Juonittelua Japanissa
Marvelin mutanttien suosituin hahmo Wolverine jatkaa seikkailujaan uudessa elokuvassa, jossa häntä esittää jälleen Hugh Jackman. Mies joka on esittänyt raivoisaa kanukkia jo ennätykselliset kuusi kertaa, ja seitsemäs kerta tulee ensi vuonna. Kuuluisaa Wolvien sananlaskua muuntaen Jackman on paras siinä mitä hän tekee, ja se on katsojan kannalta yleensä kivaa.
Edellisen Wolverinen alkuperää käsitelleen elokuvan X-Men Origins: Wolverinen kanssa teoksella ei ole mitään tekemistä. Tarinaa seuratessa ei tarvitse hirveästi välittää myöskään aikaisemmista X-elokuvista, vaikka se onkin sijoitettu kronologisesti X-Men: Viimeisen kohtaamisen (2006) jälkeen. Japaniin sijoittuva Wolverine on puhdas sooloseikkailu, joka perustuu Chris Claremontin käsikirjoittamaan ja Frank Millerin kuvittamaan, klassikkomaineen jo ajat sitten saaneeseen minisarjaan vuodelta 1982.
Minisarja julkaistiin suomeksi vuonna 1986, ja sen paikka on jokaisen itseään kunnioittavan amerikkalaisen populaarikulttuurin ystävän hyllyssä. Teoksesta on saatavilla uunituore kovakantinen uusintasuomennoskin, mikäli Wolverinen kenties parhaimmat ja intensiivisimmät sarjakuvaseikkailut hyllystä jostain kumman syystä puuttuvat.
Japani on ympäristönä aina ollut erittäin sopiva Wolverinelle, sillä sekä yakuza, muinaiset samuraiden kunniakoodit että ennen kaikkea ninjat luovat hyvät puitteet, joihin sijoittaa henkilöhahmo, jonka luontaista raivoa ja petomaisia vaistoja pitää kurissa ennen kaikkea rautainen itsekuri ja omintakeinen filosofia. Tähän ihmisen ja pedon kaksinaisuuteen ja henkiseen kehitykseen Claremontkin panosti, unohtamatta Wolverinen eksoottisia ja villejä taisteluita japanilaisen alamaailman ja ninjalaumojen kanssa.
Ohjaaja James Mangold hallitsee hyvin sekä toimintapainotteisen seikkailun että henkilöpohjaisen draaman, siitä ovat todisteena miehen aiempien teosten parhaimmisto. Mies, joka ohjaa Walk The Linen ja Coplandin kaltaisia teoksia ja näyttää kyntensä myös länkkäreissä kuten 3:10 lähtö Yumaan, on mies paikallaan myös Wolverinen puikoissa, vaikka mielenkiintoista olisi ollut nähdä myös alun perin ohjaajaksi kaavaillun Darren Aronofskyn tulkinta aiheesta.
Wolverine on lopun isompaa rytyytystä lukuun ottamatta yllättävänkin rauhallinen ja päähenkilön mielenmaisemaa luotaava seikkailu. Käsittämättömään fyysiseen kuntoon itsensä pumpannut Jackman pääsee paitsi heittämään paitaa päältään joka käänteessä myös luonnenäyttelemään ja kaivamaan Wolverinen menneisyyden ahdistuksia, kiusauksia ja syntejä toden teolla.
Parannusvoimiensa takia lähes kuolemattoman Wolverinen pohdinta omista, ilmeisen ikuisista henkisistä traumoistaan on kiinnostavaa, samoin kuin syyt siitä, miksi Wolvie on elokuvan alussa hylännyt supersankaritouhut sekä Ryhmä-X:n trikoot ja päätynyt partaiseksi erakoksi Kalliovuorille. Wolviehan oli pakotettu tappamaan X-Men: Viimeisen kohtaamisen loppumetreillä rakastamansa Feenixin eli Jean Greyn (Famke Janssen), mikä traumatisoi kovia kokeneen miehen. Joseph Campbellin sankarimyyteistä muistuttava ikuisen soturin arkkityyppi kun ei ole tunteeton tappokone.
Kuolema ei kuitenkaan ole sarjakuvissakaan koskaan ollut Feenixille este vaan hidaste, ja Wolverine näkeekin lähes joka yö unia kaihoamastaan naisesta. Intiimit unijaksot tuovat sopivaa mystiikkaa tarinaan, varsinkin kun Jean Greyn valkoisena hohtava ympäristö muistuttaa Marvel-sarjakuvamytologiasta tuttua White Hot Roomia, kosmista tuonpuoleista jossa Feenixin sielu majailee väistämätöntä henkiinherättämistä odotellen.
Käsikirjoitus on parhaimmillaan niissä kohtauksissa, joissa se seurailee alkuperäisen sarjakuvatarinan kaarta, mutta valitettavasti elokuvantekijät eivät ole loppuun asti uskaltaneet luottaa sen omaan rakenteeseen ja henkilöhahmoihin. Tarinan ydintä on muutettu melkoisesti, mikä ei sinänsä ole este hyvän elokuvan toteuttamiseksi, mutta tällä kertaa olisi ollut luontevampaa olla uskollisempi selkeästi hahmotetulle alkuperäistarinalle ja sen syväluotaaville pohdinnoille siitä, mikä on miehen mitta ja missä määrin ihminen voi nousta lähtökohtiensa yläpuolelle.
Myöskään Claremontin minisarjan henkilögalleria ei ole riittänyt, sillä juoneen on ympätty lisähahmoja Wolverinen myöhempien Japanin seikkailujen vaiheista kuten omanlaisensa variaatio Hopeasamuraista sekä myrkyllisen hyytävä juonittelija Kyy (Svetlana Khodchenkova), joka sinänsä on naispaholainen paikallaan.
Loppuun on suotta lisätty ylimääräinen yllätyskäänne, joka vetää pohjaa pois koko elokuvan alkupuolelta ja Wolverinen ihmistuntemuksesta. Tämän M. Night Shyamalan -tyyppisen käänteen olisi voinut jättää tykkänään pois, koska se on paitsi ennalta arvattava myös päähenkilön ymmärrystä vähättelevä.
Lopputwistin kömpelyyden takia elokuva ei saavuta aivan täyttä potentiaaliaan, mutta se on joka tapauksessa selkeä parannus aiemmasta Wolverinen sooloelokuvasta ja toimii jäntevänä, itsenäisenä ja viihdyttävänä supersankarielokuvana vallan mainiosti. Kuten supersankareilla yleensä, myös Wolverinen kohdalla tarina on parhaimmillaan niinä hetkinä, jolloin voimat ovat poissa eikä Wolvie enää toivukaan luodinhaavoista ja veitsenpistoista käden käänteessä. Haavoittuvuus lisää inhimillisyyttä.
Teos on jälkikäteen konvertoitu myös 3D-formaattiin, jota kannattaa välttää, sillä kuten yleensäkin 3D ei tuo yhtään mitään lisäarvoa elokuvaan vaan päin vastoin heikentää sen viihdearvoja, koska 3D tummentaa kuvaa ja tekee toimintakohtaukset sekaviksi. Vaikka elokuvasta on onneksi myös 2D-versio, niin vähitellen toivoisi jo tämän naurettavan 3D-trendin hiipuvan ja elokuvayleisön kyllästyvän toinen toistaan turhempiin 3D-konversioihin.
Lopputekstien jälkeinen kohtaus on kaikkien X-tarinoiden ystävien hyvä katsoa, sillä se virittää erittäin kutkuttavalla tavalla ensi vuonna tulevaa, Bryan Singerin ohjaamaa X-Men: The Days of Future Pastia, jonka runkona on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista Ryhmä-X:n seikkailuista ja joka toimii samanaikaisesti jatko-osana sekä X-Men -elokuvatrilogialle että taannoiselle X-Men: First Class -esiosalle.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 6 henkilöä
Seuraava:
What Maisie Knew
Henry Jamesin romaanin taidokas päivitys näyttää avioeron seuraukset koskettavasti lapsen näkökulmasta.
Edellinen: Suuri puhallus
Vauhdikas ja viihdyttävä, avoimen pinnallinen silmänkääntöelokuva, jossa aivot voi jättää narikkaan tarpeettomina.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta