X-Men kotikatsomo

Marvel Comics on monille sarjakuvien ystäville taikasana, joka takaa heille ehtymättömän lauman supersankareita ja seikkailuja mielikuvituksellisissa puitteissa. Sarjakuva on puhtaimmassa muodossaan täydellisen eskapistista viihdettä, jonka tarkoituskaan ei ole mullistaa muuta kuin lukijansa sen hetkinen tylsyyden tunne. Tämän funktion siirtäminen elokuvan paljon monisyisempään ympäristöön on haaste jo sinänsä.

X-Men tekee tämän jokseenkin onnistuneesti. Minullekin kaukaa tutut paperihahmot heräsivät henkiin ja käyttivät mutantin taitojaan digitaalisen taidokkaasti elokuvan taikamaailmassa saaden jopa hieman enemmän inhimillisiä piirteitä kolmiulotteisiksi muututtuaan. Vastaavatko he sitten alkuperäishahmojensa psykologiaa tai piirteitä, jääköön X-Men-fanaatikkojen arvioitavaksi.

Elokuvan avausjakson alustus natsien juutalaisvainovertauksineen loi odotuksia hieman syvällisempäänkin tarinaan. Mutta - erilaisuuden ymmärtäminen tai hyväksyminen ei tässä elokuvassa sittenkään näytellyt kuin pientä sivuosaa kaiken toiminnan taustalla. Vaikka toiminnalla ei elokuvassa liiemmin mässäiltykään, niin se vei kuitenkin selvän selkävoiton tarinasta.

Näyttelijöiden suorituksista jäivät päällimmäisiksi mieleen brittitaiturit Patric Stewart ja Ian McKellen. He veivät esittämänsä hyvän ja pahan johtohahmot Xavierin ja Magneton paljon alaisiaan korkeammalle tasolle. Joskin Wolverine individualistisuudellaan vei sanamukaisesti suden osan huomiosta, muiden toimintasankareiden jäädessä läpinäkyviksi, omilla erikoistaidoillaan temppuilijoiksi.

Videolta katsottuna ei X-Men mitenkään efekteillään häikäissyt tai tuonut siltä osin mitään uutta genreensä. Olipahan vain suurella rahalla hyvin tuotettua digitaalista bittinikkarointia. Tosin dvd:llä oikeuksiinsa pääsevä äänijyly kieltämättä hivelee kuuloaistia. Taistelukohtauksista jäi kaipaamaan hieman aikuisempaa otetta, mutta kohderyhmäajatteluhan se taitaa tässäkin olla syynä veren ja suolenpätkien puuttumiseen. Hieman liian siloiteltua väkivaltaa herättääkseen minkäänlaisia tuntemuksia.

Supersankareissa on ainakin yksi huono puoli. He kun yleensä jäävät aina henkiin, eivätkä edes kovimmankaan iskujen vaihdon päätteeksi pahemmin mustelmilla koreile. Joten jännitys momentiksi jää vain se, että miten he teilaavat seuraavan lähes voittamattomalta vaikuttavan vastustajansa. Pitemmän päälle se on aina tylsää.

X-Men ei siis elokuvana paljon muuta antanut kuin kestonsa mittaisen tylsyyden poiston. Joskin sarjakuvan alkuperäänsä nähden se toteutti funktionsa täydellisesti. Suotakoon sille puhtaan viihteen kunniamaininta dollarilogojen koristamalle kiiltopaperille painettuna.

DVD / kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1; ääni: Dolby Digital 5.1; tekstitetty (elokuvaa voi katsoa ilman tekstitystä); special features: kuusi poistettua kohtausta, ohjaaja Brian Singerin haastattelu, trailereita & tv-spotteja, soundtrackin mainos, Foxin kooste "The Mutant Watch", X-Men featurette (esittely), Hugh Jackmanin koekuvaus, kaksi animoitua storyboardia ja art gallery.