Narc kotikatsomo

Kun luodaan pintasilmäys amerikkalaisen poliisielokuvan lähihistoriaan, nähdään miten merkittävän atmosfäärisen muutoksen Don Siegelin, Arthur Pennin ja William Friedkinin kaltaiset ohjaajat toivat film noirin jälkeiseen tilaan 1960- ja 70-luvulla. Paitsi, että heidän elokuvansa kauhoivat aimon lisäannoksen suurkaupungin löyhkää, ne omasivat huomattavan kylmät ja raadolliset kasvot. Väkivaltaa ja prostituutiota, rähjäisiä asuntoja ja huumeneuloja, baarissa rock’n’rollia. 80-luvulla rosoinen vetovoima hieman liukeni isoihin budjetteihin. Sen jälkeen alkoi totaalinen alamäki. Oikeastaan kaduilla liikkuva dekadentti kyttä- ja buddyelokuva kuoli lähes kokonaan. Nyt action-kuvastoa hallitsevat bittitaivaissa liihotteleva kyberpunk sekä suureellinen avaruus- ja sotahurlumi. Tony Scottin katuiskevä viskinkittaus Viimeinen partiopoika sekä Simon Wincerin bensakatkuinen ruudinsauhuttelu Harley Davidson ja Marlboro-mies ovat ne viimeiset klassikot, jotka painuvat omaan videonauhuriini joka kerta, kun eteeni on osunut Armageddonin tai Underworldin kaltaista roskaa.

Levitän kuitenkin pientä ilosanomaa, sillä Ron Sheltonin erinomaisen Dark Bluen lisäksi Suomeen on dvd-muodossa rantautunut Joe Carnahanin Narc elvyttämään särmikkään poliisielokuvan perinnettä. Senhän me olemme jo pitkän aikaa tienneet, että siviiliasuinen kyttä kannattelee harteillaan vähintään puolta taivasta, joka uhkaa työntää hänet helvettiin ennen aikojaan. Perhe-elämä (jos sellainen on) menee päin vittua. Toimistolla välkehtii Jim Beam -pullo sekä vadillinen murskattua jäätä, jolla voi juominkien ohessa myös parannella silmäkulman mustelmaa. Parransänki pitenee, kun öitä nukutaan autossa keikkavahdissa. Peiliin katsotaan lakonisesti ja todetaan:

"Kukaan ei pidä sinusta. Kaikki vihaavat sinua. Sinä tulet häviämään. Hymyile, saasta." Bruce Willis, Viimeinen partiopoika

Narcin kiihkeässä alussa Jason Patric - joka muistetaan rankasta kyttäroolistaan elokuvassa Rush - jahtaa jalan huumeveikkoa, joka juostessaan puukottaa ensin viattoman ohikulkijan ja ottaa sitten panttivangiksi leikkipuistossa telmivän pikkutytön. Poliisi tekee ratkaisunsa, ampuu sekopään, mutta vahingossa myös tytön. Huumepiireissä piilokyttänä toimineen miehen virkamerkki ja ase hyllytetään, mutta niitä tarjotaan pian takaisin, kun erään huumepoliisin murhatutkimus niin vaatii. Avuksi heittäytyy kuolleen miehen entinen partneri, vaimonsa syövälle menettänyt jääkarhu (Ray Liotta), jolla on tapana saada roistoilta tunnustukset väkivalloin (hakkausvälineenä mm. biljardipallo). Mitä pidemmälle tutkimukset yhteiskunnan pohjamudissa etenevät, sitä laajemmin paljastuu hämäriä kuolintapauksia, joiden todennäköisimpänä toteuttajana ovat korruptoineet poliisit. Päähenkilö, joka etsii moraalia moraalittomasta maailmasta, menettää toki vaimonsa ja pienen lapsensa työlleen.

Narcin voima on sen vakaumuksellisessa genre-sidonnaisuudessa, toisaalta juonen ennalta arvattavuudessa, toisaalta vanhojen kuvioiden hienovireisessä varioinnissa, nyanssien tajussa. Rytmi on hallinnassa ja tunnelma pysyy alakuloisen coolina. Ohjaaja-käsikirjoittaja Carnahan osaa luoda visuaalisella tasolla ilmaisevia hetkiä, kuten Ray Liottan henkilötaustaa valaiseva monologi pysähtyneen auton ajopenkillä; kamera kiertää ulkopuolella, peltien ja lasien heijastaessa tyylikkäästi valoa ja varjoa. Takautumarakennetta hyödynnetään osaavasti, eri vaihtoehtoja esittäen ja sopivasti soppaa hämmentäen. Päähenkilön mielikuviin lukeutuvat väkivaltanäkymät erotellaan nopeilla valovälähdyksillä, mikä tietysti voi tuntua puhki kalutulta ratkaisulta.

Elokuvasta puuttuu viimeinen luidenrutistus. Moraalikertomuksena se velloo välillä liiankin pehmeällä maastolla. Tämä johtuu osin Jason Patricin runopoikamaisesta pohjavireestä, joka merkitsee vain rippeitä Rushin huumeriippuvaisesta kyttähahmosta. Luontevuutta Patricissa on, mutta elokuvan tapahtumien soisi iskevän häntä kovemmin kadotuksen kutsuilla. Pointtihan Narcissa on tuttuun tapaan miehen identiteetin ja moraalikäsitysten horjuminen. Tätä teemaa hoitaa Ray Liotta, joka näyttelee uskomattomalla vimmalla. Kylmäsilmäinen ja tukevarakenteinen, pahan oloinen poliisi on kaukana Mafiaveljien ruikulista. Kun Liotta tarraa pumppuhaulikkoon, sitä uskoo, ettei hän kenenkään elämästä piittaa, vähiten omastaan.

Narcin dvd sisältää haastatteluja sekä kohtausdokumentin. Puutteistaan huolimatta ohjaaja Carnahanilta paljon lupaava leffa kannattaa katsoa Dark Bluen kanssa putkeen. Katso maanantaina. Tulee hyvä viikko.