Pekka Töpöhäntä valkokangas

Gösta Knutssonin (1908–1973) Pekka Töpöhäntä -kirjat lukeutuvat pohjoismaisiin lastenkirjallisuuden klassikoihin, joita luetaan edelleen yli 80 vuotta ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeenkin. Kirjat kertovat töpöhäntäisen Pekka-kissan ja tämän kissatoverusten elämästä Uppsalassa. Knutssonin luomien kissahahmojen taustalla oli tiettävästi uppsalalaisia ihmisiä, tosin päähenkilön taustalla on oikea töpöhäntäinen kissa, jonka Knutsson oli lapsena ostanut maalta.

Pekka Töpöhäntä siirtyi kirjojen sivuilta eläviksi kuviksi jo vuosikymmeniä sitten. Pekka Töpöhännästä tehtiin televisiosarja 1960-luvulla ja 1980-luvulla Pekka seikkaili kahdessa animaatiossa ja vuonna 2000 Töpöhännästä tehtiin näytelmäelokuvakin. Tuorein elokuvasovitus on tänä vuonna valmistunut ruotsalaisanimaatio Pekka Töpöhäntä.

Elokuva aloittaa Pekan tarinan alusta ja kohderyhmänä on selkeästi uusi tämän päivän lapsisukupolvi, jolle Töpöhäntä-kirjat eivät ole ehkä niin tuttuja kuin aiemmille sukupolville. Pirkko-tyttö saa maalla töpöhäntäisen kissanpojan, joka metsäseikkailullaan joutuu jokeen ja ajautuu Uppsalaan. Kaupunkilaiskissat pelastavat Pekan, joka tutustuu kaupunkiin ja sikäläisiin kissoihin ennen paluuta Pirkon luo.

Ruotsalaisanimaatio on viehättävän vanhanaikainen ja kuvastoltaan mukailee niin kuvitettuja Töpöhäntä-kirjoja kuin aiempia animaatioita. Pelkistetyssä ja rauhallisessa animaatiossa on aikuisen silmiin nostalgiaa, mutta ilmaisu tuntui toimivan myös rapakontakaisten vauhtianimaatioiden kyllästämään kohderyhmäikäiseen. Lapsen on myös helppo samaistua tarinan hahmoihin, erityisesti Pirkkoon ja Pekkaan, sillä heidän kokemuksensa ovat tarinassa varsin rinnasteisia esikouluikäisen lapsen maailman kanssa.

Alkuperäisissä Töpöhäntä-tarinoissa on oma aikuisten ulottuvuutensa, jota tässä elokuvasovituksessa ei juurikaan ole vaan kyse on puhtaasti lastenanimaatiosta. Reilun tunnin mittaiseen elokuvaan on sovitettu mukaan myös useita lauluja, jotka tuovat kokonaisuuteen svengiä, joskaan mistään Aristokattien (1970) veroisesta menosta ei olekaan kyse.

Lämminhenkinen ruotsalaisanimaatio toimii kohderyhmäikäiselle eikä maltillisessa tunnin kestossaan muutu pitkästyttäväksi. Seitsemänvuoden ikärajan myötä kyse ei ole aivan pikkulasten piirretystä vaan selkeästi esikouluikäisten ja kouluiässä olevien elokuvasta.