisiin tai emotionaalisiin kohtauksiin. Onnistuessaan hetket syventävät hahmoja ja vievät heidän henkilökohtaisia tarinoitaan eteenpäin.

Erityismaininnan ansaitsee myös äänisuunnittelu. Upeasti sävellettyä musiikkia käytetään hillitysti ja juuri oikeina hetkinä. Hiljaisuutta käytetään erinomaisesti tehokeinona esimerkiksi toimintakohtauksissa, joita säestää vain vaikuttava aseiden pauke. Usein pimeyttä käytetään hiljaisuuden kanssa kiinnostavin lopputuloksin. Äänisuunnittelu on valtava osa elokuvan tunnelmaa ja olikin suuri ilo nähdä, miten paljon siihen oltiin panostettu.

Tämä ”komediawestern” ei pyri varsinaisesti naurattamaan ja länkkärikliseetkin ovat vähissä. Hahmodraama ja trilleri ovat kuvaavampia sanoja. Uniikki lopputulos muodostuu lahjakkaista näyttelijäsuorituksista, jotka tukevat selkeää taiteellista visiota armottomasta mutta nostalgisen kauniista villistä lännestä. Sistersin veljekset on itsessään melko tavanomainen palkkametsästäjien takaa-ajo-seikkailu, mutta erinomaiset hahmot ovat ansaitusti elokuvan keskiössä. Heihin tutustuminen teknisesti vaikuttavan elokuvan kautta on se, mikä tekee katsomisesta palkitsevaa.