Sudenkorento kotikatsomo

Nykyään varsin alavireiseksi virttyneen Kevin Costnerin uusin leffa ei tarjoa muuta kuin taas yhden harha-askeleisen ja floppaavan Hollywood-hävetyksen, jota katsellessa katsoja tulee poppamiehen perusteellisuudella tietoiseksi siitä, että kyllä, tuo mies todellakin "tanssii susien kanssa"! Elokuvan heikkouden syy ei kuitenkaan ole herra Costnerissa, joka tekee mitä pystyy täysin luokattoman ohjauksen ja sitäkin surkeamman käsikirjoituksen puristuksessa.

Costnerin esittämän lääkärin, Joe Darrowsin, raskaana oleva vaimo (Susan Thompson), joka on kuin jenkkileffojen hyvien, kauniiden, uhrautuvien ja runsaasti enkelitukkaa omaavien kuolevien/kuolleiden vaimojen prototyyppi katoaa ja saa oletettavasti surmansa missälie Etelä-Amerikassa. Surussaan vellova Joe alkaa saada omituisia viestejä tuonpuoleisesta ensin vaimon potilaina olleilta syöpälapsilta, sitten vaimon papukaijalta ja lopulta alkavat jo vaimon tavaratkin niin sanotusti hyppiä silmille. Tämä ajaa Joen ensin ristiriitoihin muiden kanssa, sillä eihän moisia sattumia kukaan usko, paitsi yksi nunna (tietenkin Linda Hunt), joka opastaa Joeta: "Tietoisuudella on sata porrasta". Tämän jälkeen mennään vaimonhakumatkalle viidakkoon, josta ei löydy kuin kuollut vaimo ja, hitsi sentään, rouvan synnyttämä vekara, joka on paikallisen alkuasukasheimon hoteissa. Sillä lailla, sanattomaksi ja itkuiseksi vetää...

Oops, nyt paljastin yhden elokuvahistorian tökeröimmistä loppuylläreistä, mutta kun kerran tiedätte sen, niin tehkää itsellenne palvelus ja katsokaa jokin toinen leffa.

Rakkaus, suru ja kuolema tärkeinä ja vaikeina aiheina ansaitsisivat paremman, autenttisemman, rehellisemmän ja kliseettömämmän kohtelun kuin mitä tämä konservatiivinen hölynpöly kykenee edes vihjaamaan. Shadyac pystyy järkkymättömällä "tyylitajullaan" vesittämään elokuvan vähätkin trillerin ainekset, ja muutamat harvat lupaavat kohtaukset purkautuvat täyteen yllätyksettömyyteen. Jäljelle jää omituinen sekoitus kipukertomusta, jännärinpoikasta ja new age -henkistä seikkailua sekä viidakossa että jossain oletetun todellisuuden ja tietoisuuden sumeuksissa, ja kaikki tämä siis amerikkalaisittain romantisoidun rakkaus-kuolematematiikan pseudovakavissa kuoseissa.

En suosittele, mutta hard core -eskapistit, -masokistit tai -lobotoomikot, olkaa hyvä vain.