The Card Counter valkokangas

Ulkopuolisten ihmisten psyykettä ja sen murtumista yhteiskunnan konventioiden paineissa kuvannut ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Schrader jatkaa kalvinistisen perisynnin riivaaman kortinpelaajan synkällä odysseialla The Card Counter (2021). Nykyistä cancel-kulttuuria vastaan puhuneen Schraderin elokuvassa kysytään, ovatko anteeksianto ja muutos mahdollisia vai onko sortuminen omien virheiden toistamiseen vääjäämätöntä.

Pitkän vankilatuomion sotarikoksista istunut William Tell (Oscar Isaac) käy läpi traumojaan hukuttamalla ne päiväkirjaansa, viskiin ja korttien laskemiseen kasinoiden Blackjack-pöydissä. Tellin kertojanäänen bressonilaisen eksistentiaalisen tuskan välittämisessä on paljon samaa kuin Schraderin edellisessä Maalaispapin päiväkirjaa (1936) ilmastoahdistukseen yhdistävässä monumentaalisessa First Reformedissa (2017).

The Card Counterin toisteinen kerronta välittää Tellin stoalaisen elämän tyhjyyden, joka muuttuu hänen kohdatessaan nuoren kostoa etsivän Cirkin (Tye Sheridan) ja pokerinpelaajia rahoittavan La Lindan (Tiffany Haddish). Kasinoilla ympäri Yhdysvaltoja kiertävän kolmikon suhteiden kehityksessä näkyy elokuvan tuottajana toimineen Martin Scorsesen poolin maailmaan sijoittuneen Suurten setelien (The Color of Money, 1986) vaikutus. Sääntöjen ja turnausten kautta jännittävästi esitettävien korttipelien sijaan Schraderin käsikirjoitus fokusoituu ennen kaikkea mieheen pelipöydän takana.

Eristäytynyt päähenkilön on kuin moderni versio ajan hermolle osuneesta Taksikuskista (Taxi Driver, 1976). Kuten Travis Bickle, myös Tell edustaa Schraderin tunteman film noirin viimeisen vaiheen psykoottista ja itsetuhoista protagonistia, jonka näkökulmasta tapahtumia seurataan. Hänen lopullinen kontrollin menetyksensä eli tiltti pokeripöydässä ja sen ulkopuolella eivät ole koskaan kaukana. Isaac ilmaisee pitkissä dialogikohtauksissa taidokkaasti haavoittuvuutta ja väkivallan uhkaa.

Tellin sotilaskuulustelijan menneisyyden kautta mukaan otetaan Yhdysvaltojen armeijan pahamaineinen kidutusohjelma Abu Ghraibissa. Sen johtajana, sadistisena majuri John Gordonina, Willem Dafoe on elementissään. Amerikkalaisuuden ylivertaisuuden ja sota-ajan moraalisesti perustelemattoman toiminnan kritiikkiä ilmaistaan hyvin. Liian pitkälle mennään ainoastaan pokerimestari Mr. USA:n (Alexander Babara) sarjakuvamaisen räikeässä esiintymisessä.

Takaumissa nähtävä Ghraibin vankilan kaaos ja kuvauksellinen disorientaatio luovat kontrastin vähäeleisen havainnoivasti esitettäviin pelipöytiin ja Tellin kliinisen siisteihin motellihuoneisiin. Schrader valjastaa elokuvallisen muotokielen käsikirjoituksensa palvelukseen näissä kohdin erityisen hyvin. Kerronnallisesti motivoimattomat kameranliikkeet rikkovat muuten staattista ilmaisua kiinnittäen huomion kuvan takaisiin tapahtumiin ja niiden merkityksiin.

Ilmaisuvoimaisen Tiffany Haddishin yrityksistä huolimatta Schraderin hänelle varaama rooli on lähinnä syntiensä kanssa kamppailevan miehen pelastaminen rakkauden avulla. Mihin ovat jääneet Muukalaisia Venetsiassa (The Comfort of Stranges, 1990) monitasoisemmat naishahmot? Kristillistä symboliikkaa käytetään ääniraidan huokauksissa sekä Tellin ja Lindan kävelyssä kiirastulimaisen valopuutarhan läpi. Elokuvan viimeisen kuvan uudestisyntymään viittaamisen kautta Schrader tarjoaa optimistisemman mahdollisuuden uuteen elämään.

The Card Counter on temaattisesti painava ja hyvin näytelty psykologinen draama. Schraderin parhaimpien töiden, First Reformedin ja Mishiman (1985), kaltaiseen iskevyyteen ei silti aivan ylletä. Papin ja kortinpelaajan mielenmaiseman luotaamisen jälkeen seuraavana on vuorossa puutarhuri.