Tomorrow: kohti parempaa huomista valkokangas

Elokuvantekijät ovat taitavia keksimään mitä mielikuvituksellisimpia tapoja tuhota ihmiskunta, mutta kun kyse on sen säilyttämisestä, käyvät ideat vähiin. Tähän Tomorrow: kohti parempaa huomista -elokuvassa esiintyvän Rob Hopkinsin ajatukseen tarttuvat kiinni elokuvan ohjaajat Mélanie Laurent ja Cyril Dion. Heidän dokumentissaan pohditaan paremman tulevaisuuden rakentamista ja ideoiden perässä matkustetaan ympäri maailmaa, jopa Suomeen asti.

Ruohonjuuritasolta lähtevä paremman huomisen tavoittelu siirtää pikkuhiljaa katseensa yhteisöpuutarhojen ja hiilijalanjälkien kautta talouteen ja poliittiseen vaikuttamiseen. Elokuva ei lähesty aihettaan saarnaamisen kautta, vaan muuttaen huolen innostukseksi. Koko maailmaa on turha lähteä pelastamaan kerralla. Muutos on kuitenkin mahdollista saada aikaan omassa yhteisössä. Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta vaikuttavat toisiinsa ja toimivan muutoksen onkin lähdettävä omasta halusta muuttaa omia elintapoja.

Tomorrow ei peittele aktivismiaan. Se on valpas ja inspiroitunut dokumentti, jonka optimistiseen kuplaan on helppo heittäytyä. Tekijöiden kysymyksiä esittävä dialogi etsii tarinoita yhteisöllisyyttä synnyttävistä projekteista ja pohtii miten ekologisuus voidaan ottaa huomioon taloutta ajatellessa. Konkreettisten esimerkkien muuttuessa laajemmiksi yhteiskunnallisiksi kysymyksiksi eivät pienet tarinat ympäri maailmaa kuitenkaan enää toimi samassa mittakaavassa.

Tomorrow esittää hyviä ja rationaalisia esimerkkejä, kun ne koskevat yksilön ja yhteisön toimintaan. Laajempien yhteiskunnallisten aiheiden kohdalla niin esimerkit kuin asiantuntijatkin harvenevat. Elokuvan tarkoituksena on herättää katsojansa kyselemään, ei antaa suoria vastauksia. Tästä syystä lopputulos muistuttaakin enemmän inspiroitunutta pinterest-sivustoa kuin dokumenttia. Sympaattinen elokuva ei halua saarnata, eikä pahoittaa kenenkään mieltä, mutta se antaa elokuvan ajatuksille hieman olemassaoloaan anteeksipyytelevän sävyn.

Tekijöiden innostus vastauksien etsimiseen on niin voimakas, että niiden perusteita ei jäädä pohtimaan. Näkökulmia ei ole useita ja ajatuksia heitetään ilmaan esimerkiksi hallitusten koostamisesta kansanedustajien arpomisella tai pankkisysteemin hajottamisesta pieniin valuuttoihin. Aikaa näiden suurien aiheiden pohtimiseen elokuvassa ei jää. Aineiston paljous ei tee elokuvasta raskasta, mutta se vie mahdollisuuden syventyä niihin moniin kysymyksiin, jotka ilmoille heitetään.

Tomorrow on Where to Invade Nextin optimistinen pikkusisko, joka ihmettelee maailmaa suurin silmin. Aktivismina elokuva on onnistunut, mutta toimivana dokumenttina se on äärimmäisen kevyt. Sympaattisesta ja kauniisti kuvatusta elokuvasta on helppo pitää, mutta aiheiden paljous ja niiden väljä kudos tekevät ideoista helposti unohdettavia.