Bamse ja noita-akan tytär valkokangas

Bamse ja noita-akan tytär jatkaa samoilla poluilla kuin muutama vuosi sitten ensi-iltansa saanut ensimmäinen valkokankaille tehty Bamse-elokuva Bamse ja rosvokaupunki (2014). Jälleen ollaan ystävyyden ja yhteisöllisyyden asialla, ja tällä kertaa kiusaamisen ja syrjäytymisen teemat ovat vieläkin vahvemmin läsnä. Alle kouluikäisille erilaisuuden hyväksymistä korostavan tematiikan tärkeyttä ei voi vähätellä, vaikka aikuiskatsojan silmiin Bamsen opettava sävy voikin olla tuulahdus menneestä.

Noita-akan tyttäressä korostuu Rosvokaupunkia enemmän myös alkuperäisen 1970-luvun ruotsalaissarjakuvan ideologia, jota aikanaan pidettiin vasemmistolaisena. Bamse-sarjakuvissa on aina liputettu ystävyyden ja yhteisöllisyyden puolesta ja nähty ne yksiselitteisesti rahaa ja taloudellisen hyödyn tavoittelua tärkeämpinä asioina. Sosialistisen ideaalin Kumpulassa eletään yhtenäistalouden harmoniassa, jota ahne Johtaja Myyrä työläisineen välillä horjuttaa, nykyään tosin Kroisos Myyräksi nimettynä.

Tällä kertaa Kroisos Myyrä haluaa rikkoa padon saadakseen veden alla olevan kullan itselleen. Samalla kuitenkin Kumpula jäisi veden alle. Bamse on Kroisoksen suunnitelmien tiellä ja niinpä rahapamppu houkuttelee noidan tyttärineen taikomaan Bamsen ja muut Kumpulan aikuiset pois kuvioista. Kylän pelastaminen jää lasten harteille.

Ideologisista painotuksistaan huolimatta kyse on sujuvasta lastenseikkailusta, joka pitää alle kouluikäisenkin katsojan hyvin otteessaan. Lapsikatsojia ei ole myöskään aliarvioitu, vaan tarina on koostettu useammasta tarinapolusta, jotka kohtaavat johdonmukaisesti lopussa. Selkeä juonellisuus pitää kokonaisuuden hyvin kasassa eikä elokuva tunnin mitassaan ole liian pitkä saati pitkäveteinen. Bamse ja noita-akan tytär on kerronnallisesti huomattavasti sujuvampi kuin viikko sitten ensi-iltansa saanut norjalaisanimaatio Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä.

Bamsessa on jännittäviäkin elementtejä mutta kerronnan näkökulma on koko ajan lapsikatsojan tasolla ja myös keskeiset henkilöt ovat tarinassa lapsihahmoja. Samaistuminen on lapselle tehty luontevaksi.

Kaksiulotteinen, staattisille taustoille tehty animaatio, jota kertojaääni kuljettaa, saattaa tuntua vanhanaikaiselta, mutta kyse on enemmänkin uskollisuudesta alkuperäissarjakuvan ja tv-sarjan tyylille, joka värimaailmallisesti ja liikkeen osalta on päivitetty nykyaikaan. Tänä päivänä Bamsen kaltainen elokuva saattaa levollisuudessaan olla lapsillekin jopa kaivattua vastapainoa levottomien vauhtianimaatioiden sekamelskalle.

On Bamse-elokuvan ideologiasta mitä mieltä tahansa, niin elämän ja inhimillisyyden perusarvojen puolestapuhujana se eroaa kuin yö päivästä viikon toiseen ensi-ilta-animaatioon The Boss Babyyn verrattuna. Lapsille oikeasti soveltuvana kokoperheen elokuvana vaakakuppi kallistuu kyseenalaistamattomasti ruotsalaisanimaation hyväksi.