Rönsyilevä elämäkerta
Fatih Akin jatkaa viimeisimmässä elokuvassaan Rheingold – puhdasta kultaa (2022) tositapahtumista ammentavien tarinoiden parissa. Akinin edellinen elokuva Kultainen hansikas (2019) kuvitti Hampurissa 1970-luvulla toimineen sarjamurhaajan elämää. Tällä kertaa kohdehenkilöksi on valikoitunut Giwar Hajabi, taiteilijanimellä Xatar tunnettu saksalainen räppäri, joka on taustaltaan Iranin kurdi.
Hajabin elämää voi hyvällä syyllä luonnehtia tapahtumarikkaaksi, eikä ole mitenkään poikkeuksellista, että tällaisista elämäntarinoista tehdään elokuvia. Hajabin vanhemmat joutuivat pakenemaan Iranin islamilaista vallankumousta ja hänen varhaislapsuuteensa liittyi sotaa ja vankileirejä, kunnes perhe pääsi turvaan Saksaan.
Saksassa varttunut Hajabi ajautui nuorena rikollisille teille ja kiinnostui räpin tekemisestä. 1990-luvun lopulla hän alkoi käyttää itsestään nimeä Xatar, joka tarkoittaa kurdiksi vaaraa. Rikollinen polku johti vuonna 2009 tehtyyn kultaryöstöön ja sitä seuranneeseen vankilatuomioon. Samoihin aikoihin käynnistyi Xatarin levytysura.
Näistä aineksista olisi voinut tehdä useamman elokuvan tai minisarjan, mutta Akin on koettanut sisällyttää kaiken liki kahden ja puolen tunnin mittaiseen elokuvaan. Lopputuloksesta on vaikea sanoa, onko kyseessä elämäkerta, kantaa ottava draama vai veijarihenkinen rikoselokuva. Kenties Rheingold on tarkoituksella kaikkea edellä mainittua, mutta yhden teoksen yhtälössä se aiheuttaa enemmän sekavuutta kuin tuo monipuolisuutta saati sisällöllistä rikkautta.
Elokuvan ensimmäinen puolisko keskittyy Hajabin lapsuuteen ja nuoruuteen painopisteen ollessa selkeästi draamassa. Jälkimmäinen puolisko kertoo Hajabin rikosten värittämästä aikuisuudesta sävyn ollessa jopa veijarimainen. Kokonaisuutta on haettu asioita näennäisesti yhteen sitovalla kehystarinalla, jonka merkitys jää lopputuloksen kannalta valjuksi.
Teknisesti ja muodollisesti Rheingold on pätevä elokuva kuten Akinin aiemmatkin teokset. Tarinalliset polut rönsyilevät tällä kertaa kuitenkin turhan paljon ristiin ja rastiin. Ehdottomasti kiinnostavin anti eli Xatarin musiikin tekeminen ja räppääminen jäävät elokuvassa sivujuonteiksi, kun ensin sukelletaan belgialaiselokuva Rebelin (2022) kaltaiseen kriisien kuvaukseen, mistä vaihdetaan Guy Ritchie -tyyppiseen rikosten maailmaan.
Yhdistelmä on kummallinen. Harmillisinta on Xatarin musiikintekemisen hautautuminen kaiken tämän alle. Niinä lyhyinä tuokioina, joissa maltetaan pysähtyä Xatarin musiikkiin, elokuva on parhaimmillaan. Lapsuuden pianonsoiton myötä Xatar ymmärtää musiikkia ja musiikillista ilmaisua ja kykenee yhdistämään siihen elämänkokemuksestaan kumpuavia sanoituksia. Tämä anti jää monissa muusikkokuvauksissa usein vähiin, joten aiheen käsittelylle olisi suonut elokuvassa enemmänkin tilaa ja mahdollisuuksia, koska potentiaalia siihen olisi ollut.
Rheingold on kestoltaan pitkä elokuva eikä kykene perustelemaan kestoaan. Valitut tarinalinjat jäävät liian irrallisiksi suhteessa toisiinsa. Esimerkiksi elokuvan ensimmäisellä puoliskolla Hajabin vanhemmat ovat hyvin olennainen osa hänen elämäänsä ja tarinaa, mutta jälkimmäisellä puoliskolla he käytännössä katoavat elokuvasta kokonaan. Selkeämpi keskittyminen johonkin Hajabin alias Xatarin elämän vaiheeseen olisi palvellut lopputulosta paremmin.
Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä
Seuraava:
Spy x Family Code: White
Tyylikkään animaatiojäljen sekä oivaltavan huumorin ansiosta suosittuun animeen ja mangaan perustuva toimintakomedia ei jää pelkäksi tusinatavaraksi.
Edellinen: Abigail
Verisen viihdyttävä Abigail tuo uuden twistin vampyyritarinoihin baletin muodossa.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta