Poliisikaupungin valiot

Melkein kaikki amerikkalaiset poliisisarjat 1980- ja 1990-luvulla valitsivat tapahtumapaikoikseen New York Cityn kadut. Siellähän poliisit ovat tunnetusti olleet, paitsi kovilla rikollisten kanssa, myös joskus heidän palkkalistoillaan.

Garrisonin 1200 asukkaan pikkukaupunki New Jerseyssä aivan Manhattanin kupeessa on kuitenkin toista maata. Rauhallinen lähiö, jonka suuri osa New Yorkin poliiseista on valinnut asuinpaikakseen ollakseen edes vapaa-aikana rauhassa miljoonakaupungin loasta. Tällainen on tausta-asetelma Hollywoodin kuuluisan pienen suuren Miramax-studion uudessa tähdillä täytetyssä poliisijännärissä, jonka Suomen ensi-ilta on 22. toukokuuta.

Cop Land (Stallone & DeNiro) - (c) 1997 MiramaxGarrisonin kaupunki lepää kuin Ruususen unessa. Järjestystä ylläpitää kolmen henkilön pateettinen poliisilaitos, jota johtaa lihava sheriffi Freddy Heflin (sopivasti turvonnut Sylvester Stallone) apunaan kaksi keltanokkaa. Tosiasiallinen valta makaa kuitenkin siellä asuvilla New York -jepareilla, joiden johdossa on veteraani Ray Donlan (Harvey Keitel). Freddy on hyvää pataa kaikkien kanssa, hän kunnioittaa Nykin poliiseja, koska ei vanhan korvavammansa vuoksi itse koskaan päässyt mukaan kaupunkisotaan.

Donlanin veljenpoika "Superboy" Babitch (Michael Rapaport), poliisi hänkin, lähtee ajamaan takaa kahta mustaa nuorukaista, jotka kolhivat hänen autoaan. Babitch ampuu heidät vahingossa. Selvitäkseen uhkaavalta julkisuusmyllyltä, Donlan lavastaa "Superboyn" itsemurhan ja järjestää muhevat hautajaiset. Freddy huomaa sattumalta, että "Superboy" on yhä elossa ja saa samaan aikaan vieraakseen New Yorkin poliisin sisäisen tutkinnan etsivän (Robert De Niro tuttuine manöövereineen), joka väittää kaupungin poliisien olevan muutenkin lahjottuja. Freddy ei ensin halua uskoa koko asiaa, mutta tulee toisiin aatoksiin perehdyttyään itse tilanteeseen aiemmin samaan jeparijoukkoon kuuluneen, mutta sittemmin välinsä Donlanin joukkioon rikkoneen Gary Figgisin (hieno Ray Liotta) kanssa.

De Niron Moe Tilden ei kuitenkaan saa syytteitä aikaiseksi ja luopuu jutusta. Vastuu jää nyt Freddylle, läskille, jota kukaan "tosi poliisi" ei ota vakavasti ja joka on kuuro toisesta korvastaan…

Kovien miesten koulu

Ohjaaja James Mangold on saanut aikaan elokuvan, jossa kaveria ei jätetä, kun Nykin rikolliset yrittää "jyrätä meitin". Mangold, jonka omaan käsikirjoitukseen Cop Land perustuu, kuvaa hyvin, kuinka kauheaa on joutua ryhmän ulkopuolelle ja mitä siitä seuraa. Apuun tulleet poliisit saattavat yhtäkkiä olla ratkaisevasti myöhässä, kun erimielisyyksiä on vähän aikaisemmin esiintynyt.

Stallonen Freddykin on joskus ollut kova. Nuorena poikana hän pelasti naisen (Annabella Sciorra) uponneesta autosta, naisen, joka sittemmin nai Donlanin ryhmään kuuluneen poliisin. Freddyä asia jää vaivaamaan ja hän koettaa vain keskittyä työhönsä pikkuriitojen ratkaisijana vaikka tietääkin, ettei se kovin suurta tyydytystä tuo. Donitsit maistuvat, samoin olut.

Tähtikavalkadin rynnistys Stallonen varassa

Mangoldin esikoisohjaus Heavy vuodelta 1996 oli mukavahko veisu kokin ja tarjoilijattaren rakkaudesta. Näin lyhyen ansioluettelon pohjalta kuka tahansa ohjaaja olisi kovastikin otettu saadessaan produktioonsa mukaan näin kuuluisan ja arvostetun joukon: De Niro - Keitel - Liotta - Stallone. Ja onhan leffassa kivoja pikku kohtauksia, joissa sekä De Niro että Keitel pääsevät kunnolla rähjäämään, muttei mitään sellaista, mitä ei olisi jo nähty miesten aikaisemmissa elokuvissa. De Niron tyyli keskustella virkkeitä peräkkäin toistaen on Cop Landissa jo lähinnä tavanomaista.

Poikkeuksen tähän ikävyyteen tuo loistava Sylvester Stallone, joka pikku hiljaa näyttää pääsevän irti myyttisestä toimintasankarin roolistaan. Mies todella osaa näytellä, minkä asian tämän kirjoittaja on tosin tiennyt fanina jo pitkään(!). Stallonen epäselvällä mutinalla ei lausuta kuolemattomia repliikkejä, eikä Mangold niitä ole hänelle kirjoittanutkaan.

Stallonen Freddy on kuin köyhän miehen John Wayne, joka turvautuu paremman puutteessa omien ruumiinliikkeidensä korostettuun kuvaamiseen. Hänen harppova kävelytyylinsä ja levottomat kätensä sopivat Freddyn tavallisuuteen kuin nyrkki silmään. Oli mielenkiintoista nähdä, miten ruumiinsa tiptopkunnossa pitänyt Stallone malttoi jättää kuntosalin ja keskittyä rasvaisen ruoan ja pirtelöiden maailmaan rooliaan varten. Huhu kertoo, että mies, joka vähän ennen kuvausten alkua valittiin Vuoden Vatsalihakseksi, turvotti itseään parikymmentä kiloa. Kyllä kannatti. Uskottavuus parani heti ja ehkä vihdoin on macho-Rambon luonneroolien aika.

Freddyn rooli lienee muistuttanut Stallonea hänen ensimmäisestä menestyselokuvastaan Rockystä (1976), jonka 20-vuotisjuhlia taannoin vietettiin Hollywoodissa kutsuvierasjoukon läsnäollessa. Freddy Heflin ja Rocky Balboa ovat molemmat hahmoja, jotka olivat vajonneet tuntemattomuuteen oltuaan joskus miehiä, joilla oli lupaava ura edessään. Sitten he saavat kuin sattumalta uuden tilaisuuden osoittaa kykynsä.

Melkein tavanomainen elokuva

Jos Stallone olisi ollut ainoa supetähti Cop Landissa, elokuva ei olisi juuri noussut mediajulkisuudessa muiden poliisileffojen yläpuolelle. Herkullisen asetelman luo nimenomaan vanhan Rambon ja arvostettujen luonnenäyttelijöiden kohtaaminen valkokankaalla. Tämä varmisti myös elokuvan julkisuusarvon. Sekä De Nirolla, Keitelilla että Liottalla on runsaasti teatterikokemusta, Stallonella ei.

Tilanne kääntyy Stallonen hyväksi 1-0, koska Freddy kuitenkin on leffan varsinainen päähenkilö ja mukana miltei joka kohtauksessa, kun taas muut vilahtavat kuvissa harvemmin. Johtuneeko käsikirjoituksesta, että muut eivät oikein pääse näyttämään kynsiään?

Cop Landissa kiehtoo sen realistinen asetelma: poliisin ammattikunta ja sen säännöt vastaan muu yhteiskunta. Erakoituneet miehet tekevät rankkaa työtään ja juhlivat sitä kunnolla perhe-elämän kustannuksella. Oravanpyörään joutuminen merkitsee ulkomaailman täydellistä unohtamista ja elämistä vain välittömässä nykyhetkessä. Huomenna ei enää muista, mitä tuli eilen sanottua ja kenen kanssa. Yritä siinä sitten kulkea lakikirja kourassa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,4 /5 henkilöä