Sistersin veljekset kotikatsomo

Sistersin veljekset Eli (John C. Reilly) ja Charlie (Joaquin Phoenix) ovat miehiä, joilla on tehtävä. Heidän pitää tappaa Herman Kermit Warm (Riz Ahmed). Miksi, on kysymys, jolla Charlie ei turhaan rasita päätään, mutta joka vaivaa Elia yhä enemmän. Veljekset tappavat ihmisiä, koska siitä tunkion ykköskukko Kommodori (Rutger Hauer yhdessä viimeisistä rooleistaan) heille maksaa, ja Kommodori on mies, jota totellaan. Niin on veljesten maailma rakennettu, ja siinä on heillä oma paikkansa.

Veljekset ovat hyviä työssään, heitä pelätään, heillä on maine, joka kantautuu heidän edelleen missä ikinä he kulkevatkaan. Charlie on veljeksistä se, joka nauttii tappamisesta ja ryyppäämisestä täysin rinnoin, eikä näe elämäntavassa mitään väärää, kun taas Eli on alkanut vähitellen kyseenalaistamaan kaiken. Herman Kermitiä jahtaa myös John Morris (Jake Gyllenhaal), jonka hahmon kautta Elin epäilys elämäntapansa oikeutuksesta vahvistuu. Käy ilmi että Herman Kermit Warmia ei ehkä kannatakaan tappaa, ainakaan heti.

Elokuvan keskeisenä teemana on miehinen ambivalenssi; ollako se maskuliinisuuden perinteinen, pelottava ilmentymä, jota pelätään ja kunnioitetaan, joka lyö, tappaa, raiskaa ja raastaa kivet ja kannot maasta, vaiko jotain muuta, vähemmän tuhoavaa ja samalla vapaampaa liian ahtaista määritelmistä, jotka eivät enää tunnu omilta? Jo elokuvan nimi paljastaa paradoksin, onhan kyse siskosten veljeksistä.

Sistersin veljekset on hätähuuto huonosti voivan miehen puolesta, ja samalla vahva kannanotto liian tiukkaa maskuliinisuuden määrittelyä vastaan. Eivät kaikki meistä ole tai halua olla ralliautoilijoita, toimitusjohtajia tai palkkatappajia, vaikka valkokankaalta hurjaa joukkoa onkin mukava katsoa ja kokea kummaa emotionaalista värinää jossain rintalastan ja kurkun välillä. Ehkä se on kollektiivinen muistuma ajoista, jolloin väkivalta todella oli ainoa ratkaisu.

Pojat on poikia, on älyllisesti laiska sanonta, jolla usein tarkoitetaan sitä, että pojille sallitaan enemmän vapauksia kuin tytöille mitä tulee yleiseen levottomuuteen ja väkivallan käyttöön hiekkalaatikolla. Ne kun nyt vaan ovat sellaisia, ei sille mitään voi, ja kyllähän pojat selvittävät välinsä keskenään, reilusti, tai näin ainakin halutaan ajatella, ettei tarvitsisi puuttua. Väkivallan käytön pitäminen normaalina asiana kääntyy kuitenkin ennen pitkää poikia, ja myös koko yhteisöä vastaan, muistuttaa Sistersin veljekset.

Sistersin veljekset on ohjannut muun muassa Profeetta (2009) -elokuvastaan tunnettu ranskalainen Jacques Audiard. Profeetassa ohjaaja pureutui selviytymisen keinoihin vankilaan sijoittuvassa miljöössä, ja siirtyy nyt luontevasti lännen maille. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltojen länsirannikolle, Oregonin ja Kalifornian erämaihin, 1850-luvun tietämissä. Liikutaan siis westernien perinteisellä rajaseudulla, jossa miehiset miehet ratkaisevat kiistansa Winchesterillä tai lonkalla luontevasti roikkuvalla revolverilla. Western-genren tuntija saa varmasti elokuvasta eniten irti, mutta lajityypin konventioiden tuntemus ei ole elokuvasta nauttimisen kannalta pakollista, joskin siitä voi olla hyötyä.

Ykköskaartin näyttelijöillä miehitetty elokuva perustuu Patrick DeWittin samannimiseen romaniin (2012). Kirjailija on kertonut haastattelussa, että ei itse ole mikään westernien ystävä saati tuntija, mikä on hänen mukaansa antanut vapaammat kädet käsitellä teemoja, kuten miehistä aggressiota hyvin perinteisessä ja perinnetietoisessa kontekstissa. Tämä heijastuu myös elokuvaan, jonka käsikirjoituksesta ohjaaja vastaa, sillä perinteisen westernin kuvasto ja siihen liitetyt miehisyyden määritelmät kyseenalaistetaan jopa mustan huumorin keinoin.

Huutia saa myös unelma nopeasta rikastumisesta hinnalla millä hyvänsä, tässä tapauksessa kullan avulla. Kullanhimo johtaa jälleen kerran väkivaltaan, myös luontoa kohtaan. Luonnon turmeleminen ohitetaan liian usein, kun puhutaan kullankaivuusta tai kaivostoiminnasta ylipäätään. Tarinat suurista ja nopeista, ja ennen kaikkea helpoista voitoista tuntuvat olevan ihmiskunnalle tunteiden ohituskaista järjen ohi, suoraan aivojen mielihyväkeskukseen, joka jättää sopivasti näkemättä luonnon raiskaamisen, kun kullankiilto häikäisee. Nopea rikastuminen vippaskonsteilla saattaa kuitenkin jättää kirvelevät arvet, kuten Sistersin veljeksissä hienosti tuodaan esiin. Tämän saattaisi muutama kainuulainenkin allekirjoittaa Suomen rajaseudulla, talvisilla vaaran mailla, jossa rosvoparonit vielä hallitsevat.