Horizon: An American Saga – Chapter 1 valkokangas

Lännenelokuva ei ole kuollut. Elokuvan lajityypeistä amerikkalaisin on hiipunut kulta-ajoistaan 1940–1960-luvuista, mutta jatkanut kulkuaan pioneerikaravaanin tavoin uusia keronnallisia alueita sekä yleisöjä valloittaen. Sen ikonografia, Monument Valley jylhine maisemineen, ei ole haalistunut, vaikka elokuvat ovat saaneet uusia kierteitä nostalgisen melankolisista draamoista, kauhusta, komediasta ja jopa science-fictionista.

Kevin Costnerin näyttelijän ja myöhemmin ohjaajanura on kietoutunut yhteen länkkäreiden kanssa Lawrence Kasdanin elokuvasta Silverado (1985) alkaen. Hänen merkittävimpiin töihinsä lukeutuvatkin Tanssii susien kanssa (Dances with Wolves, 1990), Armoton maa (Open Range, 2003) sekä Yellowstone (2018–) sarja. Costnerin vuosikymmeniä yhdessä Jon Bairdin ja Mark Kasdanin kanssa kehittelemän, neljästä elokuvasta koostuvan Yhdysvaltojen synnystä kertova lännenepookin aloitus Horizon: An American Saga – Chapter 1 (2024) liikkuu siis tuttujen maisemien ja teemojen parissa ollen samalla ohjaajansa perustaman Territory Film Studiosin suurtuotanto.

Alussa oli preeria, mittatikku ja pioneeri. Sisällissodan jälkeen maata lännestä lupaavan lentolehtisen houkuttelemat uudisraivaajat, kuten Frances Kittredge (Sienna Miller) perheineen, saapuvat territorioon rakentamaan Horizon nimistä kaupunkia. He joutuvat törmäyskurssille joenylityspaikkaansa puolustavan alkuperäiskansa apassien (Owen Crow Shoe ja Tatanka Means) kanssa, joilta turvaa tarjoaa Yhdysvaltojen armeija upseereineen (Sam Worthington ja Michael Rooker). Samaan aikaan Wyomingissa Hayes Ellison (Kevin Costner) ajautuu lastaan suojelevan äidin (Jena Malone) ja prostituoidun (Abbey Lee) sekä heitä jahtaavien veljesten väliseen vastakkainasetteluun.

Horizon alkaa kesken tapahtumien, jotka ovat olleet käynnissä jo pitkän aikaa ja loppuu ennen kuin ne saavuttavat minkäänlaista päätepistettä. Vuosia kattavan elokuvasarjan draamankaaren luominen on osoittautunut ylittämättömäksi haasteeksi. Laajasta henkilökaartista on vaikea välittää tunteellisuuteen vetoavasta kerronnasta huolimatta. Kaikki mahdolliset stereotypiat käydään läpi perheensä menettänyttä vaimoa, oikeamielistä upseeria mentoreineen, kaupunkilaisia erämaassa, idealistista karavaanijohtajaa ja heikoimpia puolustavaa vanhaa pyssysankaria myöten.

Alkuperäiskansojen näkökulma on genren klassisia edustajia laajempi, mutta tylsän yksipuolinen, jossa apassit asetetaan joko valkoisten päähenkilöiden vastaisten ääriväkivaltaisten kostajien tai rauhallista elämäntapaansa jatkamaan pyrkivien perheenjäsenten asemaan. Eräs kohtaus luo muistumia John Fordin elokuvan Hyökkäys erämaassa (Stagecoach, 1939) takaa-ajokohtaukseen, mutta nyt apassit ovatkin niskan päällä. Monipuolisemman näkökulman alkuperäiskansojen kokemukseen valkoisten murhanhimoisten kapitalistien käsissä voi saada vaikka Scorsesen uusimmasta elokuvasta Killers of the Flower Moon (2023).

Klassiset maisemat yhdistettynä Elmer Bernsteinin ja Victor Youngin ikoniset sävellykset mieleen tuovaan John Debneyn orkesterimusiikkiin luovat Horizoniin täydelliset ulkoiset puitteet traagiselle tarinalle kutsumuskohtalosta (engl. Manifest Destiny). Amerikkalaisen unelman länteen koko mantereen yli laajenemisen perustana nähdään puhtaan seikkailunhalun romantisoinnin sijaan taustalla naruja vetelevien eurooppalaisten kapitalistien, kuten Pickeringin (Giovanni Ribisi), pyrkimykset hyötyä taloudellisesti maata ostaneista uudisraivaajista heidän tai alkuperäiskansojen hengistä välittämättä. Yhdysvallat nousikin tämän verisen kansanmurhan perustuksille.

Tästä huolimatta lupaus uudesta paremmasta elämästä ajaa länttä kohti yhä uusia vankkurikaravaaneja, joista elokuvassa seurataan Matthew Van Weydenin (Luke Wilson) johtamaa ryhmää. Väkivaltaa nähdään pioneerien ja alkuperäiskansojen välillä molemmin puolin ja sympatiat ovat selkeästi heikompiaan tukevien ja rauhallista yhteiseloa korostavien hahmojen puolella. Painotus on amerikkalaisen idealismin mukainen, mutta näkökulmana naiivi suhteessa raadolliseen ajanhenkeen.

Old Henryn (2021) kaltaisten pienten ja henkilökohtaista näkökulmaa korostavien lännenelokuvien sijaan Horizon tavoittelee visuaalisen mittakaavansa lisäksi suurta yhteiskunnallista sanomaa amerikkalaisuuden synnystä vankkurikaravaanien matkassa, kuten aikanaan Raoul Walshin Suuri lännen tie (The Big Trail, 1930). Costnerin yritys esittää nämä todellisen villin lännen kokemukset fiktiivisen narratiivin keinoin kuitenkin horjuu satulassaan turhan hajanaisen ja pitkitetyn tarinankerronnan osalta, joka muistuttaa enemmin sarjamuotoista ilmaisua.

Puitteiltaan elokuvallinen ja vaikuttavan ensemble näyttelijäjoukon yhteen tuova Horizon: An American Saga – Chapter 1 ei pääse pintaa syvemmälle suunnitellun yli vuosikymmenen kattavan eeppisen kertomuksensa mittasuhteisiin. Tämä korostuu elokuvan lopun välähdyksen omaisessa cliffhanger-tyylisessä montaasissa tulevista tapahtumista. Loppuvuodesta ensi-iltansa saavan saagan toisen osan toivoisi lunastavan lupauksen terävöittäen temaattista ja draamallista antiaan eikä jäävän vain harhailemaan lännenelokuvien myyttisen ikonografian pariin.