2021: Kotimaisilla historiallinen menestys vuoden elokuvien listauksessa
Elokuvateatterien kaltoin kohtelu jätti jälkensä vuoden parhaiden elokuvien listaukseen
Vuosi 2021 jäi historiaan surullisena jatkona vuodelle 2020. Koronapandemia ei taittunutkaan ja kulttuurisektorin kohtuuton kurittaminen jatkui. Sen ajan kun elokuvateatterit saivat olla auki, yleisökapasiteetti oli rajoitettua, kunnes syksymmällä ehdittiin kokea hetkellinen paluu vanhaan normaaliin ennen kuin teatterien ovet laitettiin taas suurimmassa osassa maata säppiin.
Elokuvien näkeminen valkokankaalla oli menneenä vuonna haasteellista, ja monella jäikin näkemättä olennaisia elokuvia. Vuosiäänestykseen osallistuneet valittelivatkin turhautuneisuuttaan, listan laatiminen vuoden parhaista oli hankalaa ja moni koki sen jopa hieman keinotekoiseksi, kun tiesi, että näkemättä on jäänyt niin monta olennaista elokuvaa. Varsinkin teatterien sulkeminen vuoden lopulla jätti jälkeensä useita näkemättömiä elokuvia.
Teatteriensi-iltojen osalta vahvimmassa asemassa olivat ne, jotka olivat saaneet ensi-iltansa jo aiemmin ja tulleet katsottaviksi vuoden mittaan myös kotioloissa. Suoratoistopalveluiden merkitys onkin vuosilistauksissa ollut kasvava siitä lähtien, kun listauksessa on alettu huomioida myös muualla kuin teattereissa vuoden aikana nähtäväksi tulleet ja Film-O-Holicissa huomioidut elokuvat. Teatterielokuvilla on silti edelleen hallitseva asema, jopa tällaisena vuonna, sillä top20-listassa on vain kolme elokuvaa, joita ei ole näytetty valkokankailla.
Vuoden 2021 elokuvien listaus oli tällä kertaa sangen tasainen ja äänet hajautuivat hyvinkin kirjavalle elokuvajoukolle. Tasaisessa listauksessa ykkönen kuitenkin erottautui selvästi eikä liene varsinainen yllätys: keväällä ensi-iltansa saanut Chloé Zhaon Oscar-voittaja Nomadland löytyi useimpien listoilta ja keräsi varmoin ottein pisteitä, mikä tällaisissa listauksissa on usein menestyksen tae.
Kuten usein aiemminkin hivenen yllätyksettömän ykkösen takana on mielenkiintoisempaa ja dramaattisempaa, niin elokuvien kuin pistelaskun kannalta.
Kotimaiset elokuvat tekivät Film-O-Holicin vuosiäänestyksen historiaa, sillä peräti viisi kotimaista tuotantoa nousi kahdenkymmenen parhaan joukkoon, mikä on ylivoimaisesti suurin määrä listauksen historiassa. Juho Kuosmasen Hytti nro 6 ja Teemu Nikin Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia kamppailivat tasaisesti listan kärkikolmikossa, mutta sitten tapahtui suomalaisesta urheilustakin tutuksi tullut käänne, ja parempi sijoitus hävitään aivan loppumetreillä.
Ja niin siinä kävi, kärkikolmikossa pitkään olleet Kuosmasen ja Nikin elokuvat joutuivat lopussa taipumaan laskentateknisellä hiuksenhienoudella Thomas Vinterbergin elokuvalle Yhdet vielä, joka lakonisesti nappasi niiden nenän edestä listan kakkossijoituksen. Vinterbergin elokuva keräsi Nomadlandin kanssa eniten listamainintoja, mikä riitti hopeaan ja kotimaisten huippusuoritusten ohittamiseen.
Kotimaisilla ei ole kuitenkaan mitään hävettävää. Sijoitukset ovat sinänsä triviaaleja, kun erot ovat olemattomia: sijat 2.–5. mahtuivat kahden pisteen sisään. Hienointa on, että peräti kaksi kotimaista on neljän parhaan joukossa. Kuosmasen Cannes-palkittu Hytti nro 6 ylsi pisteen erolla kolmanneksi ohi Nikin Sokean miehen.
Mielenkiintoisen näiden kahden kotimaisen kamppailusta tekee se, että vuosiäänestyksessä on myös erillinen kotimaisten äänestys. Toimituskuntalaiset, jotka ovat nähneet enemmän kotimaisia elokuvia, voivat listata erikseen kolme parasta kotimaista, ja tässä kotimaisten listauksessa Nikin elokuva päihitti Kuosmasen elokuvan ja oli siltä osin vuoden 2021 vuoden kotimainen.
Kuosmasen Hytti nro 6:den menestys vuosilistauksessa ei Cannes-palkinnon myötä ollut yllätys, sillä se oli todennäköisesti se kotimainen, jonka useimmat toimituskuntalaiset olivat nähneetkin. Nikin varsin omintakeisen elokuvan menestys, niin koko listauksessa kuin enemmän kotimaisia nähneiden keskuudessa, kertoo selvästi, miten rohkea ja elokuvakerronnan totutuista konventioista onnistuneesti poikkeavaa persoonallista elokuvaa arvostetaan ainakin asianharrastajien keskuudessa.
Ja edellä mainittu saa tukea myös top20-listauksessa hienosti yhdeksänneksi ja kotimaisten listauksessa kolmanneksi yltäneestä Hannaleena Haurun Fucking with Nobodysta. Myös kotimainen dokumentti, jolla viime vuosina on mennyt hyvin, ylsi jälleen kahdenkymmenen parhaan pariin, kun Marko Röhrin Tunturin tarina monen siirtyneen ensi-iltansa jälkeenkin löysi tiensä sijalle 15. Kotimaisten tuotantojen menestyksen viimeisteli Khadar Ayderus Ahmedin ensimmäinen pitkä elokuva Guled & Nasra listan viimeisellä noteeratulla sijalla.
Kotimaisten kärkielokuvien jälkeen listan viidennen sijan nappasi paljon positiivista huomiota saanut Lupaava nuori nainen vanavedessään Anthony Hopkinsille toisen Oscarin tuonut draama Isä. Tämän jälkeen pisteissä olikin sitten selkeä ero Denis Villeneuven Dyyniin, jolla oli taas selkeä pistekaula seuraaviin.
Sijat kahdeksasta viiteentoista mahtuvat kymmenen pisteen sisään. Kärkikymmenikön viimeiset ulkomaansijat menivät elokuville The Green Knight ja Last Night in Soho. Jälkimmäisen kymmenikön ensimmäiset sijat menivät vuoden lopussa huomiota saaneille Netflix-julkaisuille The Power of the Dog ja Don't Look Up. Iloisena yllätyksenä voi pitää lämminhenkisen indie-elokuvan First Cow nousemista sijalle 13.
Pitkään näytti siltä, että uusin Bond-elokuva ei nousisi listalle lainkaan, mutta lopulta Daniel Craigin jäähyväiset 007 No Time to Die lunasti sijan 17. Hienosti myös Barbara Lodenin restauroidun Wandan ensi-ilta sai noteerauksen listalta sijalla 19.
Vuosilistaus löytyy kokonaisuudessaan alta, kuten myös jokaisen äänestykseen osallistuneen oma listaus, jossa kukin on laittanut paremmuusjärjestykseen näkemänsä elokuvat, joita on oltava vähintään viisi, enintään kymmenen. Elokuvien on oltava sellaisia, jotka ovat kyseisenä vuonna tulleet ensikertaa suomalaisen yleisön nähtäville ja ne on arvioitu Film-O-Holicissa.
Halutessaan jokainen äänestykseen osallistunut on voinut mainita myös vuoden pettymyksen. Kyseessä ei ole vuoden huonoimman elokuvan nimeäminen vaan elokuva tai elokuvakulttuurin ilmiö, jonka on kokenut pettymykseksi. Koronapandemia ja elokuvateatterin kohtelu on pettymyksistä päällimmäisin, moni toi asian esiin, vaikka ei sitä erikseen pettymykseksi kirjannut. Matalan tartuntariskin elokuvateatterien päämäärättömälle sulkemiselle ei kukaan ole ymmärrystään maininnut.
Ehkäpä elokuvia pääsee valkokankaaltakin vielä joskus taas katsomaan – jonain vuonna. Sitä odotellessa Film-O-Holicissakin muisteltiin ja laitettiin järjestykseen niitä elokuvia, joita viime vuonna päästiin näkemään.
Vuoden elokuvat 2021
1. Nomadland
2. Yhdet vielä
3. Hytti nro 6
4. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
5. Lupaava nuori nainen
6. Isä
7. Dyyni
8. The Green Knight
9. Fucking with Nobody
10. Last Night in Soho
11. The Power of the Dog
12. Don't Look Up
13. First Cow
14. The Card Counter
15. Tunturin tarina
16. Sound of Metal
17. 007 No Time to Die
18. Ghostbusters: Afterlife
19. Wanda
20. Guled & Nasra
Kimmo Ahonen
1. Dyyni
Seitsemästä näkemästäni uudesta elokuvasta Dyyni oli koronavuoden ankeutta piristänyt valkokangaselämys.
2. News of the World
3. Nomadland
4. Candyman
5. 007 No Time to Die
6. The Dig
7. The Power of the Dog
Sampo Bergman
1. Spencer
Goottilaisen kartanokauhun tunnelmaa huokuva psykologinen draama ei ole vain viipale prinsessa Dianan elämästä, vaan myös tutkielma iskostamisesta, yksinäisyydestä ja itsensä menettämisestä.
2. Lupaava nuori nainen
3. Fucking with Nobody
4. Judas and the Black Messiah
5. Nomadland
6. Encanto
7. Sound of Metal
8. Last Night in Soho
9. The Green Knight
10. Yhdet vielä
Pettymys
Don’t Look Up
Adam McKayn jenkkikeskeinen satiiri toitottaa megafoni kourassa ilmeisiä huomioita ajanhengestä vailla oivaltavuutta, nokkeluutta tai purevuutta.
Outi Hakola
1. Dyyni
Isolta valkokankaalta nähtynä Dyyni rakensi visuaalisen kokemuksen, joka kiitettävästi kunnioitti David Lynchin luomia mielikuvia ja antoi myös tilaa tarinan rakentamiselle.
2. Don't Look Up
3. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
4. Ghostbusters: Afterlife
5. Guled & Nasra
6. 007 No Time to Die
Pettymys
Wonder Woman 1984
Virkistävän Wonder Womanin jatko-osa oli katsojien älykkyyttä vähättelevä ja sietokykyä koetteleva turhanpäiväinen roiskinta.
Janne Kahila
1. Isä
Anthony Hopkinsin loistorooli muistisairautta lämmöllä ja haikeudella käsittelevässä elokuvassa.
2. Yhdet vielä
3. The French Dispatch
4. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
5. The Card Counter
6. Cry Macho
7. Oikeuden metsästäjät
8. Pig
9. First Cow
10. The Last Duel
Esa Karell
1. The Power of the Dog
Muisti on lyhyt, joten kummasti parhaaksi nousee Netflixin loppuvuoden kaksikko Don't Look Up ja The Power of the Dog. Jälkimmäinen on erinomaisen hienoa western-kuosiin puettua draamaa kateudesta, rakkaudesta sekä sen puutteesta. Filkka sisältää upeasti vielä tyylikkään dekkaritwistin. Vuosi oli masentava realiteetteineen, joten Don't Look Upin kaltainen älykäs metasatiiri tarjosi mojovat naurahdukset etenkin, kun loppu on ansaitun todenmukainen.
2. Don't Look Up
3. Lupaava nuori nainen
4. Sound of Metal
5. Ma Rainey’s Black Bottom
6. Nomadland
7. Becky
8. Yhdet vielä
9. First Cow
10. The French Dispatch
Emmi Koivumäki
1. Nomadland
2. Gagarine
3. The Power of the Dog
4. First Cow
5. Lupaava nuori nainen
6. Hytti nro.6
7. Encanto
8. Yhdet vielä
9. The Card Counter
10. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
Jussi Lahtonen
1. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia: Paras kotimainen pitkään aikaan upottaa katsojan näkö- ja liikuntarajoitteisen maailmaan ja pitää audiovisuaalisessa otteessaan lopputeksteihin asti.
2. Isä
3. Ghostbusters: Afterlife
4. The Green Knight
5. The Last Duel
6. Dyyni
7. The Card Counter
8. Pertsa ja Kilu
9. Last Night in Soho
10. Hraniteli
Pettymys
Kulttuurialan kaltoinkohtelu on jo monivuotinen pettymys: matalan riskin teatterit suljettiin uudestaan samalla kun korkean riskin baareihin saa mennä ja ostoskeskuksissa pyörii tuhatmäärin väkeä. Kännissä ja läpälläkö päättäjät sulkupäätöksiään tekevät?
Mikko Launis
1. The Green Knight
Visuaalisesti upea myyttinen vaellus itsensä löytämiseen.
2. Last Night in Soho
3. Lupaava nuori nainen
4. Malignant
5. Free Guy
Tuomo Marttila
1. First Cow
Täydellinen hyvän mielen historiallinen elokuva huijauksen kautta yrittäjiksi ryhtyvistä kaveruksista sekä luonnon kunnioittamisesta sen taloudellisen riiston aikakaudella.
2. Isä
3. The Green Knight
4. Hytti nro 6
5. Lupaava nuori nainen
6. Sound of Metal
7. Yhdet vielä
8. Nomadland
9. Falling
10. Dear Comrades!
Pettymys
Old
M. Night Shyamalanin elokuvan kiinnostavat lähtökohdat huuhtoutuvat käsikirjoituksen logiikan tavoin valtameren aaltoihin.
Pilvi Meriläinen
1. Hytti nro 6
Ainutlaatuinen ja mieleen jäävä junamatka, jossa katsojakin tuntee olevansa mukana, eivätkä päähenkilöt tunnu vierailta. Hytti nro 6 nostaa kotimaisen elokuvan uudelle kansainväliselle tasolle.
2. Tunturin tarina
3. Fucking with Nobody
4. Omerta 6/12
5. Nomadland
6. Lupaava nuori nainen
7. Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily
Pettymys
Koronapandemian jatkuminen.
Sanna Olkkonen
1. Hytti nro 6
Täydellinen matkaelokuva hetkessä kun matkustaminen on mahdotonta, sellainen jonka voi aistia kokonaisvaltaisesti: junan kolkkeen, suolakurkun maun ja vodkan poltteen tuntee kehossa.
2. Nomadland
3. Small Axe
4. Wanda
5. Yhdet vielä
Sakri Pölönen
1. West Side Story
Viihdyttävän ja visuaalisesti notkean musikaalin jokaisesta kuvasta näkee, että kyseessä on ohjaaja Steven Spielbergin unelmaprojekti.
2. Yhdet vielä
3. Dyyni
4. Wanda
5. The Card Counter
Jesse Raatikainen
1. Yhdet vielä
Harvinainen elokuva, joka ei moralisoi alkoholin käyttöä, vaan tutkii sitä useista eri näkökulmista. Yhdet vielä ei saarnaa, ja se pysyy viihdyttävänä koko kestonsa ajan. Helmi, johon ei kyllästy.
2. Isä
3. Last Night in Soho
4. Cruella
5. Hytti nro 6
6. 007 No Time to Die
7. Rikinkeltainen taivas
8. Annette
9. The Card Counter
10. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
Pettymys
Spider-Man: No Way Home
Ei lähellekään vuoden huonoin elokuva, vaan oikeastaan hyvä sellainen. Hypeen nähden elokuvan suosio on kuitenkin käsittämätön. Lopulta uusi Spider-Man on aika kömpelö leikkaa–liimaa -multiversumisekoilu, jonka animaatio Kohti Hämähäkkiversumia teki sata kertaa paremmin. Näen, kuinka Marvelin toimistossa pähkäiltiin, kuinka he saisivat tuotua Hämiksen valkokankaalle kuin Avengersit – Suurempana Kuin Koskaan Ennen. Hyvä käsikirjoitus olisi riittänyt.
Juha Rosenqvist
1. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
Teemu Nikin rohkea ja omaperäinen elokuva osoitti, kuinka tärkeä kerronnan näkökulma elokuvassa on.
2. Ammonite
3. Tunturin tarina
4. Nomadland
5. Yö armahtaa
6. Guled & Nasra
7. Vinski ja näkymättömyyspulveri
8. Yhdet vielä
Pettymys
Elokuvateatterien karu ja kohtuuton kohtelu koronapandemian hoidossa.
Pauliina Savola
1. Nomadland
Hiljaisen melankolinen ja ravisuttava, mutta samalla toiveikas ja kaunis tosielämään pohjaava elokuva nykypäivän hopeanomadeista.
2. Hytti nro 6
3. Nuori lupaava nainen
4. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
5. Dyyni
6. Isä
7. Don't Look Up
Päivi Valotie
1. Nomadland
2. Fucking with Nobody
3. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia
4. Lupaava nuori nainen
5. Hytti nro 6
6. Isä
7. 70 on vain numero
8. Yhdet vielä
9. The Suicide Squad: Suicide Mission
10. Yö armahtaa
Lue myös
Seuraava:
Janne Rosenqvistin muistokirjoitus
Film-O-Holicin pitkäaikaisen kriitikon Janne Rosenqvistin (1969–2021) muistolle.
Edellinen: Jokke Ihalaisen muistokirjoitus
Film-O-Holicin pitkäaikaisen kuvittajan Jokke Ihalaisen (1961–2021) muistolle.