Sydänmailla valkokangas

Hollywoodissa innostutaan aina silloin tällöin tekemään elokuvia keski-ikäiselle naisyleisölle. Osa näistä elokuvista on ollut oikeasti ihan hyviä, kuten Hiljaiset sillat (1995) ja Paistetut vihreät tomaatit (1991). Samaa yleisöä kosiskelee Jane Smileyn Pulizer-palkittuun romaaniin perustuva elokuva Sydänmailla. Se haluaisi olla Hiljaiset sillat, mutta se ei ole. Siihen on mahdutettu liikaa traagisia asioita, jotta mikään niistä tulisi tutuksi tai edes koskettaisi. Nimittäin, jos johonkin rainaan on ängetty kaikki mahdolliset tuskalliset kokemukset, niin juuri Sydänmailla-elokuvaan. Siitä löytyy juopottelua, perheväkivaltaa, insestiä, syöpää, kuolemaa, perintöriitoja, konkursseja, nöyryytystä, rinnanpoistoa, syrjähyppyjä, oikeudenkäyntejä, äidittömyyttä, keskenmenoja, perheen hajoamista, rakastetun menettämistä ja niin edelleen.

© 1997 Touchtone Pictures

Tuhannen eekkerin maatilaa yksinvaltijan ottein hallitseva isä, Larry Cook (Jason Robards) päättää ennen kuolemaansa jakaa maatilansaa kolmen tyttärensä kesken. Tyttäret Rose (Michelle Pfeiffer) ja Ginny (Jessica Lange) asuvat ja työskentelevät aviomiehineen tilalla, Caroline-tytär taas opiskelee juristiksi.

Kaikki suhtautuvat perinnönjakoon omalla tavallaan, eikä sen toteuttaminen ole tarinan loppu vaan alku. Se nimittäin muuttaa ihmisten elämän ja keskinäiset suhteet tuodessaan päivänvaloon yllättäviä asioita.

Suku on pahin

Tarinan keskiössä olevien kolmen sisaren elämän yllä on isän, "Daddyn", valtava varjo. Daddy on arvostettu maanviljelijä, ahkera työmies, kylän mielipidejohtaja, malli-isä ja omapäinen despootti, dementian himmentämä äärimmäisyyksien mies. Daddy on niin hyvä ja niin paha, ettei kukaan hänelle vedä vertoja. Hän ajaa tyttäret luotaan ja pitää heitä silti otteessaan. Hän lyö ja rakastaa, antaa ja ottaa. Isän liiankin likeisen rakkauden kanssa kamppailevat, äidittömiksi pieninä jääneet siskot takertuvat toisiinsa. Kaksi vanhempaa siskoa ovat ottaneet nuorimmaisen, Carolinen, ikään kuin "omaksi tyttärekseen" ja Caroline onkin ainut, jota perheen suuri synkkä salaisuus ei kosketa.

Elokuvan maisemat ovat kylläkin kauniit ja pellot lainehtivat ihanasti, mutta se ei riitä korvaamaan kokonaisten henkilöhahmojen puutetta. Eikä maisemia kyetä käyttämään kuvaamaan henkilöiden sielunliikkeitä (sikäli jos niissä jotakin kuvattavaa olisi) vaan maisemalla alleviivataan itsestäänselvästi. Esimerkiksi suuren ja kohtalokkaan välienselvittelyn taustana on dramaattinen rajuilma ja rankkasade.

Lisäksi elokuvan henkilöhahmot ovat perustelemattomia, yksiviivaisia ja latteita tyyppejä, suoraan sanoen ärsyttäviä. Elokuvaan tähtikaksikoksi kiinnitetyt Michelle Pfeiffer ja Jessica Lange eivät saa puhallettua elämänkolhimiin sisaruksiin kovin paljoa henkeä. Pfeifferin esittämä Rose näyttää koko elokuvan kiukkuiselta, mutta hänen periaatteessa täysin oikeutettu kiukkunsa tuntuu kuitenkin päälleliimatulta. Hahmon katkeruus ja viha ovat säälittävän pinnassa, Pfeiffer ei tavoita mitään vuosien syviä traumoja. Paljon paremmin ei onnistu Jessica Lange esittäessään bjurströmiläisen nami-nami-elämä-on-kivaa, always look at the bright side -asenteen omaava Ginnyä. Hyväntahtoisuudessaan vajaaälyiseltä vaikuttavan siskon äkillinen itsenäistyminen on sekin kovin naiivia. Nuorimmaisesta siskosta ei oikein saa millaistakaan kuvaa, ja lähinnä statisteiksi jäävät myös Rosen tyttäret.

Jos päähenkilöt eivät ole kovin kaksisia, ei sisarusten miehistäkään kovin kummoista kuvaa piirretä: toinen heikkotahtoinen lapanen, toinen juopotteleva, väkivaltainen ja kypsymätön. Hiukan väriä ikävähköön miesgalleriaan tuo Ylpeyden ja ennakkoluulon ihanana Darcyna lumonnut ja siitä Englantilaisen potilaan (1996) tylsäksi aviomieheksi pullahtanut Colin Firth. Hän esittää tällä kertaa Jessiä, luomuhihhulia, joka tuhlaajapojan tavoin tulee ja menee miten tahtoo. Jokin hänen veltossa olemuksessaan viehättää käsittämättömällä tavalla sekä siskoa että sen siskoa. Kun tähän siis lisätään vielä sekavasti tempoileva juoni kaikkine tuhansine dramaattisine käänteineen ja maustetaan se Jessica Langen hurskaalla kertojaäänellä, on taikina koossa. Ja pannukakku valmis.