Maailmanluokan luontokuvausta

Metsän tarinan (2012) ja Järven tarinan (2016) aloittama luontoelokuvien sarja täydentyy trilogiaksi Tunturin tarinalla, jonka aiempien elokuvien tuottaja Marko Röhr on ohjannut. Metsän ja Järven tarina nousivat katsojamenestyksiksi. Elokuvallisesti ne eivät kuitenkaan olleet varsinaisia täysosumia. Luontokuvaus oli kummassakin hienoa mutta kuvallista aineistoa ei saatu tarinallistettua saumattomasti toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Tunturin tarinaTunturin tarinassa käsikirjoitukseen on panostettu läpi koko prosessin ja se onkin trilogian elokuvista tarinallisesti ehein ja toimivin. Universaali kertomus uinuvista jättiläisistä, jotka Pohjolassa ovat ottaneet tunturien hahmon, on sopivan mystinen toimiakseen taianomaisen luonnon tarinallisena viitekehyksenä. Kyse on ennen kaikkea tarinallisesta kehyksestä, johon kuvattua aineistoa on upotettu. Palaset eivät asetu aivan täydellisesti suhteessa toisiinsa, mutta riittävässä määrin dramaturgisen sujuvuuden takaamiseksi. Ja jos tarina välillä hieman etsii uomiaan, niin kuvat paikkaavat tilannetta.

Siinä missä Metsän ja Järven tarina kertoivat Suomen luonnosta, Tunturin tarina kertoo arktisesta luonnosta, jonka kuvaus on Teemu Liakan suvereenia taidonnäytettä. Röhrin luottokuvaajana jo vuosia toiminut Liakka kantaa koko elokuvan kuvausvastuun. Tämä näkyy visuaalisessa eheydessä. Esteettisesti huolitellut kuvat nivoutuvat yhteen kautta linjan, mistä on kiittäminen myös leikkaaja Ben Merceria. Yhden kuvaajan luontoelokuva on poikkeuksellinen ja Liakan huikeaa työmäärää kaiken materiaalin taltioimiseksi voi vain hämmentyneenä arvostaa.

Tunturin tarinaVarsinkin elokuvan alkupuolella oleva kohtaus lapinpöllön metsästysretkestä on huikean luontokuvauksen ja taidokkaan leikkauksen mestarinäyte, jollaisia näkee maailman mittakaavassakin ani harvoin. Yksityiskohtiin uppoutuvan luontokuvauksen vastapainona on laajoja ilmakuvia, joissa pohjoisen tunturimaisemat pääsevät oikeuksiinsa eri vuodenaikoina. Kyse ei ole tyypillisistä Lapin eksotiikkaa alleviivaavista postikorttiotoksista vaan majesteetillisista maisemakuvista, joihin Panu Aaltion musiikki antaa vielä kohottavan säväyksensä.

Tunturin tarina on suuren valkokankaan luontoelokuva, joka pääsee oikeuksiinsa elokuvateattereissa. Elokuvan ensi-iltaa on koronan takia jouduttu siirtämään moneen kertaan, ja nytkin on vaarana, että elokuva jää teatterikierroksellaan rajoitusten jalkoihin. Se on sääli, sillä kuvauksellisesti näin korkeatasoista luontoelokuvaa ei Suomen teattereissa ole juuri nähty.

Julkaistu 2. huhtikuuta 2021 elokuvan tuolloin ilmoitettuna ensi-iltapäivänä.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 2 henkilöä