Sydän kolmantena jalkana kotikatsomo

Näyttelijä George Clooney on asettunut kolmannen kerran kameran taakse. Aiemmissa ohjauksissaan mies on myös pääsääntöisesti pysynyt kameran takana, mutta nyt Clooney näyttelee myös itse elokuvansa pääroolin.

Vaikka esimerkiksi Coenin yliarvostettujen veljesten ohjaama ja jokseenkin jonninjoutava Sietämätön julmuus (2003) ei juurikaan sykähdyttänyt, niin vanhan koulukunnan screwball-komediat viehättävät Clooneyta selvästi. Sydän kolmantena jalkana on jälleen uusi yritys tavoittaa vuosikymmenten takaisten elokuvien tenho ja ajankuva.

1920-luvun alkuun ja amerikkalaisen jalkapalloliigan ammattilaissarjojen syntyaikoihin sijoittuva komedia toimii varsin autenttisena ja nostalgisena trippinä suurta lamaa edeltäneisiin vuosiin, jolloin sodanjälkeinen optimismi vielä oli voimissaan. Villapaidoissa ja nahkakypärissä pelaavat urheilijat olivat kaukana nykypäivän kotletti-atleeteista, ja pelikentilläkin saattoi tallustaa lehmiä.

Clooneyn esittämä vanha veteraani Dodge on mainio veijarihahmo, joka nauttii urheilusta urheiluna ja vastustaa uutta ammattilaiskäytäntöä pilkuntarkkoine sääntöineen, rahanahneine moguleineen sekä pelin säännöistä päättävine poliittisine komissaareineen. 1920-luvun esimerkit muodostavatkin Clooneyn ohjauksessa onnistuneen paralleelin nykypäivänkin huippu-urheiluun ja sen naurettavan kuolemanvakaviin ilmiasuihin.

Oman osansa saa myös tekopyhä sensaatiolehdistö, jolle tärkeintä ovat lööpit eikä niiden sisältö. Likasankojournalismiin pakotetun naisreportteri Lexien (yhden ilmeen Renée Zellweger) henkilöhahmo vain on huomattavasti sympaattisempi ja pehmeämpi kuin nykypäivän halpahintaisia, triviaaleja juoruja julkaisevien roskalehtien kynäniekat, joille omantunnon puute vaikuttaa olevan ainoa pätevyysvaatimus.

Visuaalisesti Clooney on ottanut haltuun vanhanaikaisen kuvailmaisun, ja myös pääkuvauksista vastannut Newton Thomas Sigel ansaitsee kehut teoksen värisävyistä. Maanläheisen ruskehtavat ja illuusion ajan patinasta tuovat sävyt lisäävät varsinkin ottelukohtauksien tunnelmaa ja uskottavuutta.

Kokonaisuutena Sydän kolmantena jalkana on lämpimän viihdyttävä ja ajatuksiakin herättävä teos, mutta screwball-komedia se ei alkuperäisaikomuksista huolimatta lopultakaan ole. Mukana on muutamia aidosti hupaisia kohtauksia kuten Dodgen ja Lexien pako salakapakasta itsemurhahyppääjän seurassa, mutta veijarimainen romantiikka jää väkisinkin sivuraiteille.

Pääparin sekä traagista salaisuutta hautovan superlahjakkuuden Carterin (John Krasinski) välillä on pikemminkin katkeransuloinen kolmiodraama. Carterin roolihahmo on pääparia selvästi monitahoisempi ja syvällisempi, ja myös kiinnostavampi. Vaikka Carter ja Dodge joutuvatkin vastakkain, heidän kohtaamisensa ei ole vihollisten kohtaaminen.

Viimeisessä ottelussa tiivistyvät intensiivisesti nuoruus vastaan kokemus sekä uusi tehostettu ajanhallinta ammattilaisvaatimuksineen vastaan verkkaisempi amatöörielämäntapa. Lopputuloksella ei ole edes merkitystä – ajan kulkua ei voi pysäyttää, eivätkä vanhat ajat koskaan palaa.