Arcane kotikatsomo

Vuonna 2009 Riot Gamesin julkaisema taisteluareenamoninpeli League of Legends nousi nopeasti suureen suosioon, ja pelillä on nykyään näyttäviä e-urheiluotteluita, joiden voittajat tahkoavat muhkeita summia. Oli siis vain ajan kysymys, milloin sarjaan liittyvää muuta oheismediamateriaalia syntyisi, kuten on muun muassa kilpailevan peliyhtiö Blizzardin pelien huomattu tuottavan fanien kysynnän tyydyttämiseksi.

Arcane tv-sarja sai ideansa jo pian pelin suosion nousun jälkeen, mutta sen tuottamiseen upposi peräti kuusi vuotta. Syyksi tälle annettiin huolellinen suunnittelutyö, jotta sarja olisi mahdollisimman eheä, näyttävä ja pelistä tuttujen hahmojen tarinajatkumoon sujuvasti istuva. Pakko sanoa, että kuusi vuotta todellakin takasivat loistavan sarjan. Mikä parasta, sarjaa seuratakseen ei tarvitse tuntea alkuperäismateriaalia League of Legendsistä millään tavalla etukäteen, joten se palvelee sekä vanhoja faneja että Arcanen kautta maailmaan mukaan hyppääviä katsojia.

Arcane lähtee liikkeelle takaumasta, jonka keskiössä on alimaailman ghetossa Zaunissa kasvavat siskokset Violet ja Powder, ja toisella puolella Piltoverin kaupungissa yltäkylläisyyttä nauttivat Jayce ja Viktor. Molemmat ryhmät koettavat aikuistua ja tutkia uteliaana ympäristöään. Zaunin pikkuisten on tehtävä se selviytyäkseen, kun taas ylemmän luokan rikkaammat muksut hyödyntävät resursseja mieleisiinsä asioihin. Ongelmat kuitenkin kasautuvat, ja Zaun uppoaa Silcon diktaattorimaisen kurjassa otteessa. Vastapainona, kiitos Jaycen ja Viktorin, Piltover kohoaa ja rikastuu entisestään.

Yhdeksän jaksoa pitkä animaatiosarja jakautuu kolmeen kolmen jakson mittaiseen näytökseen. Sarja on myös rajattu suoraan yli kuusitoistavuotiaille, eikä suotta. Sarja ei käsittele vain rikkaiden ja köyhien konflikteja, sortoasetelmia ja sinisilmäisyyttä toisten alisteiselle asemalle, vaan myös perhesuhteita, rakkautta, mielenterveysongelmia ja Tukholma-syndroomaa yhdistettynä gaslighting-ilmiöön. Tämän luulisi olevan liikaa lyhytsarjalle, mutta kaikki on rakennettu toimivasti, sulavasti ja tasapainoisesti yhteen, liikaa hyssyttelemättä ongelmia ja esittelemällä ne raa’an todenmukaisesti.

Sarjan animaatio on täyden luokan hemmottelua silmille. Se on sopivan realistinen ollakseen uskottava, mutta hyödyntää animaation tehokeinoja, jotka eivät toimisi yhtä tehokkaasti livesarjassa. Riot Games todellakin pistää parastaan animaattoreillaan, ja se palkitsee katsojat sarjan imiessä syvemmälle sen edetessä tummeneviin väreihin intensiivisyydellään.

Siinä missä animaatio hemmottelee silmiä, pistävät sarjan säveltäjät Alex Seaver ja Alexander Temple ne uusiin sfääreihin musiikeillaan. Kaksikko on koonnut upean kokoelman tunnettujen artistien kappaleita, jotka jatkavat peleistä tuttujen kappaleiden tunnelmaa. Imagine Dragonsin esittämä sarjan avauskappale on niin menevä, ettei avauskohtausta halua kertaakaan ohittaa tämän johdosta. Itse kohtauksissa mieleenpainuvin on Woodkidin melankolisen kaihoisa ääni yhdistettynä sarjan kaikkein mieleenpainuvimpaan kohtaukseen, jota jää makustelemaan pitkäksi aikaa karvat pystyyn kohoten aina sen kuullessa uudelleen.

Harvoin tulee vastaan näin eheää kokonaisuutta, josta ei keksi juurikaan parantavaa kritiikkiä annettavaksi. Sarjan animaatio, teemat, musiikki, käsikirjoitus ja erittäin laadukas ääninäyttelytyö luovat kokonaisuuden, jonka pariin uppoutuu täysin. Hahmot on rakennettu mielenkiintoisiksi ja realistisen oloisiksi, eivätkä ne tunnu kliseisiltä ja moneen kertaan nähdyiltä. Jokaisen jakson tuntuessa parhaimmalta seuraava ylittää aina edellisen – joutuu miettimään, milloin tämä nousujohdanne katkeaa. Se ei kuitenkaan katkea, ja sarjan jokainen jakso on yhtä hyvin ja harkiten toteutettu.

Arcanelle on tulossa kakkoskausi, joka sai monet innostumaan paljon. Sitä ei ole luvattu tälle vuodelle julkaistavaksi, vaan sen on sanottu vievän aikaa, jotta laadukas jälki pysyy jatkossakin. Kuutta vuotta tälle ei kuitenkaan nyt mene, lupasi Riot Games, joten eiköhän se päästä parin vuoden sisällä näkemään.