Syriana kotikatsomo

Stephen Gaghan ansaitsi kannuksensa käsikirjoittamalla Oscar-palkitun Trafficin (2000). Steven Soderberghin ohjaama poliittinen elokuva valotti neljällä toisiinsa lomittuvalla tarinalla amerikkalaisen huumekaupan todellisuutta. Gaghanin itse ohjaama Syriana lähestyy samoin keinoin kansainvälistä öljybisnestä, jonka pääjehuna riehuu yksinoikeutetusti USA.

Yhdysvalloissa spektaakkelimaisten fantasiaelokuvien ja onnellisesti loppuvien draamasatujen rinnalle on syntymässä uusi, poliittisesti kantaaottavien elokuvien suuntaus, jossa arvostelua uskalletaan vaihteeksi suunnata myös oman maan rajojen sisäpuolelle.

Paitsi Gaghan, myös sivuosa-Oscarin Syrianan roolistaan voittanut George Clooney on ymmärtänyt olevansa maailmalle velkaa muutakin kuin mitäänsanomattomia hurmurirooleja tyhjänpäiväisissä hömppäleffoissa. Clooneyn viimeisin oma ohjaustyö Good Night, and Good Luck liittyy samaan yhteiskunnallisesti tiedostavan elokuvan nousukauteen, jota Syrianakin edustaa. Hyvä niin. Hollywood tarvitsee Gaghanin ja Clooneyn kaltaisia kriittiseen itsetarkasteluun kykeneviä elokuvantekijöitä.

Paitsi kerronnaltaan, myös visuaaliselta tyyliltään kovasti Trafficia muistuttava elokuva ottaa selkeän kannan Yhdysvaltojen Lähi-Idän politiikkaan. Se kertoo työnantajiensa motiiveja epäilevästä ikääntyvästä agentista, idealistisen Saudiprinssin tukijoukkoihin liittyvästä nuoresta energia-anlyytikosta, vähintäänkin epäilyttävää öljy-yhtiöiden fuusiota tutkivasta lakimiehestä, ja lopulta työttömäksi jääneen pakistanilaisnuoren ajautumisesta itsemurhapommittajaksi. Toisistaan tietämättöminä yksittäiset hahmot liittyvät osaksi suurempaa systeemiä, joka ei anna kovinkaan optimistista kuvaa kansakunnan tilasta.

Itse elokuvan lisäksi myös dvd-julkaisun suppeahkot lisämateriaalit painottavat Syrianan poliittisuutta ja ajankohtaisuutta. Avoimen kantaaottavan elokuvan kylkiäisenä ne tuovat pakettiin kuitenkin vain vähän lisäarvoa.

Syriana tarttuu suorasukaisesti tärkeään aiheeseen, mutta aika loppuu pahasti kesken. Kahteen tuntiin mahdutetut tarinat jäävät yksittäisinä kertomuksina etäisiksi, ja nivoutuvat yhteen vasta elokuvan lopussa. Kohtaukset etenevät vauhdilla, ja katsojalla on täysi työ pysyä menossa mukana. Siinä missä Soderbergh onnistui pitämään Trafficinsa henkilöhahmot aisoissa, Gaghan antaa kokemattomuutensa paistaa läpi lievänä keskittymiskyvyn puutteena.

Vaikka Gaghanin lahjat elokuvan suhteen olisivatkin enemmän kirjallisella kuin kuvallisella puolella, on hänellä ohjaajana rohkeutta, jota soisi useammallekin elokuvantekijälle. Elokuva voi, ja sen pitää vaikuttaa katsojaansa. Tavat määrittelee ohjaaja. Syrianassa Gaghan tuo omat tarkoitusperänsä tiettäväksi ihailtavan avoimesti.