Äks kertaa kaks

Supersankari-sarjakuvista sorvattuihin elokuviin alkaa jo hieman turtua. Hollywoodissa tunnetusti taotaan rautaa kun se on kuumaa, vaikka välillä potkitaankin kuollutta hevosta - ja muita armoitettuja kliseitä. Marvel-yhtiön sarjakuvahahmot edustavat mielenkiintoista poikkeusta usein varsin mustavalkoiseen piirrosmaailmaan. Ne kärsivät lähes aina myös meidän tavallisten ihmisten arkisista ongelmista, kuten vuokrarästeistä, ihmissuhteista ja jalkahiestä. Spider-Man, Daredevil, Hulk, The Fantastic Four ja X-Men kertovat usein myös henkilöiden sisäisistä konflikteista, lipeämisestä oman edun tavoitteluun ja siitä seuraavan moraalisen krapulan kanssa elämisestä.

© 2003 Twentieth Century Fox Tästä syystä onkin ikävää, että joutuessaan kiskaistuksi valkokankaille nämä sarjakuvat menettävät paljon omasta sydänverestään. Moniulotteisuus ja selviä moraalisia ääripäitä karttavat hahmot eivät ehkä yksinkertaisesti vain istu selkeyttä painottavaan ja rahaa rautalankaa vääntämällä tekevään tuotantokoneistoon. Ehkä juuri tätä ilmapiiriä voidaan syyttää ulkoisesti komeasta mutta sisältöään liikaa yksinkertaistavasta X-Men-elokuvasta (2000). Ja on valitettavaa - vaikka ei lainkaan yllättävää - huomata, että sama vaivaa myös jatko-osaelokuvaa, X2:ta. Hieman yllättävää sen sijaan on se, että kaikista ohjaajista juuri Bryan Singer ei tunnu onnistuvan tavoittamaan Marvel-sarjakuvien monitahoisuutta. Hänethän sentään tunnetaan muun muassa äkkivääristä elokuvista The Usual Suspects (1995) ja Apt Pupil (1998).

© 2003 Twentieth Century Fox X2 jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen elokuva päättyi. Epäluuloinen ihmiskunta kokee keskuudessaan elävät mutantit uhaksi, ja kun eräs mutantti vielä yrittää murhata Yhdysvaltojen presidentin, saavat sotaherrat taas kerran syyn osoittaa aseellista kekseliäisyyttään. Tällä kertaa tulilinjalle joutuu suoraan X-miesten johtajan, professori Charles Xavierin (Patrick Stewart) isännöimä koulu "lahjakkaille lapsille". Vailla tukikohtaa Wolverine (Hugh Jackman), Storm (Halle Berry), Jean Grey (Famke Janssen) ja muut X-ryhmäläiset joutuvat liittoutumaan vanhan arkkivihollisensa, Magneton (Ian McKellen) kanssa. Mutta niin kuin niin monta kertaa aikaisemminkin, kaikki ei taaskaan ole siltä miltä aluksi näyttää.

Kuten ensimmäisessäkin elokuvassa, kaikki palaset ovat jälleen ulkoisesti enemmän kuin komeasti kohdallaan. Tietokone-efekteihin on varmasti tuhraantunut muutama miljoona euroa enemmän, kohtaukset ovat vauhdikkaita ja rytmikkäästi leikattuja eikä tällaisen elokuvan tarvitsekaan elvistellä elämää suuremman draaman vaatimilla näyttelijäsuorituksilla. Tarinan tasolla sen sijaan ei tarjota rahtusenkaan verran mitään uutta eikä X2 pääse sen lähemmäksi sarjakuvien kekseliäisyyttä kuin edeltäjänsäkään. Kaikesta huolimatta kahden elokuvan mittaan ehtinyt X-saaga päihittää mennen tullen vaikkapa tuoreen Daredevil-filmatisoinnin (2003) sekä vuoden takaisen Spider-Manin (2002). Oikeastaan X2 panee paremmaksi myös edeltäjänsä, koska nyt jo yleisölle tuttuna se voi ohittaa henkilöiden ja asetelmien esittelyt ja keskittyä täysin siihen, joka tällaiset elokuvat saa liikkeeseen: näyttävään, hyvin tehtyyn toimintaan.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3 /4 henkilöä