Coenin veljesten hellyttävin elokuva

Kaikki varmaan tuntevat yhden Amerikan-jussin, vaihto-oppilaan, joka sijoittui Yhdysvaltojen kartalla syvälle, syvälle Etelään. Etelänkävijöiden tarinoissa mellastavat tärähtäneet uskonlahkot, silmitön rotuviha, hassu murre, heinäpaalit, banjonrämpytys ja ruisleivän puute. Joel & Ethan Coenin uusin elokuva käsittelee näitä myyttisen Etelän myyttisiä aineksia (no okei, ei sitä ruisleipää) kolmen vankikarkurin kokemusten kautta. Historian hetki on 1930-luvun Suuri Lama, jonka kurjuuden keskellä Ulysses (George Clooney), Pete (aina yhtä loistava John Turturro) ja Tim (Blake Nelson) etsivät uutta onnea kahleet jaloissaan, verikoirat kintereillä.

O Brother, Where Art Thou? / Voi veljet, missä lienet? - © 2000 Universal & Touchstone PicturesCoenin veljesten elokuvissa on usein elementtejä, jotka jättävät tarkkaavaisenkin katsojan raapimaan hämmästyneenä päätään. Mikä se hattu oli olevinaan Miller’s Crossingissa? Entä se Nakke Nakuttaja Arizona Babyssa? Miksi se japanilaishemmo oli ylipäänsä mukana Fargossa? Haastatteluissa veljekset eivät selitä eivätkä selosta, ovatpa jopa tunnustaneet joidenkin ainesten olevan mukana vain sisäpiirin vitsinä, joille muutama miesten kaveri on kuulemma nauranut makeasti. Tässäkin elokuvassa ongelmaksi muodostuisivat monet hahmot ja narratiiviset tempaukset, elleivät alkutekstit avuliaasti tunnustaisi tarinan innoittajaksi Homeroksen kertomaa Odysseuksen tarinaa. Ennen leffaa kannattaakin ehkä kertailla akhaialaisen onnensoturin harharetkien pääkohtia, jolloin elokuvasta irtoaa takuulla useammat naurut. Kyltymätön kyklooppi, suloiset seireenit ja lootuksenpopsijat on tietenkin helppo tunnistaa ilman kertailujakin, mutta vierailu manalassa, Teiresiaan varoitus ja Poseidonin nöyryydenvartijan rooli saavat elokuvassa jo hiukan hämärämmän tulkinnan.

O Brother, Where Art Thou? / Voi veljet, missä lienet? - © 2000 Universal & Touchstone PicturesElokuva on edeltäjiensä tapaan itsetietoinen, kieli poskessa kaahaava kohellus. Sen huumori kuitenkin vetää välillä vakavaksi, sen vakavuus pakottaa hirnumaan ääneen. Tällainen traagisuuden ja komedian yhdistelmä on mielestäni juuri Coenin veljesten parhaiden elokuvien piirre, joka korostuu heidän kyvyssään kuvata todellisten taulapäiden sielunelämää. Tyhmässäkin päässä nimittäin velloo voimakkaiden tunteiden vuo: uskollisuus, rakkaus ja uhrautuvaisuus saavat koskettavia ulottuvuuksia heinähattujen tempauksissa. Jos kaveri on kerran noituudella muutettu sammakoksi, on siitä otuksesta sitten pidettävä ainakin hyvää huolta. Tim ja Pete ovat yhtä paksukalloisia kuin kuka tahansa Coenien antisankari ennen heitä, mutta nyt soppaa hämmentää George Clooneyn mainiosti tulkitsema vapaa-ajattelija Ulysses, joka ei voi välttää joskus koviakin yhteentörmäyksiä vähempilahjaisten tovereidensa maailmankuvan kanssa.

Tämä on Coenin veljesten parhaita elokuvia, koskettava ja hauska, eikä Etelää halkova pilkkakirveskään ole niin terävä, että sitä voisi moittia ilkeäksi. Sankarikolmikon absurdit tähtihetket "vanhaan hyvään musiikkiin" erikoistuneena yhtyeenä saivat minut täysin yllättäen pitämään jopa siitä oudosti joikaavasta musiikistakin. 1930-luvun ajankuva on visuaalisesti totaalisen uskottavasti tuotettu, ja monet Coenien aiemmista elokuvista tutut vakiokasvot, kuten John Goodman ja Charles Durning, antavat sivurooleissa "muhkean" esityksen. Mainio on myös uskollista, kosijoiden kiusaamaa Penelopea tulkitseva Holly Hunter. Hän tekee uusiksi Arizona Babyn roolinsa kodin kovanaamana, joka näyttää lipeäkielisimmällekin sankarille kaapin paikan.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 10 henkilöä