Kaupungin kova laki
Elokuvan käsikirjoittajat ovat usein julkisuudessa perin aliarvostettuja, vaikka käsikirjoitushan on olennainen osa lopputulosta. Ohjaaja vastaa käsikirjoituksen toteuttamisesta ja näyttelijät näyttelevät ne roolihahmot sekä lausuvat sen dialogin, jonka käsikirjoittaja on kirjoittanut. Hyvästä käsikirjoituksesta voi toki tehdä epätasapainoisen toteutuksen, mutta huonosta käsikirjoituksesta on erittäin vaikea tehdä onnistunutta elokuvaa.
Käsikirjoituksien saaminen läpi tuotantoon asti on erittäin hankalaa vaikka käsikirjoituksesta pidettäisiinkin. Vuosittain julkaistaan Hollywoodissa niin sanottu musta lista", johon on koottu nippu parhaiksi miellettyjä mutta tuotantoon asti päätymättömiä käsikirjoituksia. Osa käsikirjoituksista jää ikuisesti tälle listalle, osa toteutetaan ennemmin tai myöhemmin.
Brian Tuckerin käsikirjoitus Broken City on roikkunut tällä listalla jo vuodesta 2008 alkaen. Vuosien tuotantohelvetin jälkeen se keräsi taakseen riittävästi kiinnostuneita tekijämiehiä, ja käsikirjoitus pääsi tuotantoon. Ohjaajaksi valittiin Allen Hughes ja pääosaan kiinnitettiin nimimiehiä, kuten Russell Crowe ja Mark Wahlberg.
Ohjaaja Allen Hughes on paremmin tunnettu ohjaajayhteistyöstä veljensä Albertin kanssa. Yhdessä elokuviaan ohjaavat veljekset ovat outo elokuva-alan erikoispiirre, joka alkoi jo Lumieren veljeksistä. Nykypäivänä mainetta ja mammonaa ovat niittäneet muun muassa Coenin veljekset, Hughesin veljekset, Farrellyn veljekset sekä sokerina pohjalla entiset Wachowskin veljekset, nykyiset Wachowskin sisarukset.
Hughesin veljeksien uran tähänastinen kruunu on Alan Mooren klassikkosarjakuvaan vain nimellisesti perustuva mutta siitä huolimatta varsin tunnelmallinen From Hell – Viiltäjä (2001). Vuoden 2010 The Book of Elin jälkeen veljeksien ohjaajasymbioosi on ollut murtumaan päin, ja Broken Cityssä Allen ohjaa teatterielokuvan ensimmäistä kertaa ilman veljeään. Ohjaajaveljeksien kohdalla käy yllättävän usein niin, että soolona tehdyt teokset harvoin vetävät vertoja yhdessä tehdyille teoksille. Näin on myös Broken Cityn tapauksessa. Tosin vika ei niinkään ole ammattimiehen taidolla elokuvaa ohjaavassa Hughesissa vaan Tuckerin käsikirjoituksessa.
Tarinan toteutus on suhteellisen ripeästi etenevää perusviihdettä, ja Hughes ei onneksi venytä tarinaa ylipitkäksi. Mutta näkemys kieroista poliitikoista, epäselvistä kiinteistökeinotteluista ja kovaotteisesta, alkoholiongelmaisesta mutta suoraselkäisestä yksityisetsivästä jää turhankin kliseiseksi. Ehkäpä käsikirjoitus oli sen takia vuosien tuotantohelvetissä, että se ei ollut alun perinkään niin ihmeellinen.
Kiltisti sanottuna tarina ja hahmot ovat inspiroituneet muun muassa Raymond Chandlerin tarinoista ja Philip Marlowesta, kärkevämmin sanottuna Broken City vain seuraa jo valmiiksi tallattua polkua, jossa kohtalokkaat daamit, kierot päättäjät ja näiden kovaotteiset apurit päätyvät tahratun sankarin tielle. Teokseen haettu film noir -tunnelma ei kunnolla toimi nykypäivän miljöössä. Esimerkiksi kärttyisän ja persaukisen dekkarin ja hänen neiti Näpsäkkä -tyyppisen sihteerinsä (Alona Tal) asetelma vaikuttaa lähinnä kornilta.
Lisäksi henkilöhahmot ovat tavattoman mustavalkoisia siitä huolimatta, että he ovat liikkuvinaan harmaalla alueella. Pormestarinvaalien toinen ehdokas on umpikiero machojuonittelija, kun taas vastaehdokas on alleviivaavasti kirkasotsainen liberaali homo. Oikeasti isojen valtapuolueiden ehdokkaita ei kovin helpolla voi asettaa niin sanotun hyvän ja niin sanotun pahan akseleille. On vain eri eturyhmiä edustavia vallantavoittelijoita, joita valta turmelee eri tavoin ja joilla on omat agendansa. Tämäntapainen lähestymistapa olisi tuonut lisäulottuvuuksia myös Broken Cityyn. Sen sijaan tarina pitkälti alleviivaa moraaliset ratkaisut katsojan puolesta.
Puutteistaan huolimatta elokuva ei suinkaan ole erityisen huono, lähinnä se on lattea perustekele, josta tekninen toteutus ja laatunäyttelijöiden ammattitaito hiovat osan pahimmista oksanpaikoista. Varsinkin Russell Crowe nauttii roolistaan läpimätänä koplaajana, joka on kuin pantteri lammaslauman keskellä. Mutta hyvät yksittäisetkään suoritukset eivät elokuvaa nosta lähtökohtansa eli turhan yksioikoisen käsikirjoituksen yläpuolelle. Hollywood-käsikirjoitusten mustalla listalla odottanee parempiakin lähdemateriaaleja.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 3 henkilöä
Seuraava:
Väärät paperit
Väärät paperit on kamala elokuva kamalista ihmisistä.
Edellinen: Ei pelkkää hunajaa
Taiten rakennettu dokumentti mehiläisistä käsittelee laajasti tehotuotannon problematiikkaa.