Copshop valkokangas

Nevadan autiomaassa sijaitsevalle poliisiasemalle tuodaan nimetön vanki (Frank Grillo). Epäillyn vatsasta löytyy ampumahaava, mikä saa konstaapeli Valeria Youngin (Alexis Louder) epäilemään, että kyseessä ei ole mikä tahansa häirikkö. Saman illan aikana asemalle saapuu toinenkin tulokas. Autotarkastuksen aikana kiinni jäänyt rattijuoppo (Gerard Butler) päätyy vastapäiseen selliin nimettömän vangin kanssa. Pian käy ilmi, että vangit eivät ole päätyneet lukkojen taakse sattuman kautta ja kahden miehen tarkoitusperät kietoutuvat toisiinsa arvaamattomalla tavalla.

Copshop on The Grey – Suden hetki (2011) ja Smokin’ Aces (2006) elokuvilla profiloituneen yhdysvaltalaisohjaaja Joe Carnahanin uusin ohjaustyö. Kireällä jännitteellä operoiva toimintatrilleri on rajatun tilan sisälle rakennettu valtataistelu, joka huokuu lännenelokuvien hengenperimää. Keskiössä on eskaloituva tunnelma, joka vain odottaa lopullista kipinäänsä.

Elokuvan ilmeisin vertailukohta on John Carpenterin kulttiklassikko Hyökkäys poliisiasemalle (1976). Muutaman ihmisen taistelu ovista ja ikkunoista puskevaa roistoarmadaa vastaan on kuitenkin vaihtunut mano-a-mano-henkiseen yhteenottoon, joka on kauempana Hawksin Rio Bravoa (1959) ja lähempänä Leonen Hyviä, pahoja ja rumia (1966). Neo-westernien henki elää loppupuolen luoti- ja tulimyrskyssä, joka on kuin nöyrä kumarrus Robert Rodriguezin Desperadolle (1995).

Kokonaisuus toimii vakuuttavasti. Elokuva ei hukkaa kiinnostavan asetelman luomaa potentiaalia, vaan kasvattaa sitä oikeissa mittasuhteissa ja yllättävin kääntein aina loppumetreille asti. Räväkkä ote, tunnelmallinen tyylittely ja nopeat leikkaukset heijastelevat Tarantinolta ja Rodriguezilta omaksuttua ohjausotetta, joka tukee orgaanisesti elokuvan kerrontaa. Räkäinen huumori sen sijaan löytää paikkansa vähän heikommalla osumatarkkuudella.

Carnahanin muiden elokuvien joukossa Copshop on ehdottomasti hallituimpia. Perhesuhteet, vakaumukset, uskollisuus ja korruptoituneiden instituutioiden uhka ovat toistuvia elementtejä ohjaajan käsikirjoituksissa, mutta tällä kertaa viisaasti kehyksiin sijoitettuna. Elokuva ei alista vahvuuksiaan merkityksellisyyden tavoittelulle vaan antaa tunnelman, jännitteen ja toiminnan näytellä pääosaa. Pinnan alla kuplivat temaattiset tasot saavat muotonsa ilman pakotettua alleviivaamista, ja formalistisesta luonteestaan huolimatta elokuva ei missään vaiheessa tunnu ontolta.

Tasokas pienen budjetin toimintatrilleri on näiltä osin kiitoksensa ansainnut. Mistään suuresta tai merkityksellisestä lopputuloksen kohdalla on vaikea puhua, mutta hiljalleen himmenevän lajityypin edustajana se puolustaa ylpeästi paikkaansa. Haikea totuus on myös, että tällaisten elokuvien teatterikierros taitaa olla hiljalleen katoavaa kansaperinnettä. Carnahanin viimeisimmätkin ohjaustyöt ovat päätyneet joko suoratoistopalveluihin tai tallennepuolelle, kuten scifitoiminta Boss Level (2021) tai vuoden 2014 Stretch. Todennäköisesti Copshopkin löytää todellisen yleisönsä teatterikierroksen ulkopuolelta.