Sound of Metal valkokangas

Ruben ja Lou muodostavat kaksistaan vaihtoehtoista metallimusiikkia soittavan yhtyeen ja heidän elämäntapanaan on kiertää maata asuntoautollaan keikalta seuraavalle. Tätä on jatkunut jo neljä vuotta ja piireissä he ovat saavuttaneet menestystäkin. Keikoilla myydään levyjä ja rahat riittävät seuraavalle paikkakunnalle.

Vastikään kahdella Oscarilla palkittu Sound of Metal on ohjaajansa Darius Marderin ensimmäinen pitkä fiktioelokuvaohjaus ja se pohjautuu toisen ohjaajan, vanhan yhteistyökumppanin Derek Cianfrancen hylkäämään projektiin. Siinä Suomessakin esiintyneen Jucifer-yhtyeen pariskunnan oli tarkoitus näytellä itseään. Onpa täällä poikennut takavuosina toinenkin elokuvayhtyettä ulkoisesti muistuttava orkesteri. Elokuvan lähtöasetelma onkin uskottava ja musiikkia myöten huolellisesti toteutettu, vaikka musiikkielokuvasta ei missään tapauksessa ole kyse.

Pienellä budjetilla ja lyhyellä kuvausaikataululla toteutettu elokuva on jo pelkän valtavirrasta poikkeavan aiheensa vuoksi herättänyt etukäteiskiinnostusta. Marderin elokuvassa yhtyeen jäseniä esittävät näyttelijät: rumpali Rubenia Riz Ahmed ja yhtyeen kitaristi-laulajaa Olivia Cooke. Elokuvan tarina kertoo Rubenin suhtautumisesta nopeasti etenevään kuulonsa menettämiseen. Rubenilla on ennen yhtyeuraansa ollut akuutti päihdeongelma ja kuulon menetyksen nostamaa hämmennystä lisää mielen pohjalta nouseva muta.

Riz Ahmedin näyttelijäsuoritus on vahva ja se saa kiinnostumaan päähenkilön vaikeuksista, vaikka katsojalla ei varsinaista kosketuspintaa hänen maailmaansa olisikaan. Tosin muu elokuvakerronta ei aina riittävästi tue näyttelijäsuoritusta ja välistä jää epäselväksi minkälaisia tilanteen herättämiä tunnereaktioita hänen kasvoistaan pitäisi lukea. Miellyttävää on sentimentaalisuutta välttelevä, ehkä jopa hiukan opettavainen suhtautuminen kuulo-ongelmiin. Erityisintä elokuvassa on sen Oscarilla palkittu ja osin suomalaisvoimin toteutettu ääniraita, jonka avulla päähenkilön kuulemiskyvyssä tapahtuvat muutokset esitetään. Äänet vaimenevat ja vääristyvät, milloin muuttuvat räikeiksi ja häiritseviksi.

Keskeinen osa draaman kulkua on myös yhdysvaltalaisella sosiaaliturvajärjestelmällä tai pikemminkin sen puutteella. Kun soittotulot loppuvat, Rubenin vaihtoehdot ovat vähissä, mutta hän onnistuu pääsemään kirkon hyväntekeväisyytenä ylläpitämään kuulo-ongelmaisten yhteisöön syrjäiselle maatilalle, jota johtaa Vietnamin veteraani. Siellä tarjolla on ylläpito, hän oppii viittomakieltä ja jopa töitä olisi tarjolla. Uskontoa ei tuputeta, eikä varsinaisesti kultista näytä olevan kysymys. Silti sinne jääminen vaatisi yksimielisyyttä paikan johtajan ja hänen käsitystensä kanssa.

Sound of Metalissa on elokuvana monet asiat kunnossa. Ongelmia saattaa aiheuttaa, että Ruben on tarinan ehdoton keskiö, mutta sinänsä hän ei ole kovin kiinnostavan ja moniulotteisen oloinen heppu. Tarinassa on aidon oloisia piirteitä, kuten yhtyekumppanin rikas belgialainen isä. Hänellä lienee jonkinlainen elävän elämän esikuva, elokuvadramaturgisesta näkökulmasta sen verran epäuskottavalta hän vaikuttaa. Loppuratkaisua puolestaan voi pitää liiankin köykäisenä. Varsin tuoreen jälkimaun elokuva kumminkin jättää, kun se vihdoin tulee täälläkin teattereihin moneen kertaan siirtyneen ensi-iltansa jälkeen.