Ihania päiviä kotikatsomo

Visuaalisella ilmaisullaan ihastusta herättänyt Ihania päiviä täytyy ehdottomasti katsoa valkokankaalta. Tv-ruutu latistaa eittämättä ansiokkaan, tietokonegrafiikkaa, anime-piirrosjälkeä ja pienoismalleja yhdistävän ilmaisujäljen. Se kadottaa avarien maisemakuvien fiilistelevät sävyt ja tarkkaan sommitellut yksityiskohdat. Valitettavasti tv-katselu pakottaa keskittymään juonikulkuun, joka vaivaannuttaa olemattomuudellaan. Alkuun kehitelty lupaava yhteiskuntakritiikki ja ekoetiikkakin jäävät katkeileviksi langanpätkiksi.

Eletään vuotta 2142 sodilta ja katastrofeilta säilyneessä Ecobanin kaupungissa, jota hallitsee militantti yläluokka. Orjina raatavat toisen luokan kansalaiset, jotka verellä ja hiellä pitävät saasteesta energiansa saavan kaupungin toiminnassa. Yksityiskohdat on näemmä koettu turhiksi; tämä mielikuvituksekas energialähteen käyttötapa, eikä moni muukaan visionäärinen seikka selity. Tässäkin tulevaisuudenvisiossa riistolla johdettu kaupunki on merkillisestä syystä rakennettu hauraaksi mekanismiksi, jota hallitaan vaaratekijöille alttiista keskusyksiköstä käsin. Eipä sitäkään tarvitse pohtia, kun keskitytään ihailemaan keskusyksikön silmiä hivelevää geometriaa

Ecobanin turvallisuuspäällikkö Jayn tehtävä on valvoa, ettei alaluokka ylly kapinoimaan. Hän törmää taisteluissa Shuaan, ensirakkauteensa, jonka luuli kauan sitten kuolleen. Löyhä tarina etenee seuraten tunteittensa valtaan joutuneen Jayn unenomaista ajelehtimista alamaailman kapinallisten ja ylämaailman valtaapitävien välillä.

Kolmiodraamaa lykätään kehiin liian myöhään mitenkään pohjustamatta, eikä se vakuuta. Henkilöhahmot jäävät niin etäisiksi, ettei katsojaa voisi vähempää kiinnostaa mitä sankarille käy. Kohtaukset rakentuvat liikutusta ja empatiaa herättäville elementeille, mutta tunnetta ei synny, koska sidettä henkilöihin ei luoda. Kuvaavaa on, että läheisimmäksi kokee merkityksettömän sivuhenkilön, rääväsuisen kääpiön.

Tarinassa ihmiskunnan kahtiajako, ilmiö, jota sivistyneet yhteiskuntamme mitä kiihkeimmin ylläpitävät, jää vain kehykseksi. Ajatuksen tasolla tässä voi nähdä viittauksen H.G. Wellsin klassikkoromaaniin, Aikakoneeseen (1895), jossa tulevaisuuden ihmiskunta on jakautunut kahteen rotuun. Wellsiläistä koneromantiikka myös ilmentänevät minuuttitolkulla suhaavat ajoneuvot sekä pitkät, hartaat lähikuvat aseista. Ihania päiviä on kaiken kukkuraksi maustettu korealaisittain vastenmielisellä väkivallalla.