Lupaava nuori nainen valkokangas

Cassie (Carey Mulligan) on koston enkeli, vanhempiensa luona asuva 29-vuotias, lääketieteen opinnot kesken jättänyt kahvilatyöntekijä, joka ei pysty unohtamaan parhaan ystävänsä raiskausta yliopistobileissä.

Joka viikonloppu Cassie menee baariin ja esittää kaatokännissä olevaa höveliä naista, kunnes joku ”mukava mies” vie hänet kotiinsa ja työntää kätensä hameen alle. Silloin Cassie avaa silmänsä, hän on vesiselvä, katsoo miestä ja kysyy: ”Mitä helvettiä olet tekemässä?” Alkaa kiusallinen keskustelu, jossa mies yrittää todistella vain yrittäneensä suojella puolustuskyvytöntä naista ja että hän on oikeasti ihan ”hyvä mies”.

Trillerimäinen musiikki saa katsojan odottamaan, että jollain näistä keikoista voisi tapahtua jotain paljon synkempää kuin tiukkaa keskustelua, mutta ainoa vihje odotuksen toteutumisesta on muistikirja, johon Cassie vetää baari-iltojen jälkeen punaisia ja sinisiä viivoja. Värien taustalla oleva logiikka jää mysteeriksi katsojalle.

Lupaava nuori nainen on ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja kirjailija Emerald Fennellin ensimmäinen täyspitkä elokuva. Ja millainen elokuva se onkaan – hurja sukellus länsimaisen yhteiskunnan tekopyhyyteen, sodanjulistus naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan normalisoinnille, esteettisesti ja rakenteellisesti villi ja rohkea teos.

Elokuva sekoittelee lajityyppejä uskottavalla tavalla – eihän elämääkään voi jakaa lokeroihin, joista yhdessä olisimme rakastuneita, toisessa vihaisia tai pelokkaita ja kolmannessa surullisia. Nämä kaikki tunteet ovat läsnä yhtä aikaa, ja elokuva hyödyntää ainakin trillerin, kauhuelokuvan ja romanttisen komedian lajityyppien piirteitä ennalta arvaamattomalla tavalla. Mustaa huumoriakin tarjoillaan yllin kyllin.

Fennell leikittelee taitavasti myös erilaisilla mise-en-scènen, eli lavastuksen ja elokuvaympäristön rekistereillä. Elokuvan maailmassa hempeät pastellinsävyt ja enkelinsiivet yhdistyvät keskiluokan viileisiin ravintoloihin ja asuntoihin sekä tummasävyisiin, koristeellisiin, kuolemaa tihkuviin ympäristöihin.

Voimallinen ääniraita tuo samoin esiin valtavan skaalan erilaisia sävyjä. Sen eräs huippukohta on pahaenteinen instrumentaaliversio Britney Spearsin Toxic-biisistä.

Elokuvan keskiössä on kuitenkin Cassien arvaamaton ja monitahoinen hahmo, jota Carey Mulligan näyttelee raivokkaalla antaumuksella, hyvin älykkäästi.

”Miksi ämmien pitää pilata kaikki?!”, huutaa eräs Cassien huiputtamaksi tullut mies baarin edustalla. Tähän huutoon tiivistyy turhautuminen siihen, etteivät odotukset täyty, etteivät asiat voikaan jatkua niin kuin ne ovat ennen olleet.

Elokuvan asetelma tuo vahvasti mieleen keskustelut yhdysvaltalaisten yliopistojen osakuntabileiden raiskauskulttuurista. Cassie nostaa aiheen pöydälle keskustelussa yliopiston dekaanin kanssa ja kysyy, miksi miesten seksuaalista väkivaltaa naisia kohtaan katsotaan läpi sormien, tavoitteena suojella heidän tulevaisuuttaan – mutta samaan aikaan uhreiksi joutuneiden naisten tulevaisuudesta ei välitä kukaan.

Elokuvan loppuratkaisu on täydellinen. Yhtä yllättävä, säälimätön ja nautinnollinen kuin elokuva kokonaisuudessaan.

Pandemian jalkoihin joutunut elokuva sai Yhdysvalloissa ensi-iltansa jo vuoden 2020 alussa, hieman ennen kuin leffateatterit sulkeutuivat ympäri maailmaa. Fennell ehti saada elokuvan käsikirjoituksesta jo Oscarin ennen kuin ensi-ilta Suomessa vihdoin koitti 2021 toukokuussa. Mutta nyt se on täällä – menkää katsomaan tämä elokuva.