Miehen on tehtävä mitä miehen on tehtävä

Kevin Costnerin paluu ohjaajaksi tuskin olisi voinut komeammin tapahtua. Armoton maa on pieteetillä lajityyppinsä parhaita perinteitä ylpeydellä ja antaumuksella kantava pastissi, jonka rukiinen maku miellyttänee suurimpaa osaa amerikkalaisen lännenelokuvan ystäviä. Jylhä ja askeettinen western on jykevällä itsetunnolla vuorattu katselunautinto, kaivattu paluu perusasioihin.

© 2003 Touchstone PicturesVakuuttavasti kautta linjan näytellyn elokuvan suurin hehku loimottaa konkari Robert Duvallin suorituksessa. Hänen Boss Spearmanille Costner on kuuliaisesti antanut vetovastuun ja syvältä sykkiviä vuorosanoja, jotka lämmittävät kuin rakovalkea kalsean erämaan syleilyssä. Ainoat todellisesta täysosumasta verottavat miinukset tapahtuvat aivan lopussa, kun ohjaaja-näyttelijän narsismin kukkanen pääsee pilkahtelemaan ylimitoitetun siirappisissa hyvästelykohtauksissa, jotka eivät tunnu ikinä päättyvän.

© 2003 Touchstone PicturesVillin lännen murrosaikaan sijoittuva perustarina laiduntavien lehmipoikien ja ahneen tilallisen yhteenotosta on konstailemattoman tyhjentävä ja maltillinen kliseineen päivineen sekä kuvastoltaan täydellisyyttä hipova. Varmaan joidenkin mielestä näin perinteistä konseptia noudattava hidastempoinen kertomus vaikuttaa tylsämieliseltä ja rautalangasta väännetyltä paatokselta, jollainen Armoton maa kieltämättä onkin. Mitään uutta ja ihmeellistä ei tarjota, mutta se ei ole ollut tekijöiden tarkoituskaan. Genren ystäville elokuva on taas herkkua, joka on nykyään erittäin harvinaista. Maistuuhan se ruisleipäkin aina samalta, mutta pakko sitä on välillä saada. Muuten tulee vieroitusoireita. Armottomassa maassa uhan edessä elämäntapaansa puolustavat cowboyt sinetöivät lännenmiehen moraalikoodiston kuten kymmeniä kertoja aiemminkin. Ylivoimankaan edessä ei tutista eikä luikita häntä koipien välissä lippahivoon. Lännenmiehellä kun ei ole mitään arvoa, jos hän menettää itsekunnioituksensa ja sielunsa pelkuruuden tähden. Rujo ja pitkä lopputaistelu ei ole taistelu sankaruudesta vaan kunniasta. Se on taistelu oikeudesta elää ja vapaudesta valita. Miehen on tehtävä se, mikä miehen on tehtävä. Edes myytissä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,4 / 5 henkilöä