Kaikki tietävät valkokangas

Iranilainen ohjaaja-käsikirjoittaja Asghar Farhadi on saanut jo kahdesti Oscar-pystin parhaasta ulkomaisesta elokuvasta. Ensimmäinen tuli avioerodraamasta Nader ja Simin: ero (2011), toinen The Salesmanista (2016), joka oli ahdistava kuvaus kotiin tunkeutuvan pahan vaikutuksista ihmisten välisiin suhteisiin, etenkin luottamukseen.

The Salesman sisälsi aimo annoksen psykologisen trillerin aineksia. Salaisuudet paljastuivat vähitellen kerros kerrokselta kuin sipulia kuorisi epäilyjen jäytäessä ja jauhaessa ihmissuhteita ja mielenrauhaa rikki. Ahdistuksen moottorina elokuvassa toimi miehen oletetusti loukattu kunnia, joka vaati kostoa kunnian palauttamiseksi.

Osittain samoista aihioista on taottu Farhadin uusin elokuva Kaikki tietävät, jonka pääosissa nähdään Penélope Cruz, Javier Bardem ja Ricardo Darín. Laura (Penélope Cruz) on muuttanut nuoruudessaan Argentiinaan ja saanut siellä kaksi lasta. Nyt hän lastensa kanssa palaa kotikyläänsä siskonsa häihin. Aviomies Alejandro (Ricardo Darín) on jätetty kotiin tämän työkiireisiin vedoten. Lauraa on vastassa jälleennäkemisestä iloinen suku, joka espanjalaiseen tapaan on laaja ja sisältää myös muiden kanssa osana yhteisöä asuvat ja elävät isovanhemmat.

Kuten kaikilla suurilla suvuilla, myös tällä porukalla on omat kyräilynsä, kuppikuntansa ja vaietut salaisuutensa. Vastassa Lauraa on myös viinitilallinen Paco (Javier Bardem), jonka kanssa Lauralla on ollut vispilänkauppaa nuoruudessaan. Ensimmäiseksi asiasta saa kuulla Lauran villikkotytär, jonka temppujen joku puolihuolimattomasti toteaa muistuttavan Pacon vastaavia nuorempana. Omenahan ei tunnetusti putoa kauas omenapuusta.

Hääjuhlaa vietetään kylässä, joka on osa espanjalaisuuden ydintä, pieni taajama, josta kaikki ovat Espanjassa lähtöisin. Jopa suurkaupungeissa on omat barrionsa. Siellä kaikki tunsivat toisensa, silloin joskus ennen, siellä kaikki oli muistoissa jotenkin selkeämpää, hieman paremmin kuin nyt. Kuin Suomen maaseudulla ikään, jossa silloin ennen hongat humisivat ja puhelinlangat lauloivat ja ihmiset olivat ystävällisiä toisilleen – paitsi mitä nyt sisällissodassa. Imaginäärinen haavekuva menneisyydestä ei kuitenkaan ole koko totuus. Joku häävieraista huomauttaakin, että kukaan ei enää järjestä hääjuhliaan kotikylässä, se on vanhanaikaista. Hääjuhlaa kuvataan nykyteknologialla, ja nykyajasta muistuttaa myös yhtäkkiä katkeava sähkövirta.

Vanhat kaunat ja kyräilyt suvun ja kyläläisten välillä alkavat nostaa päätään, kun hankalassa iässä oleva hieman humalainen isoisä alkaa kaivella menneitä. Ja sitten tapahtuu rikos, jonka selvittämiseksi menneisyyden haudattujen salaisuuksien on tultava julki, ne on lausuttava ääneen. Loppujen lopuksi idyllinen kuva yhtenäisyydestä osoittautuu silkaksi harhaksi.

Käy ilmi, että kaikki tietävät. Ja jos eivät aivan tarkkaan tiedäkään, niin puhuvat kuitenkin. Kuten siitä, millä konstein köyhä Paco sai suvun viinitilan omistukseensa. Miltei kuulee Espanjan sisällissodan haamujen huutavan verellä kastellusta mullasta oikeutta, sitä että joku kertoisi, miten asiat olivat oikeasti.

Elokuvan luonnollisen värisissä kuvissa ja atmosfäärissä on jotain kovin tutun tuntuista, mikä saa luontevan selityksensä, kun huomaa, että kuvauksesta vastaa José Luis Alcaine, joka tunnetaan Pedro Almodóvarin luottokuvaajana. Upeasta kuvauksestaan ja hienoista näyttelijöistään huolimatta Kaikki tietävät ei aivan yllä The Salesmanin pakahduttavan ahdistuksen sfääreihin.

Jotenkin tuntuu siltä kuin Asghar Farhadi ei olisi aivan tavoittanut espanjalaisen kulttuurin ja verisen historian pimeintä puolta, ja sen vaikutusta kansanluonteeseen, jos näin vanhahtavaa termiä vielä sallitaan käyttää. Elokuva nostaa esiin mielenkiintoisia teemoja, mutta ei uskalla ottaa seuraavaa askelta, joka nostaisi sen tavanomaisuuden yläpuolelle. Kaikki tietävät ei tavoita aivan sitä vimmaa ja synkkää paatosta, jota traileri antaa odottaa, mikä on todella sääli. Ja kun trilleriainekset ovat lopulta kovin heppoiset, jää elokuvasta tasapaksu jälkimaku.