Luovuuden umpikuja

”Kaikki taide on autobiografista. Helmi on simpukan autobiografia.” Lausahdus on muodostunut keskeiseksi teesiksi Italian tunnetuimman elokuvaohjaajan Federico Fellinin uralla. Miehen teokset vilisivät otteita hänen elämästään, viipaleita historiasta ja palasia muistoista. Täydellisen itsetutkiskelun maailmaan Fellini kuitenkin astui vasta seitsemännessä kokopitkässä ohjaustyössään (1963).

8½Ohjaajansa henkilökohtaisin ja samalla myös arvostetuin elokuva purkaa auki taiteilijuuden luovaa blokkia ja henkilökohtaisen elämän karikoita. Guido (Marcello Mastroianni) on neljänkympin rajapyykin ylittänyt elokuvantekijä, joka kärvistelee kriisissä uuden tuotantonsa kanssa. Suurten odotusten luomat paineet limittyvät yhteen yksityiselämän solmujen kanssa, vaimon, rakastajattaren ja lapsuuden muistojen epäpyhänä sekasotkuna.

on kuuluisimpia elokuvia elokuvasta. Fellini etsi pitkään suuntaa teokselleen, kuitenkin kadottaen sen uudestaan ja uudestaan. Harhailu lopulta tarjosi avaimet elokuvan sieluun, kuten myös ohjaajan kokema epävarmuus omasta osaamisesta sekä kolhut yksityiselämässä. Alkuperäinen nimi ”Kaunis hämmennys” vaihtui viitaten lukumäärällisesti Fellinin aiempaan filmografiaan.

8½Tragikoominen psykodraama tutkii taiteen ja henkilökohtaisen välisiä rajapintoja. Maskuliininen epävarmuus kehystää taiteilijuuden kriisiä, joka Guidon maailmassa on välittömässä yhteydessä vastakkaiseen sukupuoleen. Ristiriitainen suhde näkyy tavassa, jolla päähenkilö näkee naiset joko intohimoin seireeneinä tai uhkina maskuliiniselle kykenevyydelle. Välähdykset lapsuudesta sekoittuvat oidipaalisiin painajaisiin samalla, kun yläpuolella leijailee katollisen kasvatuksen jättämä puritaaninen pilvi.

Fellinin työ rakentaa ironisen kuvan italialaisen machismon helposti särkyvästä luonteesta. Miehuuden periaatteet rakentuvat hallinnalle, ihailulle ja kunnioitukselle, mutta huojuvasti kuin tuuleen kyhätty korttitalo. Itsevarmuus ei ole turvassa edes omissa fantasioissa, kun Guidon ympärillä hyörivä naishaaremi kääntyy pilkallisesti häntä vastaan.

Ilmaisullisesti huokuu ihailtavaa vapautuneisuutta. Fellinin uusrealistinen tyyli on vaihtunut surrealistiseksi kollaasiksi, joka on paljon velkaa lajityypin merkkiteoksille. Liikenneruuhkasta käynnistyvä alkukohtaus kuhisee kuvia, jotka olisi voinut suoraan leikata Luis Buñuelin töistä. Rakenteellisesti koukataan nykyhetken, unien ja menneisyyden muistikuvien välillä. Koheesio jää toissijaiseksi elokuvassa, joka muistuttaa välillä karnevalistista sirkusta ja välillä levotonta kaaosta.

8½Silti ei tunnu hajanaiselta. Formaalisia linjoja välttelevä muoto antaa kehykset tarkastella päähenkilön sirpaloitunutta persoonaa syväjuuria perkaavalla tavalla. Fellinin antautuu puhdistavalle itsetutkiskelulle sivuttaen paineet yhteiskunnallisen kannanoton ja poliittisen kommentaarin saralla. Kipuilevan narsismin rinnalla kulkee itsekriittinen kosketus, joka ei koskaan taivu itsetyytyväiseen miesnerouden patsasteluun. Lopputulos on nautittava eksistentiaalinen sukellus sekä lapsenomainen leikki.

Pohjoismaisen tallennejulkaisun pohjana toimii Italian kansallisen filmiarkiston (CSC) tekemä laadukas restaurointi. Tältä osin onkin sääli, että elokuva on levityksessä ainoastaan lisämateriaalittomana dvd:nä. Takakannessa puhutaan monikanavaäänistä, mutta ääniraita on kyllä julkaisussa puhtaasti yksikanavainen.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4,5 / 2 henkilöä