X-Men: Apocalypse valkokangas

Käsikirjoittaja Simon Kinberg lupasi X-Men: Apocalypsen (2016) sisältävän enemmän massatuhoa kuin yksikään aiempi X-sarjan elokuva. ”Puhumme Michael Bay / Roland Emmerich -tyylistä”, Kinberg tarkensi. Näiden todellisten auteurien vivahteikkaasta ilmaisusta on betonipölyksi murskaantuvien maamerkkien lisäksi kopioitu henkinen onttous ja tarinallinen banaalius.

Efektipajojen työntekijöiden vuokrat maksaa tällä kertaa Apocalypse (Oscar Isaac), joka tuttavallisesti myös En Sabah Nurina tunnetaan. Yksi X-Men-universumin ikonisista ilkimyksistä pitää jatkuvasti helvetillistä vaalipuhetta ja siinä ohessa noukkii selustaansa neljä hevosmiestä, sillä eihän kaikkivoipa jumalhahmo nyt ilman henkilökuntaa pärjää.

Bryan Singer palasi mutanttien pariin Days of Future Pastin (2014) myötä jätettyään aiemmin sarjan ohjatakseen sittemmin jo unohdetun Superman Returnsin (2006). Suuressa viisaudessaan 20th Century Fox työnsi vastuun dark phoenix -saagasta Brett Ratnerin syliin. Lopputulos oli surullinen keskinkertaisuus.

X-Men: Apocalypse tekee kaikkensa nollatakseen The Last Standin (2006). ”Trilogian kolmas osa on aina huonoin”, todetaan. Sama siteeraus osuu myös tähän elokuvaan, sillä jos vähemmistösymbolit takaisin raiteilleen nytkäyttänyt First Class aloitti uuden trilogian, niin Apocalypse on sen kolmas ja heikoin palanen.

Tyylillisesti tuorein yhteenotto on askel kohti stereotyypistä supersankarointia, ja eritoten pahiksille ommellut camp-puvut vaihtelevat rumasta naurettavaan. Kaikki alkaa pääpirusta, joka on epäonninen yhdistelmä vanhoista hyvistä ajoista saarnaavaa höppänää setää ja muutaman vuosikymmenen takaista kyberestetiikkaa.

Mukaan on ympätty yksittäisiä tähtijaksoja, kuten Quicksilverin (Evan Peters) taas minuuttikaupalla kestävä musiikkivideo, joka on kieltämättä viihdyttävä, mutta myös niin kovin irrallinen. Sarjakuvien ystävien sydämiin osuvia hetkiä onkin riittävästi, mutta ne ovat liki järjestään pikemminkin näennäistä fanipalvelua kuin koherenttia sisältöä.

Apocalypsen uhaksi nousemista varrotaan kestämättömän pitkään ja ennen kuin mitään oikein ehtii tapahtuakaan, on homma jo paketissa. Aikamoinen saavutus liki kahden ja puolen tunnin elokuvalta. Toisaalla muut mutantit setvivät henkilökohtaisia ongelmiaan, jotka lähinnä keskittyvät viittailemaan Singerin muiden mutanttimättöjen tapahtumiin tai eivät muuten vain tuo mitään uutta pöytään.

Singer on onnistunut ohjaamaan spektaakkelin mittasuhteita hakevan elokuvan, joka tuntuu suuresta uhastaan huolimatta panoksiltaan vähäpätöiseltä. Näin pitkälti siksi, että pelureissa ei ole tippaakaan uutta verta. Useaan otteeseen, eritoten Xavierin (James McAvoy) ja Magneton (Michael Fassbender) kohdalla, tallustetaan takaumia myöten höyryillä. Rainan pituudesta huolimatta liian monet sivuhenkilöt ovat glorifioituja cameoita. Stormkin (Alexandra Shipp) on taas kutistettu yhden efektin statistiksi.

X-Men: Apocalypse on täysivaltainen esimerkki tyhjästä supersankarielokuvasta, jollainen puserretaan ulos, kun aikataulun mukaan sellaiselle on tilausta. Toivo lepää tulevaisuudessa. Vaikka Jean Greyn (Sophie Turner) suuhun kirjoitettu dialogi sisältää monia elokuvan noloimmista fraaseista ja roolisuoritus on heikko, ovat monet elokuvan säväyttävimmistä hetkistä viittauksia dark phoenix -taruun, jota Bryan Singer alun alkujaan petasi jo X2:ssa (2003).